Make Erotica Great Again

Tutkija Patrick J. Kearneyn mukaan kiinnostavimmat eroottiset teokset ovat syntyneet aikoina, jolloin pidätetyksi joutumisen pelko on ollut suurimmillaan. Henry Miller kirjoitti 1930–1950-luvuilla nipun pornografisia romaaneita, joista käytiin pelkästään Yhdysvalloissa yli 50 oikeudenkäyntiä. Nykyään tämä olisi mahdotonta.

Esseisti ja kriitikko Silvia Hosseini kertoo asiasta Kirjallisuuden kiihottava historia -teoksessa. Perehtyneessä kirjassa upotaan eroottiseen kirjallisuuteen, eroticaan, sekä aikakausiin, jotka kirjat ovat tuottaneet, antiikista tähän päivään.

Aihetta käsitellään reippaalla huumorilla, kyvykkäällä analyysillä – ja ennen kaikkea moralisoimatta. Keskeisiä teoksia esitellään valaisevien näyttein. Renessanssista huomioidaan Giovanni Boccacion Decamerone, modernilta ajalta Georges Bataillen Silmän tarina, pornografisen fiktion huipentuma, jossa syvennytään ”inhimillisen onnen ja kunniallisuuden tuhoaviin kauheuksiin”.

Teos ei ole perinteistä kirjallisuushistoriaa. Kieli jäljittelee kansanomaista, ronskia seksipuhetta. Olympos-vuoren jumalat ovat ”himokasta sakkia”. Kirjassa puhutaan ”nusuttelusta”, ”hepistä” ja ”pimpistä”. Mukana on myös Hosseinin esseistä tuttu tavaramerkki: kirjoittaja korostaa, miten paljon pitää rietastelusta.

Hosseini on parhaimmillaan oikoessaan pinttyneitä uskomuksia. Keskiajan seksuaalielämä ei ollut niin rajoitettua kuin usein ajatellaan. Decameronen naiskuva paljastuu yllättävän myönteiseksi. Viktoriaaninen aikakaan ollut niin estynyttä kuin luullaan. Jopa miesten välisiä suhteita siedettiin, kunhan ne piilotettiin.

Seksuaalisuuden esittämistä ei ole koskaan tukahdutettu täysin. Välillä sitä on vain tehty kätketymmin. Valistuksen aikana 1700-luvulla rima nostettiin sellaiselle törkeyden tasolle, jota ei ole ylitetty vieläkään: markiisi de Saden kirjoissa turmeltiin viattomia ja järjestettiin orgioita, joissa ei ”kysytty suostumusta tai turvasanoja”.

Rivous on ollut viihdyttämisen ja kiihdyttämisen lisäksi kapinointia. Kirjoittajat ovat halunneet seksuaalisia tabuja rikkomalla horjuttaa normeja ja lakeja, Hosseini kirjoittaa.

Erään normin mukaan nainen ei voi nauttia alistamisestaan. Vuonna 1954 julkaistu O:n tarina on ”ensimmäisiä romaaneja, jossa naisen alistusfantasia saa taideteoksen muodon”.

Feministit eivät teoksesta pitäneet ja epäilivät tekijää, pseudonyymi Pauline Réagea, mieheksi. Kirjoittaja oli Anne Desclos.

Juuri naisliikkeen edustajat ovat vainonneet eroticaa vallanpitäjien ja uskonnollisten auktoriteettien ohella. 1970–1980-lukujen Yhdysvalloissa sensuuria kannattavat feministit uskoivat, että porno normalisoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Hosseini tuo esiin myös sensuurinvastaisia feministejä, jotka eivät ole halunneet rajoittaa naisten seksuaalisuutta tuomitsemalla ”haitallisia” kuvitelmia.

Nykypäivän eroticaa hallitsee ryhmäidentiteetti: jokaiselle porukalle löytyy oma aistien puutarhansa. Kaikki on hyvää, mikä voimaannuttaa.

Mira Aurelia Eskelisen autofiktiivinen romaani Aavistus (S&S, 2023) kertoo transitiosta ja siitä seuraavasta seksuaalisesta ilosta. Eskelinen tulee omaksi itsekseen, löytää nautintonsa.

Jos haluaa eroticaansa jännitystä, sitä tuskin saa omakehotarinoista. Katse kannattaa kääntää oikeasti vieraaseen ja häiritsevään ulottuvuuteen.

J. G. Ballardin scifiromaanissa Crash. Kolari (Loki-kirjat, 1996) jotkut saavat seksuaalista tyydytystä auto-onnettomuuksien ruhjomista ihmisruumiista. Kolaripaikoilla naidaan, ihmiset ja autot sulautuvat toisiinsa, liha ja metalli kohtaavat. 

Silvia Hosseini on SK:n avustaja.

Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia. 379 s. Gummerus, 2023.