Masennus: Lääkitäänkö sitä liikaa?

lääkkeet
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuvat Marjo Tynkkynen.

Pillereitä sataa ämpäriin Orionin lääketehtaalla Espoossa. Tarkasti eristetty huone sijaitsee 150 metriä pitkän käytävän varrella. Saksalainen Fette Compacting 2090 -kone on puristanut eri raaka-aineista sekoitetusta massasta tabletteja. Pillerien liukoisuus on tarkistettu ja niiden päälle sumutettu päällystysnestettä.

Näin syntyy Absenor-niminen 300 milligramman pilleri. Sen vaikuttava aine on natriumvalproaatti. Absenor on epilepsialääke ja mielialantasaaja, jota käytetään muun muassa manian hoitoon kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Se on yksi Orionin Suomessa valmistamista 20 psyykenlääkkeestä. Vuosittain yhtiön tehtailta lähtee maailmalle noin 300 miljoonaa psyykenlääketablettia.

Pillerien valmistaminen on hyvin kannattavaa liiketoimintaa suurille lääkefirmoille. Masennuslääkkeiden myynti on maailmanlaajuisesti miljardibisnestä.

Pieni Suomi on hyvä asiakas. Masennus- ja psykoosilääkkeitä myytiin viime vuonna yhteensä neljä miljoonaa pakkausta. Myyntimäärä on kasvanut viiden viime vuoden ajan noin 200 000 pakkauksen vuosivauhdilla.

Kela-korvausta masennuslääkkeistä sai viime vuonna 433 700 suomalaista. Kaikkiaan suomalaisille kirjoitettiin 4,3 miljoonaa reseptiä masennus-, psykoosi-, neuroosi- ja unilääkkeitä varten. Rahaa niihin käytettiin yhteensä 145 miljoonaa euroa.

Lääkkeiden käyttöä kasvattaa muun muassa se, että apua masennukseen osataan hakea helpommin, hoitoajat pitenevät ja hoitoa annetaan enemmän. Uudentyyppisiä, tehokkaita masennuslääkkeitä käytetään myös muiden sairauksien ja oireiden, kuten ahdistuneisuuden, paniikki- ja syömishäiriöiden sekä kipujen hoidossa. Niillä yritetään myös ehkäistä uusien masennusjaksojen puhkeamista. Siis eräänlaista turvalääkitystä, ylläpitohoitoa.

Mutta sairautena masennus rikkoo suomalaisia musertavalla tavalla. Vakavaa masennusta sairastaa lähes kuusi prosenttia suomalaisista. Lievemmistä oireista kärsii samansuuruinen ryhmä. Jo usean vuoden ajan masennuksesta on puhuttu kansantautina. Masennuksen takia alkaneiden sairauspäivärahakausien lukumäärä on lähes kaksinkertaistunut 1990-luvun lopusta.

Erityisen huolestuttava on nuorimpien tilanne. Masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkettä sai viime vuonna jo yli 1 300 alle 30-vuotiasta. Vielä kymmenen vuotta sitten luku oli 332. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriön vuoksi eläkkeelle joutuu joka päivä neljä alle 30-vuotiasta nuorta.

Pientä lohtua koko väestöä koskeviin lukuihin tuo tieto, että 30-64-vuotiaiden osuus on laskenut kahden vuoden ajan. Nyt työkyvyttömyyseläkettä saa runsaat 35 200 ihmistä.

Luvut ovat hätkähdyttäviä, vaikka Suomessa ei kärsitä masennuksesta eikä käytetä lääkkeitä sen enempää kuin muissa Pohjoismaissa. Mutta mistä ne kertovat?

Turun yliopiston pitkäaikaisen psykiatrian professorin Raimo K. R. Salokankaan mielestä vakavien masennustapausten määrä ei välttämättä ole kasvussa. Masennustapaukset ovat ehkä lisääntyneet asteikon lievemmässä päässä.

“Ne pystytään nykyisin havaitsemaan aikaisempaa paremmin”, Salokangas kertoo. “Tietoisuus masennuksesta on lisääntynyt merkittävästi ja samaan aikaan käsite on laajentunut. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla koko depressio-sana ei ollut kovin yleinen eikä yleisesti hyväksytty. Käytössä oli vanhoja lääkkeitä, joita yleislääkärit ja muiden alojen erikoislääkärit suorastaan vierastivat niiden voimakkaiden sivuvaikutusten takia.”

“Sitten 1990-luvun alussa markkinoille tulivat uudet serotoniinilääkkeet, joilla oli huomattavasti vähemmän haittavaikutuksia. Tämä lisäsi lääkärikunnan valmiutta havaita paremmin mielenterveyden pulmia. Jos lääkärillä ei ole käytössään hoitomenetelmää, hän ei tee diagnoosia. Mutta kun hoitokeinoja löytyi, myös masennusdiagnoosien määrä lisääntyi.”

Ja niin alettiin masennuslääkkeitä määrätä potilaille.

Juha aloitti masennuspillerien syömisen keväällä 2001. Talven aikana hän oli huomannut keskittymiskykynsä ja muistinsa heikentyneen. Olo oli jatkuvasti väsynyt ja pienetkin vastoinkäymiset alkoivat tuntua ylivoimaisilta. “Kärsivällisyys paloi kotona lasten kanssa helposti ja olin jatkuvasti ärtyisä”, Juha muistelee.

Samaan aikaan hän kärsi vaikeasta unettomuudesta. Mielessä pyörivät parisuhdeongelmat, läheisen ihmisen menetys ja sekasortoinen tilanne työpaikalla.

“Ahdistus oli niin voimakas, että tuntui kuin rintakehän alla olisi ollut sirkkeli, joka repi sisäkaluja kappaleiksi. Sitten voimat loppuivat täysin enkä päässyt enää ylös sängystä.”

Vaimonsa tuella Juha jaksoi hakea apua. Psykiatrin diagnoosi oli vakava masennus, hoitokeinona lääke.

Ensimmäinen lääke aiheutti päänsärkyä, mutta vointi toisen lääkkeen jälkeen koheni nopeasti. Juha pystyi palaamaan töihin kuukauden sairausloman jälkeen. Noin puolen vuoden kuluttua lääkitys vähitellen lopetettiin.

Masennuslääkkeet auttoivat Juhan vakavaan masennustilaan. Mutta valtavat myyntimäärät ovat nostaneet esille kysymyksen, määrätäänkö lääkkeitä liian helposti esimerkiksi väsymystä valittavalle asiakkaalle? Onko kynnys lääkkeiden määräämiseen laskenut ja tulkitaanko elämän normaalit vastoinkäymiset liian helposti masennukseksi? Pystyykö työterveys- tai terveyskeskuslääkäri paneutumaan tarpeeksi perusteellisesti potilaan huoliin?

Arviointia vaikeuttaa se, että ihmisten kyvyt kohdata vaikeuksia ovat erilaiset. Arjen tavalliset pulmat saattavat lamauttaa joidenkin ihmisten toimintakykyä merkittävästi. Lääkärin tehtävä on yrittää arvioida, millaisia voimavaroja potilaalla on ja mihin suoritukseen ne riittävät. Missä vaiheessa lääkitys pitäisi aloittaa vai kannattaako odottaa oireiden häviämistä?

Diacorin johtajalääkärin Anja Hallbergin mukaan kovin laadukasta lääkärin työtä ei ole, jos ajatellaan masennuksen hoituvan vain resepti käteen -periaatteella.

“On surullista, jos ei haluta käyttää niitä diagnostisia menetelmiä hyväksi, joita on olemassa”, Hallberg sanoo. “Mutta lääkärit eivät välttämättä malta odottaa, että masennusoireet menisivät itsestään ohi, vaan aloittavat täsmälääkityksen paranemisen nopeuttamiseksi. Pitää muistaa, että masennus on erittäin vakava ja elämänlaatua romauttava sairaus. Potilaat eivät ehkä jaksa odottaa lääkkeen vaikutusta riittävän pitkään.”

“Jotkut masentuneet ihmiset sinnittelevät todella pitkään eivätkä hakeudu hoitoon. Mutta hyväkään auto ei käynnisty, kun akku on tyhjä. Jos lääkityksellä saadaan ihminen voimaan paremmin, niin mitä sillä on jälkikäteen väliä, tapahtuiko paraneminen lääkkeillä vai niin sanotusti spontaanisti, omin voimin. Masennusta ei kuitenkaan pitäisi hoitaa pelkästään pillereillä.”

Mutta esimerkiksi terveyskeskuksissa ei välttämättä ole muuta hoitoa tarjolla kuin lääkeresepti ja sairausloma. Perusterveydenhuollossa vastaan tulee resurssiongelma. Masennuksen hoidossa kaikille ei pystytä tarjoamaan edes kohtuullista hoitoa. Ei ole rahaa eikä tekijöitä.

Esimerkiksi Kuopion seudulla huomattiin jokin aika sitten, että alueella on selvästi enemmän psyykenlääkkeitä käyttäviä lapsia ja nuoria kuin muualla maassa. Runsaan lääkityksen todettiin johtuvan siitä, että psykiatreja ja psykoterapeutteja on liian vähän. Nuoria yritetään auttaa lääkkeillä.

Helsinkiläinen Olli putosi tyhjän päälle kesällä 1983. Taustalla oli jo lapsuudesta alkunsa saanut ahdistus ja ristiriidat kiihkouskovaisessa perheessä. Sodan käynyt isä kärsi vakavasta masennuksesta ja oli lääkeriippuvainen, mikä heijastui perheen arkeen. Aikuisena Ollin päälle kaatui yhteiskunnan suvaitsemattomuus.

“Kun aids-kriisi iski Suomeen, maailmani romahti. Konservatiivit, moralistit ja uskovaiset kävivät homoseksuaalien kimppuun Mooseksen lain voimalla. Se jauhoi minut kappaleiksi.”

Terveysaseman lääkäri kirjoitti Ollille lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen. Reseptit Olli vei kolmen kuukauden välein uusittaviksi. “Keskusteluapua en saanut missään vaiheessa, ja siitä olen edelleen katkera.”

46-vuotiaana hän tajusi olevansa pahasti lääkekoukussa. Uusia lääkkeitä kokeiltiin tiiviisti. Bentsodiatsepiineistä syntyi voimakkaita vieroitusoireita, ja ne aiheuttivat vaarallisen kierteen. Kaikkiaan lääkärit määräsivät Ollille noin kymmentä eri masennuslääkettä, koska mikään ei vaikuttanut toivotulla tavalla. “Tunsin itseni narkkariksi, laillisten huumeiden käyttäjäksi. Tuntui, että juuri bentsoista oli mahdotonta päästä eroon”, Olli kertoo.

“Lääkkeet tuhosivat hampaani ja käytännössä lopettivat seksuaalisen elämäni. Seitsemän vuotta kestäneen lääkehelvetin jälkeen toipumiseen ja bentsovieroitukseen meni useita vuosia.”

Lopullisesti Olli pääsi eroon lääkkeistä vuonna 1999 mentyään mukaan Mielenterveysyhdistys Helmin toimintaan. Henkistä toipumista oli vahvistanut väitöskirjan saaminen valmiiksi. Olli väitteli tohtoriksi Kuopion yliopistossa 1997.

Kuopion Niuvaniemen psykiatrisen sairaalan ilmoitustaululla on pieni paperi. Sille on kirjoitettu työntekijöiden ja lääkeyhtiöiden nimiä. Firmat ovat tulossa esittelemään lääkkeitään. Sairaalan toisessa kerroksessa istuu Tukholman Karoliinisen instituutin kliinisen psykiatrian professori Jari Tiihonen. Niuvaniemessä hän on siksi, että hän on myös oikeuspsykiatrian professori.

Tiihonen oli mukana tekemässä toukokuussa julkaistua skitsofreniatutkimusta, joka rahoitettiin osittain lääkeyhtiö Janssen-Cilagin tuella. Sen mukaan masennuslääkitys alentaa skitsofreniapotilaiden itsemurhakuolleisuutta.

Julkisuudessa lääkärien ja lääkeyhtiöiden suhteista on esitetty kovaa arvostelua ja väitetty, että liian läheisistä väleistä seuraa tutkimustulosten vinoutumista ja vääriä suosituksia.

Keväällä julkaistussa Tiihosen tutkimuksessa Janssen-Cilagin osuus rajoittui siihen, että se rahoitti laajan potilastietokannan keräämistä. Mutta aineisto oli koottu Tiihosen ryhmän jo vuotta aiemmin tekemän, Janssenin tukeman tutkimuksen yhteydessä. Siinä oli verrattu pitkävaikutteisia injektioita ja vastaavia oraalilääkkeitä keskenään skitsofrenian hoidossa. Janssenin lääke pärjäsi hyvin, mutta ei ollut testin paras. Yhtiö ei itse julkistanut tutkimuksen tuloksia näyttävästi.

“Me kuitenkin julkaisimme ne. Olimme tehneet kirjallisen sopimuksen, että tutkimuksen lopputuloksista huolimatta meillä on oikeus julkaista ne”, Tiihonen selvittää. “Janssen ei yrittänyt manipuloida meitä mitenkään. Tähän toiseen tutkimukseen emme saaneet rahoitusta, mutta päätimme pelata varman päälle ja mainita yhtiön, koska alkuperäinen tietokanta oli koottu heidän kanssaan.”

“Lääkeyhtiöt ovat joskus itse ilmoittaneet halukkuutensa sponsoroida tutkimustyötä, mutta olen kieltäytynyt. On tärkeää olla riippumaton, ja näyttää paremmalta kun tutkimuksen lopussa lukee, että tämä on Suomen valtion rahoittama. Julkinen rahoitus ei herätä epäluuloja, kun tutkimuksia siteerataan muissa julkaisuissa. Varsinkin, jos sattuu käymään niin, että sponsoroivan yhtiön lääke pärjää hyvin.”

Jari Tiihonen myöntää, että sidonnaisuuksia lääkeyhtiöihin syntyy väkisinkin. Hän on ollut tekemisissä lähes kaikkien alan lääkkeitä valmistavien yhtiöiden kanssa. Hän on pitänyt luentoja yli 20 maassa usealle eri yhtiölle.

“Yhden luennon maksoi yhtiö, jonka lääke pärjäsi kyseisessä tutkimuksessa parhaiten. En peitellyt asiaa, mutta en myöskään saanut yhtiöltä minkäänlaisia etuisuuksia. En ole törmännyt tilanteeseen, jossa minua olisi suostuteltu vaihtamaan luentodiojen järjestystä.”

Yhteistyö lääkeyhtiöiden kanssa mietityttää koko lääkärikuntaa. Teollisuuden tehokas markkinointi saattaa vaikuttaa siihen, että lääkehoitoa käytetään enemmän. Mutta teollisuuden kanssa on välttämätöntä tehdä yhteistyötä, koska lääkeyhtiöt tuottavat lääkemolekyylejä.

Helsingin yliopiston psykiatrian professorin Erkki Isometsän mukaan lääkärien täytyy asiantuntijoina olla perillä siitä millaisia uusia lääkkeitä on tulossa.

“Ja se tieto yksinkertaisesti tulee teollisuudelta. Isot valtiolliset tutkimuslaitokset ovat pitäneet tärkeänä rahoittaa joitakin yksittäisiä lääketutkimuksia, mutta ne ovat poikkeuksia. Ei ole olemassa mitään muuta tahoa, joka voisi rahoittaa näin mittavaa lääketutkimusta. On epä-älyllistä ajatella, että kaikki lääketeollisuuteen liittyvä olisi läpimätää ja epäluotettavaa”, sanoo Isometsä, jolla on myös ylilääkärin sivuvirka Hyks Psykiatrian tulosyksikössä.

Useat lääkkeet ovat erinomainen tulonlähde teollisuudelle, mutta rinnakkaislääkkeiden aiheuttaman kilpailun ansiosta hinnat laskevat. Monet isot lääketehtaat ovatkin jo vähentäneet keskushermostoalueen tutkimusta. Uuden lääkkeen saaminen maailmanlaajuisille markkinoille maksaa noin 1,6 miljardia euroa. Ja kun markkinoilla on jo runsaasti masennus- ja psykoosilääkkeitä, uuden lääkkeen pitäisi olla olennaisesti muita parempi, jotta se olisi kannattavaa liiketoimintaa.

“Lääkekehittelyn iso ongelma on se, että me emme ymmärrä riittävän hyvin kaikkia masennukseen liittyviä neurobiologisia sairausmekanismeja”, Isometsä kertoo. “Tämän vuoksi uusien tehokkaiden lääkkeiden luominen on niin vaikeaa.”

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 350 miljoonaa ihmistä sairastaa masennusta. Järjestö on ennustanut, että seuraavan 20 vuoden aikana masennus on merkittävin ihmisten terveyteen liittyvä ongelma.

Maailmanlaajuisesti kiistellään siitä, kuinka masentuneita tulisi hoitaa. Julkista keskustelua on Suomessakin käyty siitä, kuinka paljon masennuslääkkeistä on hyötyä.

Tiedeyhteisössä vuoropuhelu on painottunut lähinnä siihen, miten löydettäisiin entistä tehokkaampia ja nopeammin vaikuttavia lääkkeitä. Lääkehoidot vaikuttavat olevan joskus myös alan ideologisten taistelujen tanner.

Masennuslääkkeiden käyttöä on arvostellut voimakkaasti amerikkalaisen Harvardin yliopiston tutkija Irving Kirsch. Hänen mukaansa lumelääkkeiden ja masennuslääkkeiden vaikutusten välillä ei ole merkittäviä eroja. Kirschin mukaan lääkkeitä syövät ihmiset tuntevat vointinsa paremmaksi, mutta se ei johdu lääkkeen kemiallisista ainesosista vaan lumevaikutuksesta.

Kirsch perustaa väitteensä vuonna 2008 tekemäänsä meta-analyysiin, jossa hän vertaili 35:tä eri kliinistä tutkimusta masennuslääkkeiden ja lumelääkkeiden tehosta. Tutkimuksissa oli mukana yli 5 000 henkilöä. Tulosten mukaan lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa lumelääkkeellä oli yhtä suuri vaikutus kuin masennuslääkkeellä. Ainoastaan vakavassa masennuksessa lääkkeet vaikuttivat tehokkaammin.

Kohu oli valmis, koska Kirsch tutkimusryhmineen oli hankkinut viranomaisilta käyttöönsä myös tutkimustulokset, joita lääketehtaat eivät olleet julkaisseet. Voiko miljardien eurojen lääkebisnes olla osittain bluffia? Kirsch kysyi.

Pennsylvanian yliopiston tutkimuksessa 2010 saatiin samansuuntaisia tuloksia. Tulosten vuoksi Britannian terveysviranomaiset eivät enää suosittele lääkitystä lievästi masentuneille.

Kyse ei ole yksittäistapauksista. Tehtaat ovat jääneet kiinni siitä, että ne ovat kertoneet julkisuuteen vain myönteisiä tutkimustuloksia lääkkeistään. Yhdysvalloissa eräs lääkefirma tuomittiin maksamaan miljoonakorvauksia, koska se ei ollut asianmukaisesti kertonut, että yhtiön masennuslääke voi lisätä diabeteksen riskiä.

Suomessa keskustelua on tänä syksynä herättänyt kanadalaisen McMaster Universityn apulaisprofessorin Paul Andrewsin katsaus, jossa hän tuli tulokseen, että lääkkeistä saatava hyöty on verrattavissa heikosti niistä aiheutuviin riskeihin.

Lääkkeiden mahdollisiin sivuvaikutuksiin voivat kuulua muun muassa muistihäiriöt, tunteiden latistuminen, sekavuus ja seksuaalisen halun katoaminen.

Professori Erkki Isometsän mukaan lääketehtaat ovat tehneet runsaasti hallaa psykiatrialle jättäessään julkaisematta itselleen kielteisiä tai epämieluisia tutkimuksia.

“En näe asiassa mitään puolusteltavaa. Joudumme käyttämään lääkehoitoja jatkuvasti, ja tietty salailu on luonut kielteistä kuvaa koko alaa kohtaan. Masennuslääkehoitoon liittyvä varauksellinen julkinen mielikuva on ikävä asia psykiatrisen hoidon kannalta.”

Nyt kaikista EU:ssa ja Yhdysvalloissa tehtävistä lääketutkimuksista on lain mukaan ilmoitettava viranomaisille jo ennen niiden aloittamista. Lisäksi kaikki näin saadut tiedot on luovutettava lääkettä rekisteröitäessä. Tietokanta ei kuitenkaan ole julkinen.

Jos tutkimusten tuloksia kuitenkin aiotaan julkaista alan arvostetuissa lehdissä, ne edellyttävät, että tutkimukset rekisteröidään jo ennen niiden aloittamista kliinisten lääketutkimusten julkisiin tietokantoihin. Kyse on lähinnä eettisestä vaatimuksesta ja hyvästä tutkimustavasta. Laillista vaatimusta rekisteröinnin tekemiseen ei ole.

Masennuslääkkeitä koskevasta meta-analyysien lääketieteellisestä näytöstä Erkki Isometsä ei ole samaa mieltä kuin Irving Kirsch.

“Erilaisia meta-analyysejä on julkaistu satoja. Ja on tehty kymmeniä tutkimuksia, jotka käsittelevät ydinkysymystä eli masennuslääkkeiden tehoa lumekontrolloiduissa tutkimuksissa. Kirschin työ on niistä yksi”, Isometsä toteaa. “Isoimmissa meta-analyyseissä on ollut mukana jopa 45 000 potilasta. Minun tiedossani ei ole yhtään, jossa vakavasti väitettäisiin, että masennuslääkkeillä ei ole lainkaan todellista tehoa. Jos tämä näyttö ei riitä, niin mikä sitten riittää?”

“Olen psykiatrin urani aikana tavannut masennuspotilaita tuhansia kertoja, ja hoitanut heitä sekä lääkkeillä että psykoterapeuttisin keinoin. Minun mielestäni esitetyt väitteet masennuslääkkeiden tehottomuudesta tuntuvat absurdeilta.”

Kokonaan toinen kysymys Isometsän mielestä on se, kuinka tehokkaita lääkkeet ovat masennuksen hoidossa.

Kaksi vuotta sitten Journal of the American Medical Association -lehdessä julkaistiin meta-analyysi, joka perustui potilaskohtaisiin tietoihin. Sen mukaan masennuslääkkeet olivat suhteellisen hyödyttömiä lievissä ja usein keskivaikeissakin depressioissa. Meta-analyysissä oli mukana 718 potilasta ja kuusi lumekontrolloitua tutkimusta.

Viime kesänä puolestaan Archives of General Psychiatry -lehdessä julkaistiin uusi, samalla tavoin yksilötason materiaaliin perustunut meta-analyysi. Selvästi laajempi aineisto sisälsi 41 lumekontrolloitua masennuslääketutkimusta, joissa oli mukana 9 185 potilasta. Myös tässä tutkimuksessa oli lääkkeistä mukana sekä julkaistut että julkaisemattomat tulokset.

Löydös oli erilainen. Tulosten mukaan lääkkeiden kohtalainen teho oli osoitettavissa selvästi myös lievissä ja keskivaikeissa masennustiloissa.

“Keskustelu pyörii nyt sen ympärillä, kuinka paljon tehoa on riittävän paljon, ja miten näitä rekisteröintitutkimusten tuloksia pitäisi tulkita. Entä miten paljon pitää löytyä hyötyä, jotta se on järkevää”, Isometsä kertoo.

Hänen mukaansa teollisuuden tekemät lääkkeiden rekisteröintitutkimukset eivät ole ihanteellinen tapa selvittää sitä, kuinka tehokas jokin tietty hoito on. Se on vain keino selvittää, onko lääkkeellä tehoa, jotta sille saadaan myyntilupa.

Lääketutkimuksissa potilaat arvotaan saamaan oikeaa lääkettä tai lumetabletteja, eivätkä he tiedä kuka sai mitäkin. Näin pyritään selvittämään, onko itse lääkeaineella todellista merkitystä.

“Oikeassa elämässä psykiatrinen hoito on paketti, jossa on mukana useita elementtejä”, Isometsä sanoo. “Potilaalle annetaan lääkehoitoa, mutta samalla selvitetään myös hänen tilaansa ja masennusta laukaisseita tekijöitä. Mahdollisuuksien mukaan häntä tuetaan elämänmuutoksiin sopeutumisessa sekä käytetään psykoterapiaa tarpeen ja resurssien mukaisesti.”

“Tämän vuoksi lääkerekisteröintitutkimus ei kuvasta sitä mitä todellisessa elämässä tapahtuu. Potilaat ovat usein myös paljon moniongelmaisempia kuin ne, jotka osallistuvat lääketutkimuksiin.”

Mutta jos lääkehoito on niin tehokas, niin miksi ihmiset eivät parane?

“Väestötutkimusten perusteella tiedetään, että läheskään kaikki eivät hae hoitoa. Tai sitten hoitoon hakeudutaan viiveellä”, Isometsä toteaa. “Tarjotussa hoidossa on myös ollut puutteita ja osa lopettaa lääkehoidon kesken. Niistä ihmisistä, jotka oikeasti syövät masennuslääkkeitä, kaksi kolmasosaa saa hyödyn.”

“Mutta keskustelussa ei oikein näy, että meillä on yllättävän paljon ihan tyytyväisiä potilaita, jotka toipuvat hyvin. Minä ajattelen, että se on sellainen hiljainen enemmistö.”

Juha ja Olli eivät esiinny omilla nimillään. Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 46/2012.