Polkupyöräilijä, muista tämä: pyörätien jatke ei ole suojatie
Ajoradan ja pyörätien risteyksen säännöt ovat yhä hämäriä monille autoilijoille ja pyöräilijöille.
Yli 70 prosenttia pyöräilijöiden onnettomuuksista tapahtuu risteyksissä, puolet niistä pyörätien jatkeella.
Pyörätien jatke on pyöräilijöille merkitty paikka tien ylittämistä varten. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin suojatie: pyöräilijän on ajoradalle tullessaan väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa muuta liikennettä. Autoilija puolestaan väistää, jos hänellä on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus tai hän on kääntymässä pyörätien jatkeen yli.
Säännöt ovat olleet voimassa jo vuodesta 1997, mutta pari vuotta sitten valmistuneessa tutkimuksessa vain noin 34 prosenttia vastaajista tiesi ne oikein.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Varpu Tavaststjerna toteaa, että ongelmia aiheuttavat monet seikat.
”Pyörätien jatkeen on saanut maalata yhtenäisellä viivalla, jolloin se on sekoitettu suojatiehen.”
Tämä asia korjaantunee vuoden 2017 loppuun mennessä, jolloin yhtenäistä viivoitusta ei saa enää käyttää.
”Ongelma on myös se, että kun meillä on kaksisuuntaiset pyörätiet, autoilijakaan ei aina muista, että molemmista suunnista voi tulla liikennettä”, Tavaststjerna pohtii. ”Risteykset ovat monimutkaisia: siellä on autoja, jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja rullaluistelijoita – havaintokyky ei vain aina täysin riitä, vaikka säännöt tunnettaisiinkin.”
Tavaststjernan mielestä nykyään ei enää pitäisi puhua kevyestä liikenteestä. Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välille olisi syytä tehdä selvä ero.
”Pyöräilijä on ajoneuvon kuljettaja. Häneltä vaaditaan enemmän kuin jalankulkijalta, jolla on lain mukaan aina oikeus ylittää suojatie.”
Eivät pyöräilijätkään toki ole mikään yhtenäinen joukko, vaan erot ovat suuria.
”Jotkut ajavat todella lujaa, jotkut hitaasti. Osa tuntee säännöt ja oikeutensa hyvin, osa ei taas tunne, ja osa kokee itsensä lähinnä jalankulkijoiksi.”
Tavaststjerna muistuttaa, että kaikki autoilijatkaan eivät osaa kaikkia sääntöjä. Hän ottaa esimerkiksi kiertoliittymästä poistumisen: osa autoilijoista luulee, että heidän tulee väistää jalankulkijoita, mutta ei pyöräilijöitä.
”Oikeasti autoilijalla on tuossa tilanteessa väistämisvelvollisuus kaikkea risteävää liikennettä kohtaan, koska hän ajaa kääntyvää ajoneuvoa.”
Toisaalta se, että sääntöjä ei tunneta, palvelee myös joskus varovaisuutta. ”Olen itse pyöräilijänä hyvin usein törmännyt siihen, että autoilija väistää, vaikka hänen ei tarvitsisi.”
Lain mukaan pyörätietä on käytettävä, jos sellainen on. Osa pyöräilijöistä haluaisi, että käyttöpakko poistettaisiin. Niin kauan kuin pyöräily- ja jalankulkuväylät ovat yhdistettyjä, myös osa jalankulkijoista pelkää äänettömästi ja nopeasti ohi suhahtavia pyöräilijöitä. Tätäkin asiaa pohditaan parhaillaan tieliikennelain uudistamisen yhteydessä.
Vaikka liikennesääntöjen tuntemuksessa on puutteita, pyöräilijöiden liikennekuolemat ja loukkaantumiset ovat olleet Suomessa jo pitkään laskussa. Tavaststjernan mukaan siihen on kolme selvää syytä.
Taajamien nopeusrajoituksia on laskettu 1990-luvun alusta saakka, pyöräteitä on rakennettu lisää ja myös pyöräilykypärän käyttö on lisääntynyt. 90-luvun alussa vain neljä prosenttia suomalaisista käytti kypärää, nyt luku on valtakunnallisesti 44 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla jopa 60-70 prosenttia.