Suomen kuvalehti

16.10.2011 klo 15:01

YK:n tasa-arvojärjestö: Oma raha muuttaa naisen elämän

Michelle Bachelet

YK:n tuoreen tasa-arvojärjestön johtaja Michelle Bachelet on Chilen entinen presidentti ja vaikutti vuosia myös maansa terveys- ja puolustusministerinä.

UN-Women aloitti toimintansa vuoden 2011 alussa entisen Unifemin tilalla. Mihin uutta järjestöä tarvittiin?

”Lukuisista päätöksistä huolimatta naisten asema ei ole maailmalla kohentunut riittävän nopeasti. Me tarvitsimme vahvempaa järjestöä, jolla on myös enemmän poliittista painoarvoa. Tavoitteemme on naisten poliittinen ja taloudellinen voimaannuttaminen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ja naisten aseman kohentaminen rauhanprosesseissa. Työtä on paljon.”

Tasa-arvo ei ole prioriteetti monelle maailman johtajalle. Mitä te heille sanotte?

”Yksikään johtaja ei ole sanonut minulle avoimesti, ettei sukupuolten välinen tasa-arvo olisi tärkeää, päin vastoin. Meidän tehtävämme on tukea hallituksia niin että ne myös noudattavat kansallisia lakejaan ja allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia - kuten naisten syrjinnän kieltävää sopimusta, jonka 186 maata on ratifioinut.”

”Egyptissä ja Tunisiassa olemme tukeneet naisten omia ponnisteluja demokraattisten muutosten aikaansaamiseksi. Tasa-arvo ei tule automaattisesti, vaikka juuri siitä demokratiassa on kyse. Mutta kännykät, Facebook ja Twitter ovat laskeneet osallistumisen kynnystä erityisesti naisille.”

Missä ovat nyt tasa-arvon suurimmat haasteet?

”Varallisuus ja vaikutusvalta kulkevat käsi kädessä. Kun köyhä nainen saa tuloja, häneen kohdistuu vähemmän perheväkivaltaa ja hänen tyttärensä päätyy harvemmin varhaiseen pakkoavioliittoon, koska perheellä on varaa pitää tytär koulussa ja ruuassa. Tämä puolestaan vähentää suoraan synnytyskuolemia, sillä enemmistö synnytykseen kuolevista naisista on 15-19-vuotiaita. Kun nainen saa tuloja, niistä 90 prosenttia menee perheen terveyteen, koulutukseen ja ruokaan. Miehillä osuus on 40 prosenttia.”

Mutta miten muutos toteutetaan?

”Meidän on vakuutettava hallitukset siitä, että niiden kannattaa sijoittaa naisiin ja tyttöihin. Se ei ole ainoastaan oikein, vaan se on myös fiksua: nämä maat pärjäävät taloudellisesti paremmin.”

Millä alueilla on tapahtunut eniten kehitystä?

”Kuilu tyttöjen ja poikien välisessä koulutuksessa on koko maailmassa kaventunut selvästi, myös terveydessä erot ovat vähentyneet.”

Entä vähiten?

”Politiikassa. Maailman johtajista alle kymmenen prosenttia on naisia, vain 19 prosenttia parlamentaarikoista on naisia. Kun parlamentissa on naisia vähintään 30 prosenttia, nousevat terveys, koulutus, ruoka ja eläkkeet politiikan keskiöön. Tähän on päässyt vain 20 maata.”

YK:n vuosituhattavoitteista heikoimmin on toteutunut naisten synnytyskuolemien vähentäminen. 350 000 naista kuolee edelleen joka vuosi synnytyksiin. Miksi?

”Monessa maassa naisella ei ole valtaa eikä häntä pidetä arvokkaana. Kyse on valinnasta: maassa jossa naisia pidetään arvokkaina, koulutetaan kätilöitä enemmän, kehitetään äitiyshuoltoa ja parannetaan perusterveydenhuoltoa. Ja jälleen, siksi naisia pitää saada politiikkaan. Muutos on jo alkanut.”

Onko Suomesta malliksi muille?

”Suomi on tasa-arvomittareilla monelle taivas, mutta myös teillä on haasteenne. Tasa-arvon saavuttaminen vaatii aina ponnisteluja. Teillä on kuitenkin hienoja käytäntöjä. Vieraillessani Chilen presidenttinä täällä tutustuin teidän äitiyspakkaukseenne. Lääkärinä ja äitinä pidin sitä loistavana. Nyt Chilessä jokainen valtion sairaalassa synnyttänyt nainen saa äitiyspakkauksen.”

Kuva Markus Pentikäinen

Asiat

UN-Women YK Michelle Bachelet tasa-arvo

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (3)

16.10.2011 klo 15:09 Epikuros

Epikuros kirjoitti:

Loistava kirjoitus.

16.10.2011 klo 16:50 Virastoveijari

Virastoveijari kirjoitti:

Myös tällä YK-järjestöllä on missio. Siksi tosiasiasuodatin on päällä ja järkevä dialogi vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.

Usein hyvää asiaa ajavien järjestöjen edushenkilöillä on myös henkilökohtainen missio. Sen sisältö näkyy heidän elintasossaan. Siihen liittyvät kysymykset aiheuttavat vaivautuneisuutta, peräti kieltäytymisiä ja yleistä informaatioalttiuden vähenemistä.

16.10.2011 klo 19:58 Eetwartti

Eetwartti kirjoitti:

Paperilehden jutun luettuani mieleen jäi vaikutelma, että myös tämä autoriteetti laittoi Suomen ja vaikkapa Iranin naisasiat samaan alistetun sukupuolen lootaan.
Oliko jutun teon epätarkkuutta, huolimattomuutta, vain näinkö asiat kärjistäen on: ellei naiset saa absoluuttista päätösvaltaa, kokevat olevansa alistettuja ? Arkitodellisuudessa Suomen naisille hyväksytään temppuja, joista mies joutuu heti lynkattavaksi. Matti Ahde, ”kansanedustajat tuntuivat katsovan sopimattomasti, jne, jne. - Ellet huomioi keekoilevaa naista, olet ylimielinen, narsisti, jos huomioit, olet seksistinen ,häirikkö?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjoittaja

Katri Merikallio

Katri Merikallio

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat