Tapani Ruokaselle 30000 euron kunniapalkinto – ”aion opetella uuden ammatin”
Jenny ja Antti Wihurin rahasto palkitsi Suomen Kuvalehden eläkkeelle jääneen päätoimittajan.
Suomen Kuvalehden edellinen päätoimittaja Tapani Ruokanen palkittiin torstaina Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinnolla, jonka suuruus on 30 000 euroa. Ruokanen sai palkinnon tunnustuksena merkittävistä ansioistaan korkeatasoisen aikakauslehdistön monipuolisena vaikuttajana.
Rovaniemeltä kotoisin oleva Ruokanen valmistui teologian maisteriksi. Hänet vihittiin luterilaisen kirkon papiksi vuonna 1973. Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulusta hän valmistui vuonna 1974 ja on sittemmin tehnyt monivaiheisen ja vivahderikkaan uran media-alan vaikuttajana.
Erityisesti Ruokanen tunnetaan Suomen Kuvalehdestä, jossa hän oli toimittajana vuosina 1980–1986 ja päätoimittajana vuosina 1996–2014. Hän jäi eläkkeelle elokuussa. Kotimaa-lehden päätoimittajana hän toimi kahteen otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla.
Palkintoperusteluissa mainittiin, että terävästä kynästään tunnettu Ruokanen ”on pelkäämättä tarttunut näkemiinsä yhteiskunnan epäkohtiin ja kipupisteisiin. Joskus korkeaprofiilinen esiintyminen on paitsi lisännyt lehtien levikkiä niin myös aiheuttanut kolhuja.”
Minkälainen merkitys kunniapalkinnolla on, Tapani Ruokanen?
”Olen aivan hämmentynyt. Kunniapalkinnon aikaisempien saajien joukossa on ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet suomalaiseen tutkimukseen ja henkisiin arvoihin. Tunnen oloni sekä hyvin nöyräksi että kiitolliseksi siitä, että myös kriittinen journalismi saa paikkansa. Sitä ei koeta viholliseksi, vaan se on tärkeä osa yhteiskunnan työnjakoa.”
Mikä on lehtimiesurasi tärkein saavutus?
”Päätoimittajana toimiessani olin ennen kaikkea mentori, joka innostaa työtoverit liikkeelle. Toisaalta pääkirjoituksissa sai ottaa kantaa ja sanoa asiat suoraan. Yhteiskunnassa usein kierrellään ja kaarrellaan, mutta jos jotain sanoo suoraan, niin se on hätkähdyttävää.”
”Mutta siis mikä on ollut tärkeintä… Olin vuosina 1980–1986 Suomen Kuvalehden ulkomaanreportterina. Tehtäväni oli raportoida maailmalta, mitä oikeasti näin. Se on kaikkein olennaisinta. Esimerkiksi Ukrainan tilanteessa on tärkeä, että siellä on joku reportteri, joka kertoo, mitä hän näkee ja kuulee.”
Palkintoperusteluissa mainitaan myös kolhut. Minkälaisia oppimisen paikkoja ne ovat olleet?
”Kolhuja tulee eri syistä. Joistakin oppii, joissakin asioissa on voinut olla myös oikeassa. Lehtimiehen työtä ei pysty tekemään hiljaa. Moottorisahaustakaan ei voi tehdä, vaan se kuuluu ja näkyy, ja sillä hyvä. Ei auta pelätä liikaa.”
Mikä on ollut urasi käännekohta?
”Vuonna 1977 sain ulkoministeriön stipendin, jolla matkustin Aasiaan pitkälle reissulle. Se avasi näkökulmani maailmaan.”
”Myös henkilöhaastattelut ovat olleet merkittäviä. Äiti Teresa, Lech Wałęsa, Saddam Hussein, Jasser Arafat ja paavi Johannes Paavali II. Sekä yhteiskunnan huipulla että aivan pohjalla köyhimpien parissa totuus pelkistyy äärimmilleen. Huipulla ei ole enää mitään tarvetta, ja pohjalla ei ole enää mitään menetettävää. Niistä näkökulmista löytyy autenttisin olemassa olon todellisuus.”
Millä eväillä korkeatasoista journalismia tehdään tulevaisuudessa?
”Pitää kertoa asioista niin kuin ne ovat. Ei se sen kummempaa ole. Pitää pyrkiä totuuteen. Tosin se on joskus vaikeaa, kun ei tiedä, ketä uskoisi.”
Mihin aiot nyt suunnata? Pysyykö kynäsi terävänä?
”Kyllä pysyy. Ja nyt olen parhaillaan mentorikurssilla. Aion opetella uuden ammatin, jossa autan ihmisiä selviytymään eteenpäin. Kirjoittamisesta ja kirjastakin on ollut puhetta, mutta vielä en ole tehnyt mitään sitoumuksia. Ajattelin edetä rauhallisesti. Tärkeä on, ettei jämähdä paikoilleen.”
Onko palkintorahojen käyttökohde jo mietitty?
”Ei ole mietitty, mutta varmaa on, että käyttöä löytyy. Asun sata vuotta vanhassa omakotitalossa, joten siihen se kuluu, jos en mitään muuta keksi.”