Rikkaita tulee yhä enemmän politiikkaan – ”Pitäkää heitä silmällä”

Ministereillä ei voi olla enää takahuonetta, jossa saa puuhastella kaikkea pientä kivaa, sanoo professori Timo Airaksinen.

Anne Berner
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Politiikassa on todennäköisesti enemmän miljonäärejä kuin koskaan aikaisemmin. Mitä enemmän heitä on, sitä enemmän he yrittävät suojella ja piilotella omaisuuttaan julkisuudelta. Näin rikas eliitti on aina toiminut: varallisuutta ei näytetä, on parempi pitää matalaa profiilia.

Eliitin tavat sopivat kuitenkin hankalasti politiikkaan. Kansalaisten ja median täytyykin olla todella tarkkana vallanpitäjien suhteen, sanoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta.

”Rikkaiden erikoispiirre ei ole vain se, että heillä on rahaa, vaan se että he pystyvät myös suojaamaan omaisuutensa. Rikkaat ymmärtävät sen, että yksityisyys on osa tätä suojausta”, Airaksinen sanoo.

”Kun liike-elämän eliitistä siirrytään ministereiksi, ei voi olla enää takahuonetta, jossa saa puuhastella kaikkea pientä kivaa. Tämä tulee bernereille, sipilöille ja toivakoille yllätyksenä.”

Uutisissa on kerrottu pitkin syksyä Juha Sipilän (kesk) hallituksen ministereiden kyseenalaisista toimista.

Esimerkiksi pääministeri itse on piilottanut omaisuutensa julkisuudelta erinäisten vakuutusjärjestelyjen kautta. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) paljastettiin toimineen aiemmin luxemburgilaisessa veroparatiisiyhtiössä. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan (kok) kerrottiin järjestelleen mikkeliläisen kauppakeskuksen omistuksia perheensä holdingyhtiölle Belgiaan.

Ministerit eivät ole rikkoneet lakia, vaikka monen mielestä he ovat liikkuneet lain rajamailla tai vähintään talouden ”harmaalla alueella”.

”Heillä on käytössään juristit ja tilitoimistot, jotka kyllä kertovat heille, mitkä keinot ovat laillisia. Onhan se varmasti ikävää ja kuluttavaa, kun joutuu salailemaan ja kiemurtelemaan kuin mato koukussa ja pelkäämään koko ajan, että kohta on lehdistö haukkana kimpussa”, Airaksinen sanoo.

 

Filosofin mielestä yhteiskuntamoraalisesti kyse on hyvin mielenkiintoisesta ja laajasta asiasta, joka koskee yhteiskunnan taloudellista ja poliittista oikeudenmukaisuutta ja sen tulevaisuutta.

”Kansan luottamus poliitikkoihin on ollut jo kauan hyvin alhaalla. Poliitikkoja arvostetaan todella huonosti esimerkiksi näissä luottamus- ja arvostusmittauksissa.”

”Huomionarvoista on se, että Suomessa keskiluokka köyhtyy suhteellisesti koko ajan. Se kärsii lypsylehmän asemassa yhä enemmän työttömistä, köyhistä ja sairaista.”

Airaksinen toteaa, että kansan vaihtoehdot ovat vähissä ja demokratia on altis korruptiolle sekä tietyn piirin vallalle.

”Politiikassa trendi on se, että kaikki uusi tulee Amerikasta. Jotta pääsee politiikassa johtaville paikoille, täytyy olla siis rikas ja kuuluisa. Esimerkiksi Hjallis Harkimo (kok) ja Anne Berner ovat täydellisiä esimerkkejä tällaisista poliitikoista.”

Rikkaita rekrytoidaan yhä enemmän politiikkaan, koska heillä on varaa näkyvyyteen ja kalliisiin mainoskampanjoihin.

”Puolueet kilpailevat heistä. He tekevät itsellään jopa kauppaa.”

Ennen suuremmassa roolissa olivat poliittiset broilerit, joita puoluekoneisto kasvatti. Nykyään myös poliitikot vaihtavat työpaikkoja etujärjestöihin tai lobbausfirmoihin. Toisaalta lobbareista ja etujärjestöistä tullaan myös politiikan piiriin. Suomalainen eliitti verkostoituu.

”Suomalainen korruptio on verkostoitumista. Meillä on pieni maa ja aika pienet ristiriidat. Kun tunnet oikeita ihmisiä tieteessä, taiteessa tai politiikassa, pääset asemiin ja saat etuuksia sekä rahaa.”