Simon Ekpan terrorismituomio lyheni

Biafran pääministeriksi julistautunut lahtelainen johti separatistiliikettä sosiaalisen median kautta. Hovi lievensi tuomiota.

tuomiot
Teksti
Aurora Rämö
2 MIN

Hovioikeus lievensi lahtelaisen Simon Ekpan terrorismirikostuomiota kahdella vuodella.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Ekpan syyskuussa 2025 terroristisessa tarkoituksessa tehdystä julkisesta kehottamisesta rikokseen ja terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta.

Ekpa valitti ja vaati syytteiden hylkäämistä. Myös syyttäjät valittivat ja vaativat rangaistuksen koventamista.

Nyt Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi Ekpan samoista rikoksista kuin käräjäoikeus, mutta lievensi vankeusrangaistusta neljään vuoteen.

Hovi katsoi, että Nigerian tilanne muistutti sisällissotaa, ja Ekpan rikokset oli tehty osittain pakkotilassa ja hätävarjeluna, mikä vaikutti tuomion mittaamiseen.

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ekpa on aiheuttanut suomalaisille viranomaisille pitkään päänvaivaa.

Häntä on tutkittu aiemmin rahankeräysrikoksesta ja hämäristä asianajopuuhista ja hänen toimiaan on selvitelty suurlähetystön voimin Nigeriassa asti.

Ekpa on nigerialaistaustainen entinen yleisurheilija, joka on muutti Suomeen vuonna 2007. Hän on Suomen kansalainen.

Vuonna 2020 Ekpa väitti perustaneensa Suomeen Biafran pakolaishallinnon ja toimivansa sen pääministerinä ja asevoimien komentajana.

Hän hoiti toimeaan kirjoittelemalla valtavia määriä tviittejä. Niissä hän kehotti alueen asukkaita boikotoimaan Nigerian keskushallintoa, jota kutsui terroristiseksi.

Biafran alue sijaitsee Ebonyin osavaltiossa Kaakkois-Nigeriassa. 1960-luvulla se julistautui muutamaksi vuodeksi itsenäiseksi, kunnes hävisi erittäin raa’an sodan Nigerialle.

Maan tilanne on edelleen hyvin epävakaa. Oikeudessa Ekpa oli sitä mieltä, että Nigeriassa käydään sisällissotaa, eikä hänen toimiaan voi siksi pitää terroristisina.

Hovioikeus arvioi tuomiossa perusteellisesti alueen aseellisia konflikteja ja niiden syvyyttä, mutta ilmoitti myös, ettei pysty aidosti tarkkaan ja kattavaan tutkintaan, mikä otettiin huomioon Ekpan eduksi.

Alueelta on vaikeaa saada luotettavaa tietoa, ja varsinkin Kaakkois-Nigerian aseelliset ryhmittymät ovat huonosti dokumentoituja.

Keräämänsä materiaalin pohjalta hovioikeus kuitenkin arvioi, etteivät Ekpan johtamat asevoimat olleet pystyneet vaativiin sotilasoperaatioihin tai olleet pitkittäneet taisteluita.

Suomen Kuvalehti kertoi Ekpan pakolaishallinnosta pitkässä jutussa maaliskuussa 2024.

Tuolloin Ekpa koki johtavansa Biafran itsenäisyyttä ajavaa separatistiryhmän siipeä ja komentavansa kymmenientuhansien sotilaiden joukkoa entisen Biafran alueella.

Oikeudessa hän kiisti johtaneensa sellaisia aseellisia ryhmiä, jotka voitaisiin luokitella terroristiryhmiksi. Hän ilmoitti roolinsa komentajana olleen seremoniallinen.

Sosiaalisen median kirjoitteluaan hän kutsui kansalaistottelemattomuuteen kehottamiseksi, ei väkivaltaan yllyttämiseksi.

Hän myös kiisti julistautuneensa Biafran itsenäisyyttä ajaneen separatistiryhmän johtajaksi ja sen vangitun perustajan seuraajaksi. Suomen Kuvalehdelle hän oli kertonut olevansa nimenomaan vangitun perustajan seuraaja.

Ekpan valtioneuvoston toimisto sijaitsi Helsingin Koskelassa huonekalukaupan takatiloissa, mutta se lopetti toimintansa vähän ennen kuin Ekpa vangittiin marraskuussa 2024.

Lue lisää aiheesta: