Sipilä puhuu nyt jo kuin Soini: ”Minä määrään, minä esitän ehdot”
Pääministeri pelaa kaksilla korteilla, arvioivat mediatutkijat.
”Politiikan viihdearvo on kasvanut. Ennen politiikka oli satunnainen aihe kahvipöytäkeskusteluissa, mutta nyt siitä on tullut vakituinen aihe”, sanoo mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen.
Sille on selitys.
”Pelaamisesta on tullut raaempaa. Pääministeri Juha Sipilä on niin voimansa tunnossa, että katsoo voivansa puhua avoimemmin kuin pääministeriltä on Suomessa ollut tapana”, Lehtonen toteaa
Erityisen hätkähdyttävänä hän pitää sitä, ettei Sipilä (kesk) kainostele puhua yksityisen sektorin toimintamallien siirtämisestä julkishallintoon.
”Hän puhuu siitä täysin avoimesti.”
Pääministeri Sipilä näyttäisi ottaneen oppia Timo Soinilta (ps).
”Ennen kaksilla korteilla pelaaminen oli Soinin yksinoikeus, mutta nyt myös Sipilä on alkanut käyttää sitä hyväkseen”, toteaa mediatutkimuksen professori Anu Koivunen.
Tämä oli nähtävissä heti vaalien jälkeen.
”Samalla kun tiedotustilaisuudet korostivat kolmen hallituspuolueen julkisivun saumattomuutta, Sipilä puhui yhteiskuntasopimukseksi nimeämästään hankkeesta omana projektinaan. Hän, ei kolmen puheenjohtaja trio, neuvotteli työmarkkinajohtajien kanssa”, Koivunen sanoo.
Mediatutkijat Mikko Lehtonen ja Anu Koivunen arvioivat Suomen Kuvalehden pyynnöstä hallituksen alkutaivalta. Edellisen kerran he kertoivat havainnoistaan toukokuussa 2015, kun Sipilä, Soini ja Alexander Stubb (kok) julkistivat hallitusohjelman.
Sipilän tv-puhe todisti Koivusen mukaan, että pääministerin taidot poliittisessa pelaamisessa ovat vain kehittyneet.
”Samalla kun hän toistelee kolmen puolueen hallituksen tiiviyttä ja yksimielisyyttä, hän esittää omaa valtaansa.”
Yleensä tv-puheita pitävät presidentit.
”He kohdistavat sanansa suoraan kansalaisille ilman että kukaan pääsee väliin. Sipilä asemoikin itsensä valtionpäämieheksi, vaikka toisin kuin presidentti, pääministeriä ei valita kansanvaaleilla”, Koivunen huomauttaa.
Juuri tällainen ”minä määrään, minä esitän ehdot” on Koivusen mukaan soinimaista käytöstä.
”Pääministerit ovat yrittänet toimia ikään kuin he olisivat hallituksen puheenjohtajia, mutta Sipilä toimii kuin yrityksen toimitusjohtaja. Paitsi pakolaisasiassa”, Lehtonen sanoo.
Koivusen mukaan Sipilä on rakentanut itselleen poliittista pääomaa pelaamalla kaksilla korteilla myös pakolaisasiassa.
”Hän teki privaatin ehdotuksen käyttää omaa kotiaan pakolaisten majoituspaikkana. Samaan aikaan hän kuitenkin tekee kompromisseja hallituksessa. Mukautuu perussuomalaisten vaatimuksiin pakolaiskysymyksissä”, Koivunen toteaa.
Hän näkee, että yksityisen Sipilän ratkaisut ovat ristiriidassa poliitikko Sipilän ratkaisujen kanssa.
”Sitä voidaan pitää kaksinaamaisuutena mutta samalla se antaa hänelle lisää poliittista liikkumatilaa. Privaatista minästä on tullut osa hänen poliittista profiiliaan”, Koivunen toteaa.
”Se menee läpi, koska Sipilä on ikään kuin mies kylmästä”, Lehtonen toteaa. ”Hän on ollut poliitikkona vasta lyhyen aikaa julkisen syynin alla. Hänen privaattinsa on vielä privaattia. Sitä voi käyttää resurssina, koska sitä ei ole kulutettu loppuun. ”
”Vastaavasti hänen yritysjohtajaesityksensä, insinööriminänsä ja hänen Sipilä-kieleksi kutsuttu iterointi ja vatulointi ovat tulleet tunnistettavaksi osaksi hänen brändiään. Sosiaalisen median ja median vahvistamana”, Koivunen lisää.
Anu Koivunen näkee hallituksen julkisivussa monia ristiriitaisuuksia. Hän viittaa hallituksen tiedotustilaisuuksiin, joissa se on kertonut, miten sen kärkihankkeet etenevät.
”Hallituksen oman retoriikan mukaan hallitus etenee kuin juna. Se on tomera ja tehokas ja sen aikataulut pitävät. Meillä on hallitusohjelma, joka on meillä kirkkaana mielessä. Hallitus on tuottanut kokonaan oman uuden kielen, se puhuu askelmerkeistä, kärkihankkeista ja hankekorteista.”
Kyse on viestinnällisestä strategiasta, Koivunen sanoo.
”Tätä tekemisen retoriikkaa on toistaiseksi ollut mahdollista pitää yllä ilman varsinaista tekemistä ja tarkkaa poliittista sisältöä. Mutta miten käy retoriikalle, kun uudistuksia aletaan muuttaa laeiksi ja ne joutuvat parlamentaarisen käsittelyn”, Koivunen arvuuttelee.
Lehtonen näkee ”yksituumaisuuden” taustalla isomman kysymyksen.
”Sipilästä näkee, että hän ei halua pakottaa Timo Soinia hallituksessa sen tyyppisiin linjauksiin, jotka voisivat aiheuttaa repeämiä perussuomalaisten sisällä. Sellaisia asioita ovat monikulttuurisuus ja pakolaiskriisi.”
Myös kokoomus on mukana juonessa.
”Hallituskumppanit haluavat pitää perussuomalaiset kasassa, jotta Suomessa ei olisi muutaman vuoden kuluttua rasistista, muukalaisvihamielistä puoluetta”, Lehtonen jatkaa.
Mutta hän ei yllättyisi, jos perussuomalaisten puolue hajoaisi vaalikauden aikana.
”Niin tuppaa käymään populistisille puolueille sen jälkeen, kun ne pääsevät hallitukseen.”
Lehtonen on jo havainnut Soinissa väsähdyksen merkkejä.
”Jos perussuomalaiset on ollut Soinin minäprojekti, minäprojekti on toteutunut. Hän sai mitä halusi: ulkoministerin paikan ja enempää hän ei voi saada. Presidenttiä tai pääministeriä hänestä ei tule.”
Hallitus on korostanut ohjelmassaan ja puheissaan luottamusta ja luottamuksen ilmapiirin rakentamista, mutta omassa politiikassaan se tuottaa voimakkaita konflikteja.
Mediatutkija Koivusen on vaikea nähdä tämän kaksoisviestinnän poliittista viisautta. Ainakaan kyse ei ole luottamuksen ilmapiiristä.
”Erilaisia jännitteitä ja konflikteja on nyt poikkeuksellisen paljon. Eivätkä jakolinjat myötäile perinteisiä maaseutu–kaupunki-linjaa, oikeisto–vasemmisto-linjaa tai arvokonservatiivi–liberaali-linjaa”, hän sanoo.
”Vastakkainasetteluja on samaan aikaan monenlaisia. Hallituspuolueen kansanedustajan uusfasistinen Facebook-päivitys, hallituksen leikkaukset ja suunnitellut pakkolait tuottavat kaikki hieman erilaisia poliittisia konflikteja ja alliansseja.”
Ulkoministeri Soini on kompuroinut myös lähisuhteiden hoidossa. Viimeksi hän suututti Ruotsin.
”On eri asia toimia valtiomiehenä kuin paimentaa kokematonta kansanedustajalaumaa. Ongelmaa syventää se, että perussuomalaisten kannatus rakentuu nykyisin sille, mitä puolue ei enää ole. Ministerin on kuorrutettava sanomisensa jargonilla, hän ei voi sanoa suoraan, mitä mieltä on.”
Koivunen olisi odottanut pääministeri Sipilältä, että hän olisi esittänyt poikkeuksellisessa tv-puheessaan uusia tulokulmia yhteiskunnan luottamusta uhkaavien kriisien käsittelyyn ja jakolinjojen purkamiseen.
”Mutta Sipilä toisti puheessaan vain sen, mitä hallitusohjelmassa todetaan.”
Koivunen haluaisikin kuulla, miten hallitus arvioi yhteiskuntaa jakavia vastakkainasetteluja.
”Ja onko sillä välineitä puuttua niihin. Vai onko hallitus niin oman kertomuksensa lumoissa, ettei se huomaa tai kuule ulkoa tulevia mielenilmauksia?”
Oma vahva kertomus on viestinnällinen vahvuus, kun hallitus toistelee ydinväittämiään Suomen tilasta ja ajamastaan politiikasta. Toisaalta toisto voi vaikuttaa kyvyttömyydeltä dialogiin.
”Mikä asia olisi sellainen, joka herättäisi hallituksen muokkaamaan omaa kertomustaan?” Koivunen pohtii.
Toisaalta mielipidemittausten mukaan varinkin pääministerillä on edelleen kansan vahva tuki.
”Sipilään kohdistuu edelleen toiveita, että hän olisi se suuri johtaja, joka luovii meidät pois ulos tästä yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen kärjistymisen ajasta.”
”Hallituksen ja Sipilän tulevaisuus on kiinni siitä, mitä perussuomalaisten sisällä tapahtuu”, Lehtonen toteaa.
”Jos perussuomalaiset pysyy kasassa, hallitus voi istua koko kauden.”