Miten yleissitovuus syntyikään
Kävi päinvastoin kuin sadun räätälille: Ei tullut kukkaroa vaan liivit.
Siitä ei hyvää seuraa, kun poliitikot puuttuvat työnantajien ja työntekijöiden järjestöille kuuluviin asioihin. Näin kuuluu vanha työmarkkinaviisaus.
Varoittavana esimerkkinä on tapana mainita Jyrki Kataisen vuoden 2007 vaaliase Sari Sairaanhoitaja, jolle vaalikamppailun aikana lupailtujen muhkeiden palkankorotusten takia Suomen hintakilpailukyky murskaantui.
Nyt kauhistellaan hallituksen pakkolakeja eli suunnitelmia tulla järjestöjen reviirille säätämään työehtosopimuksiin liittyviä asioita.
Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta, kun järjestöjen tontille tullaan. Pahempaakin on sattunut.
Kerran kävi nimittäin niin, että muutettiin aivan keskeistä työmarkkinoiden perussääntöä, vaikka sekä työnantajien STK että työntekijöiden SAK vastustivat sitä. Hallituskaan ei esittänyt sitä.
Asiaa valmistellut komiteakaan ei esittänyt tällaista muutosta. Yksi kommunisti tosin kirjoitti mietintöön eriävän mielipiteen.
Työmarkkinajärjestöjen ykköspamput pitivät koko säädöstä vastenmielisenä ja ylipäätään mahdottomana soveltaa käytäntöön.
Kyse on tietenkin työehtosopimusten yleissitovuudesta, joka vastoin näiden keskusjärjestöjen tahtoa ja hallituksen esitystä lisättiin eduskuntakäsittelyssä lakiin työsopimuksista.
Tuolloin helmikuussa 1970 eduskunnan istuntokausi oli lopuillaan ja maaliskuun vaalit olivat jo ovella. Hallitus ilmoitti, ettei se ehdi valmistella asiaa ja jätti sen eduskunnan sosiaalivaliokunnan käsiin.
Tarkoituksena ei ollut kaikkien työehtojen paaluttaminen työehtosopimusten mukaisiksi vaan pyrkimyksenä oli luoda lakisääteinen minimipalkka. Minimipalkan taakse löytyi vasemmistoenemmistöisessä eduskunnassa suuri enemmistö ja laki hyväksyttiin.
Minimipalkan kaupanpäällisenä syntyi yleissitovuus SAK:n vastuksesta huolimatta. Kävi päinvastoin kuin sadun räätälille: Ei tullut kukkaroa vaan liivit.
Muutoksen valmistelu oli heikkoa. Tai oikeastaan mitään varsinaista valmistelua ei ollut.
Oli vain valmistelukomiteassa istuneen SKP:n varapuheenjohtajan ja Rakennusliiton puheenjohtajan Erkki Salomaan eriävä mielipide, joka otettiin muutosten pohjaksi.
Syntyessään yleissitovuus oli toinen jalka vaalilaitumilla olleen eduskunnan sovellus minimipalkkalaista. Se on malliesimerkki sekavassa poliittisessa hetkessä syntyneestä rakenteesta.
Sittemmin tästä sattumalaukauksesta on tullut kanonisoitu pyhä kirjaus ja suomalaisesta palkkamallista maailman toiseksi jäykin.
Sosiaalivaliokunta tiedosti helmikuussa 1970, että kiireessä saattoi syntyä myös ongelmia. Siksi se edellytti, että säädösten soveltuvuutta ja vaikutusta työelämään seurataan ja niitä tarvittaessa muutetaan.
Sen aika olisi nyt.