Luovu ja lainaa: Jakamistaloudessa omistaminen ei ole tärkeintä

jakamistalous
Teksti
Maria Ruuska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Hertta Päivärinta pitää vaatelainaamoa Helsingin Kampissa. Kuvat Touko Hujanen.

Tarjotaan vuokralle: lumivyörysetti.

“Vuokraajana en ota vastuuta mistään, jos pahin tapahtuu”, kirjoittaa Mikko Koski Lauttasaaren Sharetribe-yhteisöön jättämässään ilmoituksessa.

Vapaalaskua harrastavan Kosken settiin kuuluvat piipperi, lapio ja sondi. Hän käyttää turvavälineitään yleensä vain viikon vuodessa, kun hän lähtee kavereidensa kanssa Alpeille. Muuten ne viettävät hiljaiseloa hänen kellarissaan.

Sharetribe on suomalainen start up -yritys, joka edustaa talousilmiötä nimeltä jakamistalous. Se on tavaroiden ja palvelusten vaihtamista, lainaamista, vuokraamista, lahjoittamista ja myymistä, joka tapahtuu yhä useammin internetin välityksellä.

Jakamistalouteen osallistuu, kun myy vaikkapa vanhan riippumattonsa Huuto.net -verkkohuutokaupassa tai lainaa pyöräänsä kaverilleen, joka on etsinyt sellaista Facebookissa.
Sharetribe rakentaa yhteisöille alustoja, jotka helpottavat jakamista. Vielä yrityksen Lauttasaaren yhteisössä on hiljaista, mutta tilanne voi muuttua.

Yhteiskulutus mullistaa asioita yhtä paljon kuin teollinen vallankumous, kirjoittavat Rachel Botsman ja Roo Rogers maailmalla paljon huomiota saaneessa kirjassaan What’s Mine is Yours: The Rise of Collaborative Consumption.

Kiitos internetin, jakaminen on nykyään helpompaa kuin koskaan aiemmin.

Älypuhelinbuumi ja alati kehittyvät karttapalvelut mahdollistavat yhä ketterämmän tavaroiden ja palvelujen paikantamisen.

Jakamaan puskevat myös monet megatrendit: huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen ehtymisestä, talouskurjimuksen aiheuttama säästöpakko ja kaipaus yhteisöllisyyteen.

Myös ihmisten suhde materiaan on muutoksessa. Maanantaiaamu UFF:n keräyslaatikon äärellä kertoo kulutuskrapulasta: vihreä peltilaatikko ei ole mitenkään voinut vetää kaikkia sille viikonlopun aikana tyrkytettyjä säkkejä.

“En halua enää, että kotini on täynnä kamaa”, sanoo Hertta Päivärinta.

Hän ja Liisa Jokinen perustivat puolitoista vuotta sitten Vaatelainaamon. Yrityksen, josta pikkumustan voi ostamisen sijaan lainata rientoihin.

“Vaatelainaamosta saa sen ihanan fiiliksen, kun on ostanut jotain uutta, mutta kun tunne on hälventynyt, vaatteen voi tuoda tänne takaisin”, Päivärinta sanoo.

Yhä useammalle pari-kolmekymppiselle käyttöoikeudesta on tulossa omistamista tärkeämpää.

He eivät enää halua tietosanakirjoja pölyttämään kotejaan, heille riittää pääsy Wikipediaan. He esittelevät musiikkimakuaan Spotifyn jaettavilla soittolistoilla, eivät olohuoneen notkuvilla CD-hyllyillä.

He suhtautuvat materiaan hyvin toisella tavalla kuin vanhempansa, joille hyvin varusteltu pesä toi turvaa ja statusta.

Ennen ihmiset linnoittautuivat lapsineen ja leipäkoneineen rivitaloasuntoihinsa. Nykyajan nuoret perheet taas etsivät Facebookissa paistinpannuja lainaksi ravintolapäiväksi ja jakavat ystäväperheen kanssa kaupunkiviljelmän.

Yhdessä pellolla kykkiminen ei toki ole mitään uutta.

“Vielä viime vuosisadan alussa jakaminen oli välttämätöntä päivittäisen selviytymisen kannalta”, sanoo Ajatuspaja Kommonin tutkija Iikka Lovio. “Kun sinä tulet tekemään minun peltoni, minä autan sinua sen jälkeen.”

Suuri muutto maalta kaupunkiin 1960-luvulla hajotti kyläyhteisöt ja ripotteli ihmiset lähiöihin. Kontulan tai Tesoman kerrostaloissa asukkailla ei ollut enää yhteisiä kalaverkkoja.

Juuriltaan revityt eivät tunteneet naapureitaan. Oli helpompi ostaa oma vasara kuin lähteä hakemaan sitä kaverilta toisesta kaupunginosasta.

“Ihmisille syntyi harvakuvitelma, että pitää pärjätä yksin”, Lovio sanoo.

Peltotöissä ei ollut kyse vain vaihdannasta, vaan vastavuoroisuus loi yhteisöllisyyttä. Sen kaipuusta ponnistaa myös moni jakamistalousyritys, kuten Sharetribe.

Yrityksen perustajat Juho Makkonen ja Antti Virolainen uskovat, että tavaroiden ja palvelusten vaihto luo yhteisöllisyyttä – ja toisinpäin. Tuttujen kanssa on helpompi vaihtaa kuin täysin tuntemattomien. Siksi heidän alustansa on räätälöity erilaisille “heimoille”: urheiluseuroille, yrityksille tai vaikka kortteleille.

Verkkoajan jakamistalous mahdollistaa myös globaalin yhteisöllisyyden uudella tavalla.

Sharetriben perustajat Juho Makkonen ja Antti Virolainen kosketusnäytön ääressä työpaikallaan Espoon Otaniemessä.

Tänäkin iltana 38 000 matkailijaa ympäri maailmaa ummistaa silmänsä majapaikassa, jonka he ovat varanneet AirBnB:stä. Yhdysvaltalainen firma välittää ihmisten koteja yksiöistä linnoihin ja igluihin matkailijoille 192 maassa.

Tarjoukset yrityksen tyylikkäillä nettisivuilla ovat houkuttelevia: miltäköhän tuntuisi viettää lomaa Patrician “kirkkaassa ja hauskassa studioasunnossa” New Yorkin Chinatownissa tai Shoman “hiljaisessa ja kauniissa kodissa” Kalkutan sydämessä.

Yöt yksityisissä kodeissa ovat maksullisia, mutta hinnat ovat huomattavasti huokeampia kuin hotelleissa. Monet asunnoista sijaitsevat vielä aivan kaupunkien keskustoissa. Manhattanilla lainattavia koteja on jo keskimäärin joka korttelissa.

Viime tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana yrityksen kautta varattiin maailmanlaajuisesti viisi miljoonaa yötä.

Ei ihme, että AirBnB:n suosion kasvu on saanut perinteiset hotelliketjut varpailleen.

AirBnB:stä ovat innoissaan sekä matkailijat että paikalliset. Monille taantuman kurittamille oman kodin vuokraaminen kokonaan tai osittain tuo tervetulleita lisätuloja. AirBnB sivaltaa välistä pienen välityspalkkion, mutta välittäjän olemassaolo luo molemmille osapuolille turvaa.

Yhdysvalloissa puhutaan jo rentrepreneureista, ihmisistä, jotka hankkivat vaikeina aikoina lisätuloja vuokraamalla tavaroitaan tai tarjoamalla palveluksia pientä palkkiota vastaan.

Jakamistaloushehkutus pikkumustien lainailuineen ja amatöörien majataloineen kuulostaa päinvastaiselta kuin iltauutisten talouskasvueetos. Miten käy kansantaloudelle, jos emme enää yövy hotelleissa, osta vohvelirautoja ja lumilinkoja, vaan pyöritämme jokainen kellaristamme mikrolainaamoa?

“Jos jatkamme vanhalla systeemillä, törmäämme luonnonvarojen suhteen seinään”, sanoo Sitran asiantuntija Vesa-Matti Lahti. Hän kirjoittaa kirjaa jakamistaloudesta.

Totta kai jakamistalouteen siirtyminen töytäisee pahasti nykymuotoista kansantalouttamme, mutta Lahden mukaan “ihan syystä”.

“Jos aikailemme, pian luonnonvarojen puute ja ilmastonmuutos ohjaavat meidät siihen.”

Lahden mukaan Suomen “ei kannattaisi nyt uinua”, vaan pyrkiä innovoimaan, jotta seuraavat AirBnB:t ja Spotifyt olisivat suomalaisten käsialaa. Jos jatkamme vanhalla kaavalla, joku muu keksii tulevaisuuden menestyskonseptit.

Otaniemessä toimistoaan pitävä Sharetribe pyrkii juuri kansainväliseen läpimurtoon. Yrityksen bisnesmalli perustuu Sharetribe-jakamisalustan kustomointiin tilaajan tarpeisiin.

Alustaa käyttävät jo esimerkiksi chileläinen yliopisto, romanialainen yhteistyöskentelytila ja yhdysvaltalainen yksinhuoltajavanhempien verkosto.

Lahden mukaan Suomessa keskitytään liikaa nykyisen talousmallin valuvikojen paikkaamisen eikä mietitä, miten talous toimisi parhaiten pitkällä tähtäimellä.

Poliitikkojen lisäksi myös verottajan ja vakuutusyhtiöiden olisi Lahden mukaan korkea aika miettiä, miten äyrejä kerätään vuokrausyhteisöissä ja kuka korvaa, jos yhteiskäyttöauton ajaa rusinaksi. Verohallinnosta kerrotaan, että jakamistalouden innovaatioihin perehtyminen ei ole tällä hetkellä erityisesti agendalla. Yhtä kovassa horroksessa tuntuvat olevan myös vakuutusyhtiöt.

Mikko Koski vuokraa lumivyörysettiään netissä.

Piilaaksossa jakamistalousfirmoihin sijoittamisesta on tullut jo trendi. Etenkin yhteiskäyttöautoilun ympärillä käy kova kuhina Kaliforniassa.

Google sijoitti hiljattain kaksimiljoonaa dollaria yhteiskäyttöautopalvelu RelayRidesiin. Saksalainen Daimler taas avusti müncheniläisen Carpooling.comin Yhdysvaltojen valloitusta kahdeksalla miljoonalla eurolla.

Jopa yhdysvaltalaisen kertakäyttökulutuksen mekan, WalMart-vähittäistavaraketjun, globaalista strategiasta vastannut pomo, Andy Ruben, jätti viime keväänä työnsä ja perusti jakamiseen perustuvan start upin, Yerdlen. Facebookin integroitu kännykkäsovellus mahdollistaa tavaroiden kierrättämisen “lastenvaatteista käyttämättömiin pastakoneisiin”.

Ruben keksi liikeidean katsottuaan, miten vanhemmat vuosi toisen jälkeen ostivat lapsilleen säärisuojat jalkapallotreeneihin, vaikka todennäköisesti monilta tutuilta olisi löytynyt ylimääräiset kaapista lojumasta.

Jakamiskulttuurin kylväminen esimerkiksi kaupungin vuokrataloihin ehkäisisi tutkija Iikka Lovion mukaan sosiaalisia ongelmia. Kun ihmiset tuntevat toisensa nimeltä, he huolestuvat toisistaan enemmän kuin anonyymissä asumiskulttuurissa.

Jo tieto siitä, että joku soittaa ovikelloa, jos verhoja ei ole avattu, saattaa auttaa vanhusta pärjäämään kotona.

“Suomessa ei ole puoluetta, joka ei pitäisi sitä hyvänä juttuna”, Lovio sanoo.

Jakaminen ei sikiä jäyhässä kerrostalokulttuurissa itsestään, vaan sen hedelmöittämiseen tarvitaan joku, joka polkaisee sen käyntiin tietoisesti. Lovio kehittelee Ajatuspaja

Kommonissa tapoja, joilla aikapankkitoiminta tuodaan sosiaalipalveluihin.

Briteissä jakamistalouden mahdollisuudet sosiaalisektorilla on tiedostettu jo vuosia sitten.

“Siellä on tajuttu, että monet ihmisten ongelmat johtuvat yksinäisyydestä ja tarpeettomuuden tunteesta. Yksinäisyyden aiheuttamiin ongelmiin ei tepsi mikään lääke niin hyvin kuin ihmisten tuominen jakamistalouden piiriin”, Lovio sanoo.

Britanniassa muutamien terveyskeskuksien kylkeen on perustettu aikapankkeja. Niiden keskeisenä ideana on palvelusten vaihtaminen. Aikapankeissa kaikki työ on yhtä arvokasta. Eli tekemänsä tunnin maalauskeikan voi myöhemmin hyödyntää esimerkiksi tunnin koiranulkoilutuksena. Kukin tekee sitä, mitä osaa ja millä voi olla hyödyksi muille.

Helsingissä on toiminut muutaman vuoden ajan Stadin Aikapankki, jossa ihmiset eri puolilta kaupunkia ovat voineet vaihtaa palveluksiaan.

Aikapankeissa ja tavaranvaihtopalveluissa luottamus on valuuttaa. Tervetuloa maineyhteiskuntaan, toivotti Wired-lehti elokuussa.

Jos aikapankkilainen varastaa auttamansa vanhuksen rahat, häneltä loppuvat nopeasti keikat ja vastaanotetut palvelukset. Jos AirBnB-profiilissa on kitkeriä arvosteluja aikaisemmilta isänniltä, on vaikea löytää palvelun kautta majoitusta seuraavalle matkalle.

Wired ennustaa, että vuosikymmenen lopussa hyvä verkkomaine on ihmisen tärkein omaisuus. On olemassa jo joukko yrityksiä, jotka tekevät ihmisistä luottamuspisteytyksiä sovelluksilla, jotka yhdistelevät ihmisten eri nettiprofiileja.

Ehkä ihmiset alkavat huonon maineen pelossa käyttäytyä ystävällisemmin ja tunnollisemmin? Yhteisöllisyyden ja ekologisuuden lisäksi jakamistalousyhteiskunta on siis myös reilumpi?

Ei välttämättä.

Rehdimmän sijasta tuloksena saattaa olla neuroottisempi yhteiskunta, jossa pelko epäonnistumisesta rajoittaa jakamista.

“Ja sehän olisi monien jakamispalveluiden kannalta katastrofi”, sanoo Airi Lampinen, jakamistalouteen perehtynyt sosiaalipsykologi.

“Voi myös olla, että nettiin jääviä digitaalisia jälkiä ymmärretään tulevaisuudessa erilailla kuin tällä hetkellä. Ehkä hyväksymme, että myös tietoyhteiskunnassa ihmiset tekevät virheitä ja ottavat opikseen.”

Taloushämmennyksen ja ilmastonmuutosahdistuksen aikana jakamistalous voi näyttää pelastavalta enkeliltä, ilmiöltä, joka ratkaisee mahdottoman yhtälön: mahdollistaa hyvän elintason luonnonvaroja säästäen.

Uusi talous kuitenkin uhkaa monien toimeentuloa niin radikaalisti, että he tuskin nielevät ideologiaa ilman pakkoa. Lähes koko systeemimme kun on rakennettu kertakäyttöisyyden varaan.

“On vaikeaa kuvitella, että jakaminen syrjäyttäisi täysin talousjärjestelmän ja valtion”, Airi Lampinen sanoo.
Hänestä on todennäköisempää, että jakamistalousinnovaatiot limittyvät vähitellen olemassa oleviin rakenteisiin.

“On vaikeaa kuvitella, että AirBnB:stä kasvaisi niin iso, että hotellit häviäisivät, tai että yhteiskäyttöautot olisivat niin yleisiä, ettei kukaan enää ostaisi omaa autoa tai käyttäisi taksia.”

Jakamispalvelu Yerdlen missio on, että ihmiset ostaisivat sen ansiosta viidenneksen vähemmän tavaroita.

Jakamistaloushuumassa on myös hyvä pitää mielessä, että sen tuottamat innovaatiot eivät ole automaattisesti ympäristöystävällisiä.

Jos kuluttaja välttää auton, poran tai DVD:n ostamisen nettipalveluiden avulla, luonnonvaroja ja energiaa säästyy, mutta jos esimerkiksi AirBnB rohkaisee lentämään ja kimppa-autoilu kaahailemaan, päästöt kasvavat.

Ekokatastrofia ei ratkaise se, että vain Piilaaksossa ja saksalaisissa yliopistokaupungeissa yhteisautoillaan. Jakamistaloudella on vaikutuksia vain, jos sen käytännöt kylvetään nopeasti länsimaiden lisäksi Brasiliaan, Intiaan ja Kiinaan, joissa keskiluokka kasvaa rivakasti.

Jakamisen ideologian ujuttaminen yhteiskunnan rakenteisiin vaatii poliittista tahtoa. Talouden rakentuminen riippuu siitä, mihin nykyajan kauppakeskuskävijät ovat valmiita, mitä voi jakaa omastaan ja mitä lainata muilta.

Mikko Koski, mitä muita tavaroita kuin lumivyörysettiä olisit valmis lainaamaan?

“Lainaan jo esimerkiksi porakonettani. Akustista kitaraani voisin myös lainata, mutta en teflon-pannuani ja pc:täni. Pannu voi mennä pilalle, ja pc on liian henkilökohtainen.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 6/2013.