Mitro Repo nousi maan ääniharavien kärkikolmikkoon
Ortodoksipastorin ehdokkuus herätti etukäteen kiivasta keskustelua kirkon sisällä.
Valtakunnan ääniharavien joukkoon noussut Mitro Repo (sd.) kertoi yllättyneensä suuresta äänimäärästään.
”Olin positiivisesti yllättynyt, mutta kyllähän tietysti tiesin tehneeni aika paljon töitä. Ja olihan sellainen seikka, että niin moni puolue pyysi vaaleihin. Jouduin todella vakavasti pohtimaan, voinko antaa jotakin yhteisen hyvän eteen.”
Repo myöntää, ettei itsekään aivan uskonut valintaansa.
”Mutta ehdokkuudesta en listojen jättämisen jälkeen voinut kieltäytyä. Ja tällaisella äänimäärän ja luottamuslauseen jälkeen, Repo miettii.
Repon eurovaalikampanjaa leimasi profiloituminen julkkisehdokkaaksi. Kampanjan aikana ortodoksipapin ja julkisen persoonan ristiriita kärjistyi ortodoksisen kirkon piispainkokoukseen, joka asetti Repon toimituskieltoon kampanjan ja mahdollisen parlamentin jäsenyyden ajaksi.
”Tämä esille tullut ongelma oli minulle kyllä yllätys. Luulen, että kyseessä oli työtapaturma, joka tulee korjattua.”
Muut julkkisehdokkaat eivät pärjänneet.
Teksti STT
Lue uutisen taustoista:
Isä Mitron EU-ehdokkuus tapetilla
Tarja Filatov: Demokratia kuuluu papillekin
[Kuvat:mitro repo]