Sukutarina kissan kera

Franz Kafkan novellissa Erään koiran tutkimuksia koirat vaikenevat, kun yksi heistä yrittää tehdä kyselytutkimusta. Koira kuulee ilmakoirista, jonkinlaisista henkimaailman olennoista, jotka avustavat tiedettä.

Katja Kettu puolestaan lähettää tutkijaksi kissan. Romaanin Kissa on Henkiopas, joka voidaan määrätä tarkkailemaan ihmisiä mihin tahansa aikaan ja paikkaan.

Ensin Kissa lähetetään Eevan ja Mahten luokse Saareen. Mahte on vastoin äitinsä tahtoa nainut huutolaistyttö Eevan. He rakentavat melkein tyhjästä yhteisen elämänsä.

Kotielämää enemmän Mahtea kuitenkin houkuttavat aivan lähellä kulkevan rajan takana Neuvostoliitossa piilevät mahdollisuudet, ja niinpä hän päätyy Muurmannin legioonaankin.

Sisällissodan kuohujen tyynnyttyä vanha kahtiajako nousee uudestaan pintaan 1930-luvun alussa. Nyt Mahte ja Eeva ha­luaisivat vain elää rauhassa ja kasvattaa lapsensa, mutta aatteiden taisto yltää Perukkaankin.

Korvenraivaajien kertomuksen kanssa vuorottelee 2000-luvun Helsinkiin sijoittuva tarina, jossa Kirjailija kamppailee syntymättömien lasten ja katkenneiden parisuhteiden aiheuttamissa suruissa. Kirjoituskykykin menee, mutta kummallinen Kissa opastaa kohti oikeita raiteita.

Kettu on onnistunut luomaan illuusion kahden ajan samanaikaisuudesta.

Sivuille kirjatuista vuosiluvuista huolimatta Eeva, Mahte ja Kirjailija tuntuvat elävän eri paikoissa samaan aikaan – niin tiiviisti menneisyyden kaiut kuuluvat läpi koko romaanin jo ennen kuin tarinoiden välinen yhteys selviää.

Kirjan hauskin ja lohdullisin näky on maassa makaava perhe, joka on juuri kirjaimellisesti päässyt pahasta ja nauraa yhdessä: ”Jokin kummallinen helpotuksen nauru tarttuu kaikkiin, ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin siinä makaa perhe, joka tänään omalla koparaisella tavallaan on todistanut rakkauden välillään.”

Viron historian traumoja avaavana tutkija-kirjailijana tunnettu Imbi Paju julkaisi tänä vuonna kirjan Kirjandu­kliinik (”Kirjallisuusklinikka”), jossa hän analysoi myös useiden suomalaisten kirjailijoiden tapoja käsitellä historiallisia traumoja. Ketun kohdalla Paju kiinnittää huomiota rakkauden voimaan.

Ketun kirjojen henkilöt joutuvat hyvin vaikeisiin elämän­tilanteisiin, selviämään sorrosta, surusta ja mahdottomalta tuntuvista olosuhteista, mutta hänen romaaneissaan rakkaus auttaa aina.

”Katja Ketulta olemme oppineet, miten vaikeatkin tilanteet ja kohtalot kapaloidaan rakkauden ylistyslauluun. Lämmitämme toisiamme, luotamme, pidämme kainalossa ja kädestä, se auttaa aina, auttaa pääsemään eteenpäin”, Paju kuvailee.

Näin on myös Erään kissan tutkimuksissa. Kettu on löytänyt syvältä kouraisevan tavan kuvata parisuhteita, vanhempien ja lasten välistä rakkautta sekä ylisukupolvista yhteenkuuluvuutta.

Romaanissa on muutakin taattua Kettua. Kissa tuo mukaan maagisen realismin ulottuvuuden. Eläin toimi aikojen ja maailmojen välisenä siltana myös Ketun romaanissa Yöperhonen (WSOY, 2015).

Suomen kieli kukkii runsaana ja verevänä. Eevan ja Mahten tarinalla on oma kielensä, Kirjailijan tarinalla omansa.

Kettu käyttää runsaasti murresanoja ja ilmeisesti myös täysin itse keksittyjä muotoja. Kirjailija-kertojan ääni on enemmän nykysuomea, mutta kielikin on yksi silta tarinoiden välillä, sillä aikojen ja paikkojen kohdatessa myös tarinoiden kielet tuntuvat sulautuvan yhteen.

Raakuuden ja rakkauden välinen vuoroveto, sykkivä kerronta ja kiehtovat henkilöhahmot imaisevat Erään kissan tutkimuksissa mukaansa.

Imbi Paju vertaa esseessään Ketun teoksia lauluihin. Minusta Ketun romaani puolestaan tuntuu jälleen kerran näyttävältä pyörremyrskyltä, joka tempaa mukaansa ja josta selvittyään­ saa ihmetellä, mitä juuri tuli koettua. 

Katja Kettu: Erään kissan tutkimuksia. 355 s. Otava, 2023.