
Taloustutkimus Oy teki Suomen Kuvalehdelle poikkeuksellisen laajan tutkimuksen perussuomalaisten kannattajien aiemmasta äänestyskäyttäytymisestä.
Keskustasta, kokoomuksesta ja Sdp:stä uhkaa vuotaa merkittävästi kannatusta perussuomalaisille ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kymmenen prosenttia perussuomalaisten nykyisistä tukijoista äänesti vuoden 2007 vaaleissa keskustaa. Yhdeksän prosenttia perussuomalaisten nykykannattajista äänesti tuolloin kokoomusta ja kahdeksan prosenttia Sdp:tä.
”Perussuomalaiset pystynevät imuroimaan arvokonservatiiveja kaikilta isoilta puolueilta”, tiivistää tutkimuspäällikkö Tuomo Turja Taloustutkimuksesta.
Perussuomalaisille valuu kannatusta Rkp:tä lukuun ottamatta kaikista nykyisistä eduskuntapuolueista. Perussuomalaiset näyttävät tosin vetoavan vasemmistoliiton äänestäjiin luultua vähemmän. Peräti 18 prosenttia perussuomalaisten nykykannattajista jätti äänestämättä 2007.
Luvut käyvät ilmi Taloustutkimus Oy:n Suomen Kuvalehdelle tekemästä tutkimuksesta. Aineisto perustuu Taloustutkimus Oy:n Yleisradion uutisille tekemistä puoluekannatusanalyyseistä laadittuihin lisäanalyyseihin. Haastateltavia oli yli 23 000.
Aiheesta lisää SK:ssa 43/2010 (ilm. 29.10.).
puolueet , vaalit , perussuomalaiset
Olen kaivannutkin tällaista uutista, joka todistettavasti osoittaa, että kaikki puolueet ovat menettäneet kannatustaan perussuomalaisille.
Menetys on tullut eri puolueille ehkä eri aikaan, riippuen mediassa esillä olleista asioista.
En usko, että kyse on pelkästään arvokonservatiiveistä. Politiikan jakolinjat eivät enää noudata perinteisiä puolue-, aate- tai ideologiajakoja. Kyse on ennemminkin siitä, millaiset poliittiset henkilöt ja asiat vetoavat eri elämäntilanteissa oleviin ja erilaisia elämäntyylejä toteuttaviin ihmisiin. Perussuomalaisten kannattajat näyttävät olevan erityisen herkkiä
politiikan pintailmiöille.
Mielenkiintoista on nähdä, saako perussuomalaisten suosio äänestysaktiivisuutta nousuun. Toisin sanoen, toteutuuko gallup-suosio myös äänestysaktiivisuutena. Vai, voiko perussuomalaisten gallup-suosiosta vähentää heti lähes kolme prosenttiyksikköä pois?
Tällaiset ”poikkeuksellisen laajat tutkimukset” ovat muissa länsimaissa poliittisen journalismin peruskauraa. Puolueilla on nämä tiedot Suomessakin, joten hassua, että suomalainen media ei aktiivisemmin tee juuri tällaisia kyselytutkimuksia.
Peräti 34 % Perussuomalaisten nykyisistä kannattajista äänesti jotain muuta puoluetta edellisissä eduskuntavaaleissa. Luku osoittaa kyllä aikamoista epäluottamuslausetta muille puolueille - ja etenkin puoluejohdoille. Kansalaiset ja puolueiden kenttäväki alkavat pikkuhiljaa kyllästyä vähän joka puolella ilmenevään puoluejohdon diktatuuriin.
Aivan liian monta tärkeää asiaa on hoidettu ”väärällä” tavalla. Valtaapitävät puoluejohtajat ja virkamiehet eivät näytä välittävän kansalaisten mielipiteistä. Jopa oman puolueen kenttäväen yli kävellä porskutetaan siekailematta. Esimerkkejä erimielisyyksistä
alkaa yksinkertaisesti olla jo liikaa: jätevesiasetus (kepu, vihreät), pakkoruotsi (kokoomus, RKP), Kreikan tuki (kokoomus, kepu), maahanmuuttajat (hys, hys ei saa mollata), Romanian mustalaiset (hys, hys, ne on köyhiä). Näitähän riittää!
Äänestäjä ei enää sitoudu saman puolueen riveihin kehdosta hautaan. Äänestäjä on oppinut liikkumaan. Saas nähdä, milloin tämä otetaan vakavasti puoluejohtojen ja virkamiesten norsunluutorneissa.
Ja nykymenolla tuo yllä oleva piirakkakuvio sopii seuraavien vaalien tulokseksi…
Akanat laukkaa persuihin, JYVÄT jatkaa oikeissa puolueissa
Kiinnostavaa tulee olemaan äänestysprosentti. Jos se nousee, kuten näyttää, koska sohvilta ainakin gallupeissa äänestetään persuja, niin se tietää, että Rkp:n kannatuksen pitäisi laskea.Koska Rkp:n kannattajathan pysyvät ennallaan, mutta vähenevät suhteessa.
Joo - eiköhän tuossa ole seuraavien vaalienkin tulos jo valmiina n. 1,5% virhemarginaalilla ;-)
Mm. Lapin Kansa jakanut ILMAISEKSI samana päivänä Kemijärvellä kahta lehteä jossa Persujen propagandaa isoilla kuvilla ja otsikoilla. Vanhanaikainen kaksiulotteinen valtamedia vuosia propagoinut äärioikeistolaisia mielipiteitä. Persujen ”kannatus” silti KUPLA. Heillä ei oikeasti edustajina ole uskottavuutta sen enempää kuin valtapuolueilla. Kansaa pakotetaan äänestämään valtamedioitten hyväksymiä ehdokkaita. Negatiiviset otsikot myyvät ja toimittajat tietoisesti lisäävät kansan kahtia jakoa jotta MUUTOSTA EI TULISI joka horjuttaisi kaksiulotteisten medioitten valtaa.
Raadollisesti ajatellen siis kaikkien ”vanhojen” puolueiden kannattaa siis nyt kampanjoida saadakseen äänestys-% mahdollisimman alhaiseksi. Toivottomuuden ja voimattomuuden ilmapiiriä lietsomaan!
Mielenkiintoinen rulettipeli käynnistymässä. Saa nähdä kenelle jää Mustapekka kouraan. Oletettavasti suuret puolueet hiovat jo linnakkeissaan vaalikirveitään, kun Robin Hood- persut kärkkyvät saalista vallihautojen takapusikoissa.
Tutkimus on kuitenkin ennuste,jos nyt olisi vaalit olisi tilanne tämä.Jos nyt kuitenkin kävisi ennusteen mukaisesti,miten persut hyödyntäisivät tuloksen,yhteityöjumppaneita tarvitaan .kuka tai ketkä ovat
valmiita siihen,politiikan ammattilaisia on puolueella liian vähän .?
Parlamentaarinen demokratia toimii, vaikka persutkin voittaisivat kaikki muut puolueet.
Voittajapuolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri.
Toki vanhat puolueet voisivat kieltäytyä yhteistyöstä Soinin alaisena, mutta enpä usko että he kieltäytyisivät. Soini on aivan salonkikelponen Brysselissäkin.
Ruotsin kaltaista ”emme leiki noitten kaa!” ei täällä olisi.
Jos nukkuvat, sairaat, kyyniset ja ulkopuoliset lähtisivät äänestämään, saisi PS hyvinkin yli 21 %.
Nukkuvien puoluehan on Suomessa kaikkein suurin puolue.
Nyt hyvät äänestäjät
Ensi vaaleissa tämä on muistettava. Ei niin, että kuitenkin äänestetään kaiken varalta yhtä kolmesta. Keväällä on muutosvaalit, joissa ratkaistaan:
- Sairas maahanmuutto ihmissalakuljetuksineen ja muine rikoksineen
- sukupuolineutraali avioliitto ja homoille vapaa adoptio-oikeus
- pakkoruotsi lieveilmiöineen
- tonttien myynti KGB:lle
- jätevesiasetus
- oikeuslaitos, syyttäjälaitos
- poliisilaitos krpeineen ja supoineen
- valtamedia, kuten Lautakasa-YLE, Aatoksen sontaluukku
- ym. ym.
- ja se ikuinen häpeä, EU:n mallioppilas, joka kulkee pylly pystyssä ja niska kyyryssä
Brysselin käytäviä pyytäen anteeksi olemassaoloaan. (Kylhä myö, kylhä myö).Sitten kotona vaaditaan kansalta kaikki EU:n ehkä tulevaisuuden vaatimukset jo etukäteen valtaapitävän virkamiehistön johdolla.
Tulevien vaalien ytimen ydin on seuraavassa.
Suuret tunarit, nyt maata 8 vuotta hallinneet, ovat kaikki esitaneet kysymyksen:
MITA MEISTA MUUALLA AJATELLAAN!!?
Siihen vedoten Pikku-Anniet, lettipaat, paahtavat tulemaan: havettaa olla suomalainen. Suomi ei ota vastuutaan maailman koyhista.
Ja todella isot kihot ovat huolissaan paasevatko YK:n virkaan kun lentavat ulos Suomen politiikasta.
PS ainoana puolueena asettaa kysymyksen: MITAHAN MEISTA SUOMALAISET AJATTELEVAT?
Muutama kuukausi sitten enkku-potkupalloija leikattiin Suomen Turussa.
Englantilaiset lehdet hehkuttelivat:nyt Beckham
saa parasta hoitoa. Kylla Ruotsissa osataan.
Hehkuttelijat olivat suurten sanomalehtien toimittajia.
Siina teille mallia mita MEISTA MUUALLA AJATELLAAN.
Missaan kv-sopimuksessa ei ole pykalaa etta Suomi on velvollinen ottamaan ankkurilapsen perheineen Suomeen elatettavaksi. Mutta tata valhetta ovat lettipaa-Anniet syytaneet niin kauan etta se on muuttunut totuudeksi.
Kuten eurooppalaisten ydinjatteet ja kalastusarmadat Somalian rannikolla.
Viher-punasilmia Suomen sinisilmaisessa idioottikansassa riittaa.
Tataraho listaa ongelmakohtia:
- Sairas maahanmuutto ihmissalakuljetuksineen ja muine rikoksineen
- sukupuolineutraali avioliitto ja homoille vapaa adoptio-oikeus
- pakkoruotsi lieveilmiöineen
- tonttien myynti KGB:lle
- jätevesiasetus
- oikeuslaitos, syyttäjälaitos
- poliisilaitos krpeineen ja supoineen
- valtamedia, kuten Lautakasa-YLE, Aatoksen sontaluukku
- ym. ym.
- ja se ikuinen häpeä, EU:n mallioppilas
Itse en ole persujen kanssa samaa mieltä kaikista kohdista - itse asiassa vain kahdesta (pakkoruotsi ja jätevesiasetus, jotka oikeasti rokottavat heikoimpia ja täysin epäreilusti).
Mutta tämä jo riittää, koska näen, ettei mikään ns. ”valtapuolue” enää kanna vastuutaan äänestäjille vaan niille politiikkaa on jonkinlaista peliä, missä asioiden hoitamisen sijasta kaupataan ja myydään tukea jotain toista palvelusta vastaan. Siis ohitetaan kansalle tärkeät asiat, jotta saadaan jokin tukiääni oman miehen/naisen valitsemiseksi avainpaikalle tms.
En ole edes kiinnostunut siitä, pystyvätkö perussuomalaiset toteuttamaan lupauksiaan. Olen raivoissani siitä, ettei mikään muu puolue suostu enää näkemään äänestäjiä valistuneina, ajattelevina olentoina vaan manipuloinnin kohteena, jotka riittävän liturgian jälkeen äänestävät keinotekoista puolueimagoa viis siitä, mitä teot kertovat.
Epäilen, että kaltaisiani on monia. Me tulemme äänestämään persuja (ja olemme kaikkea muuta kuin arvokonservatiiveja), koska ei ole vaihtoehtoja. Muut poliitikot ovat jo korttinsa näyttäneet ja kutsuneet meitä hienoin sanoin ymmärtämättömiksi, populisteiksi, harhaanjohdetuiksi - vaikka me, asiantuntijoina omalla alallamme, osaamme ajatella itse, pystymme lukemaan vaikeitakin selontekoja, ottamaan selvää käytännön vaikutuksista ilmeisesti paljon tehokkaammin kuin edustajat. Me voisimme olla puolueiden voimavara, tietotoimisto ja kokemuspohja - jos meitä ei kaivata, viemme äänemme sinne, missä se koskee eniten.
Sekoomuksen menestyksen taustalla on mainostoimiston työ. Kun keskiverto kansalainen viimein tiedostaa brosyyrien hymistelyn ja arkitodellisuuden välisen ristiriidan, puoluejohdolla on edessä ankara selittäminen. Luottamuksen - kuten ystävyydenkin - rakentaminen vie paljon aikaa ja vaivaa. Sen menettäminen voi tapahtua hetkessä.
Listalta puuttuu aselain suuri farssi.
Suomessa lainvalmistelun taso on usein täysin ala-arvoista. Ylimielisyys ja puoluekuri alleviivaa ongelmaa. Vastareaktion viipyminen näinkin pitkään on oikeastaan yllättävää. Osansa asiassa on viestinnän vapautumisella. Netti kasvattaa kokoajan merkitystänsä ja tiedon suodatus ei ole enää muutaman hallussa: HS, YLE…
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
taijianssi kirjoitti:
18% PerusSuomalaisten kannattajista ei ole äänestänyt. Äänestämättä jättäneiden uskoa vahvistamalla siitä, että muutos on mahdollinen äänestämällä erilaista puoluetta kuin nykyisiä valtapuolueita, saadaan PS:n kannatusta edelleen lisättyä. Olihan äänestysprosentti esim. viime kunnallisvaaleissa vain 68,7.