Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

23.9.2009 klo 18:01

RAY:n viestintäjohtaja ei niele Nuorisosäätiön ja keskustapoliitikkojen selityksiä

Raha-automaattiyhdistyksen Matti Hokkanen ihmettelee Nuorisosäätiön moraalia.

Matti Hokkanen RAY:n viestintäjohtajan Matti Hokkasen mielestä vaalirahoitusta on vaikea pitää terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisenä. Kuva Kaisa Rautaheimo.

Keskustaa lähellä oleva Nuorisosäätiö on rahoittanut useissa vaaleissa sekä entistä puheenjohtajaansa Matti Vanhasta (kesk) että sillloista puheenjohtajaansa Antti Kaikkosta (kesk). Säätiö saa toimintaansa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.

Mitä vastaatte Vanhaselle, jonka mukaan säätiö on käyttänyt vaalitukeen muita kuin yhteiskunnalta saamiaan varoja, RAY:n viestintäjohtaja Matti Hokkanen (vas)?

”On totta, että Nuorisosäätiöllä on muitakin kuin yhteiskunnalta saatuja tuloja. Rahalla ei ole kuitenkaan korvamerkintää. RAY voi esittää perustellusti moraalisen kysymyksen: Onko oikein, että säätiö ilmoittaa käyttävänsä yhteiskunnalta saamansa tuen päätarkoitukseensa, mutta suuntaa omat tuottonsa ainakin osittain muihin tarkoituksiin? Säätiön toiminnan sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen on kuitenkin Patentti- ja rekisterihallituksen tehtävä.”

Paljonko Nuorisosäätiö saa RAY:ltä vuosittain?

”Tänä vuonna se on saanut noin 2,9 miljoonaa euroa. Tästä 250 000 euroa on niin kutsuttuja yleisavustuksia. Muut avustukset maksetaan syntyneiden kulujen mukaan, mutta yleisavustuksille ei ole määrätty yksityiskohtaisia käyttötarkoitusehtoja. Tuloslaskelmista voi lukea esimerkiksi, että yleisavustusta käytetään viestintään ja sidosryhmätyöhön.”

Voiko vaalitukea pitää sidosryhmätyönä?

”Voidaanhan se sellaiseksi tiliöidä. Mutta en voi ymmärtää, että se olisi sellaista terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä, johon RAY:n varat on tarkoitettu.”

RAY onkin nyt lopettamassa yleisavustukset?

”Emme poista yleisavustuksia kokonaan. Ne muutetaan pääsääntöisesti kohdennetuiksi avustuksiksi, joiden käyttöehdot ovat yleisavustuksia tiukemmat. Yleisavustusten todelliset käyttötarkoituksethan ilmenevät vain, kun RAY tekee tarkastuksia avustuksia saaneissa järjestöissä ja säätiöissä. Vuosittain on kymmeniä tarkastuksia, mutta kun avustuksensaajia on lähes tuhat, on selvä, että emme kykene tekemään kaikkialla vuosittaisia kuittitason tarkastuksia.”

RAY tekee nyt pari viikkoa kestävän tarkastuksen Nuorisosäätiössä. Onko vastaavia tarkastuksia luvassa myös muissa, eri puolueita lähellä olevissa avustuksensaajissa?

”Ei meillä ole erillistä rekisteriä ’puolueita lähellä olevista säätiöistä ja järjestöistä’.”

Eivätköhän säätiöiden taustat ole yleisesti tiedossa?

”Kyllä me saatamme ottaa tapahtuneen huomioon jo tämän vuoden tarkastussuunnitelmissamme.”

Asiat

vaalirahakohu , Raha-automaattiyhdistys , Nuorisosäätiö , Matti Hokkanen

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kommentit (1)

27.9.2009 klo.22:6 Veronmaksaja

Veronmaksaja kirjoitti:

Hokkasen tai RAYn pääjohtajan pitäisi tehdä poliisille tutkintapyyntö Nuorisosäätiö Ry:n epäillyistä julkisen rahan käyttöön liittyvistä epäselvyyksistä.

Tutkintapyyntö ei ole rikosilmoitus eikä perätön ilmianto ja sen voi tehdä jos siihen tuntee aihetta. Tietenkin rikosilmoituksen voi tehdä suoraankin mutta tutkintapyyntö on vähäriskisempi sen tekijälle.

Veronmaksaja pidän pöyristyttävänä että Pääministeri on saattanut valuttaa itselleen jopa yli 20 vuoden ajan veronmaksajien rahoja. Siksi ihmettelen suuresti että RAY:ssä vielä mietitään mitä pitäisi tehdä ?

Kohta alkaa ylittymään syyteharkintakynnys

RAY:nkin osalta jos siellä ei tähä epäiltyyn väärinkäytökseen aleta kohta puuttumaan. Voi nimittäin syntyä epäilys että RAY:n väkeä on myös sekaantunut asiaan.

Niin on miltä näyttää. RAYn on syytä tehdä tutkintapyyntö pian tai alkaa näyttää ikävältä RAYn johdon kannalta. Joku tekee kohta heistä tutkintapyynnön jos mitään ei ala tapahtumaan.

Rikolliset linnaan !

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Kirjoittaja

Matti Simula

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat