Suomen kuvalehti

8.4.2010 klo 18:17

Kimmo Kiljusen kaukomatkailu kummastuttaa eduskunnassa: ”Outo sivuluisu” Burmaan ja Bhutaniin

Eduskunnan ahkerin matkailija Kimmo Kiljunen (sd) on jälleen poissa Arkadianmäeltä, mutta tällä kertaa eduskunnassa ollaan sitä mieltä, että demariedustajan reissaaminen meni liian pitkälle.

Kiljunen osallistui viime viikolla Parlamenttien välisen liiton (IPU) kongressiin Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. Monien Suomen valtuuskunnan jäsenten puolisot tulivat myös Bangkokiin, kun kokouksen virallinen osuus päättyi viettääkseen yhteistä pääsiäisvapaata Thaimaassa.

Kansanedustajien matkakulut maksoi eduskunta, mutta puolisoiden kulut olivat omakustanteisia. Kiljusen seuralaisena Thaimaassa oli seksitutkija Anna Kontula.

Suomen valtuuskunta palasi kotimaahan ja sen virkamatkaa varten saama vapautus eduskuntatyöstä päättyi viime viikon lauantaina 3. huhtikuuta.

Kiljunen ei kuitenkaan palannut kotimaahan, vaan ilmoitti eduskunnalle avustajansa välityksellä jatkavansa virkamatkaa 12. huhtikuuta asti ja vierailevansa muun muassa Burmassa ja Bhutanissa.

Eduskunnan hallinnossa Kiljusen omavaltaiseksi tulkittua virkamatkaa ei niellä kakistelematta, mutta vielä enemmän hengenahdistusta on aiheuttanut vantaalaisedustajan tapa rahoittaa reissunsa. Kiljunen nimittäin vaihtoi IPU-matkaa varten saamansa business-luokan liput tavalliseen turistiluokkaan ja osti näin säästyineillä rahoilla liput omilla jatkomatkoilleen, jotka edustaja siis itse tulkitsee virkamatkoiksi.

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan ”tällainen sivuluisu” viralliselta virkamatkalta on vähintäänkin outoa. Eduskunta on myöntänyt varat nimenomaan IPU-kokousta varten, eikä niitä talon hallinnon tulkinnan mukaan voi käyttää muuhun matkailuun.
Tiitinen antaa ymmärtää, että Kiljunen joutuu tekemään matkajärjestelyistään tarkempaa selkoa, jos ja kun hän joskus palaa työpaikalleen eduskuntaan.

Kirput purivat kuhmuille

Kiljunen tunnetaan eduskunnassa siitä, että hän matkustaa ahkerasti veronmaksajien piikkiin ulkomailla.

Arkadianmäellä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan kaksi mannertenvälistä lentoa törmää taivaalla. Kun koneet tipahtavat maahan, kummastakin romusta nousee Kimmo Kiljunen, joka on matkalla johonkin kansainväliseen konferenssiin.

Kiljusen matkoilla myös usein sattuu ja tapahtuu. Tällä vaalikaudella hän on raportoinut iltapäivälehdille muun muassa siitä, kuinka hän jäi loukkuun hissiin ja kuinka kirput purivat hänet kuhmuille puhemies Sauli Niinistön (kok) säästöluokituksen mukaisessa halvassa, mutta eksoottisessa hotelissa.

Kiljusen kaukomatkailu ei ole ollut veronmaksajien kannalta täysin hyödytöntä, sillä edustaja on muun muassa kirjoittanut kirjan, jossa esitellään maailman kaikkien maiden liput.

Asiat

Kimmo Kiljunen , eduskunta , IPU , Thaimaa , Bangkok

Katso myös

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (18)

8.4.2010 klo 18:36 anonymous

anonymous kirjoitti:

Kiljunen sentään kirjoitti kirjan. Paljonko ketään hyödytti ympäristökokous ilmastoidussa (mutta saunallisessa) hotellissa keskellä tropiikkia - minne matkustettiin ensimmäisessä luokassa tai omalla jetillä - ja ainoa päätös oli ettei päätöksiä tehdä !?

9.4.2010 klo 0:04 Hohhohoijaa

Hohhohoijaa kirjoitti:

Olipahan tekemällä väännetty juttu. Kuvalehdellä taitaa olla omien kanssa kusi sukassa kun Merisalo möyhentää porvaripuolueita. Mites Kokoomusäijien matkailut? Milloin saamme tänne juttua niistä? Eppäilen…

9.4.2010 klo 4:04 Ursus Maritimus

Ursus Maritimus kirjoitti:

Ihan varmasti tama kelpo parlamentaalikko keksii hyvan syyn pikku reissailulle.
Kun Myanmarissa (Burma) joskus siirrytaan ns. demokratiaan, ansio tietysti lankeaa talle etevalle suomalaispoliitikolle. Han on kaynyt sanomassa Myanmarin pahoille pojille etta hyi hyi.
Bhutanissa on muuten vain kiva vierailla. Pitaa meidan ymmartaa edustajiemme rentoutumisen tarvetta.

Suomen suurimmassa sanomalehdessa oli kommentti: vain kristillisdemokraatit toimivat politiikassa korkeamoraalisesti.
En yleensa saa kirjoituksiani lapi tassa ko. lehdessa. Silla kertaa onnistuin.
Muistuttelin ex-pj Kalliksen (Kalliin?)

kalliista matkasta ex-presidentti Bushin
RUKOUSAAMIAISELLE.
Mitahan mahtoi maksaa? Jos mukana oli muitakin rukoilijoita, ehka 15000 eurolla selvittiin.
Mutta tamanhan veronmaksaja maksaa mielellaan, eiko?
Oli nimittain Pyhan Hengen lasnaolo ihan kasin kosketeltavaa. Ja saatiin viela pekonia ja muniakin, seka lettuja vaahterasiirapin kera. Naminami!
Sitten takaisin, hotellin kautta, Suomen kristittya kansaa edustelemaan.

Ja iloisia ollaan kun pressa matkusti talvikisoihin. Viela iloisempia kun Moskovassa juhlitaan sita etta sieltapain pantiin suomalaisia turpaan.
Pitaahan pressan osallistua kun kasketaan…

9.4.2010 klo 4:05 Ursus Maritimus

Ursus Maritimus kirjoitti:

Ihan varmasti tama kelpo parlamentaalikko keksii hyvan syyn pikku reissailulle.
Kun Myanmarissa (Burma) joskus siirrytaan ns. demokratiaan, ansio tietysti lankeaa talle etevalle suomalaispoliitikolle. Han on kaynyt sanomassa Myanmarin pahoille pojille etta hyi hyi.
Bhutanissa on muuten vain kiva vierailla. Pitaa meidan ymmartaa edustajiemme rentoutumisen tarvetta.

Suomen suurimmassa sanomalehdessa oli kommentti: vain kristillisdemokraatit toimivat politiikassa korkeamoraalisesti.
En yleensa saa kirjoituksiani lapi tassa ko. lehdessa. Silla kertaa onnistuin.
Muistuttelin ex-pj Kalliksen (Kalliin?)

kalliista matkasta ex-presidentti Bushin
RUKOUSAAMIAISELLE.
Mitahan mahtoi maksaa? Jos mukana oli muitakin rukoilijoita, ehka 15000 eurolla selvittiin.
Mutta tamanhan veronmaksaja maksaa mielellaan, eiko?
Oli nimittain Pyhan Hengen lasnaolo ihan kasin kosketeltavaa. Ja saatiin viela pekonia ja muniakin, seka lettuja vaahterasiirapin kera. Naminami!
Sitten takaisin, hotellin kautta, Suomen kristittya kansaa edustelemaan.

Ja iloisia ollaan kun pressa matkusti talvikisoihin. Viela iloisempia kun Moskovassa juhlitaan sita etta sieltapain pantiin suomalaisia turpaan.
Pitaahan pressan osallistua kun kasketaan…

9.4.2010 klo 9:57 Stadilainen

Stadilainen kirjoitti:

Kiljunen voisi nyt selvittää ja argumentoida miten se turistiluokka nyt yhtäkkiä kelpaakin kun erotus bisnesluokan hintaan valuu omaan matkakassaan.

Ei näitä kavereita oikeasti kukaan tarvitse.

9.4.2010 klo 10:18 Auts!

Auts! kirjoitti:

Kun eduskunnan korkea virkamiesjohto käy kurmoottamaan kansaa edustajansa välityksellä tapahtuvasta virkamatkailusta, Kiljunen voi vain todeta, että omat kirput purivat.

9.4.2010 klo 10:48 voi voi

voi voi kirjoitti:

Mutta lentäväthän linnutkin.

9.4.2010 klo 12:49 exe

exe kirjoitti:

Kansanedustaja …kansan varoilla …sosiaalisesti ja demokraattisesti
On demareissa muitakin oppineita kansan karttuisaa kättä hyväkseen käyttäviä
Näin on aina ollut kansa kannattaa ja maksaa.

9.4.2010 klo 12:56 nainen ongella

nainen ongella kirjoitti:

Kiljunen totesi taannoin radion haastattelussa, että Suomi ehkä voi liittyä Natoon, jos Venäjä ja Ukrainakin liittyvät.

Jos se on nyt löytänyt uusia maita, joiden pitäisi liittyä ennen Suomea?

9.4.2010 klo 13:28 Nyt se on todistettu

Nyt se on todistettu kirjoitti:

Kansanedustajille riittää turistiluokka, jos matkalle on todella tarvetta.

9.4.2010 klo 16:59 P.Lahti

P.Lahti kirjoitti:

Tämän sekoilevan demari-kansanedustajan ulkomaanmatkat pitäisi kieltää kokonaan. Hän puhuukin, mitä sylki suuhun tuo. Sauli, anna hänelle sapiskaa !

9.4.2010 klo 17:25 ei muuten

ei muuten kirjoitti:

matkustanut turistiluokassa vaan businessluokassa! Hän vain otti valtion rahat ensin itsellen siitä välistä ja sitten käytti pisteitä

9.4.2010 klo 17:56 voi voi sentään

voi voi sentään kirjoitti:

Kaikenlaisia mulkeroita siellä Arkadianmäen sosiaalitoimistossa huseeraa. No, eihän niistä eroon pääse ellei maasta lähde.

9.4.2010 klo 18:41 Bhutan- oiva esimerkki

Bhutan- oiva esimerkki kirjoitti:

Bhutan on käsittääkseni ainoa maailman kansantalous, jossa vuotuista menestystä mitataan onnellisuuskansantuottella bruttokansantuotteen sijasta. Onnellisuuskansantuote kertoo mielestäni paremmin maan kehittymisestä kestävällä tavalla. BKT tunnetusti kertoo ainoastaan kokonaiskasvun, ja jättää huomiotta minkä kustannuksella kasvu on saatu. Puhumattakaan siitä miten tämä kansallinen varallisuus jakaantuu.

Uskoisin, että varakkaimmatkin ovat onnellisempia eläessään yhteiskunnassa jossa on mahdollisemman paljon onnellisuutta ja aitoa hyvinvointia. Jos, ja kun olen varakkaimpien Suomen kansalaisten

joukossa, pyrin muistamaan tämän, ja myötävaikuttamaan onnellisuuden määrän lisäämisessä.

Jos Kiljunen lähti onnellisuuskansantuotteen mittaamisen ja kehittämisen periaatetta tutkimaan, niin minun puolesta verorahoja mieluummin Kiljuselle lisää matkustamiseen. Ne rahat voi ottaa, vaikka muilta IPU-matkalaisilta pois.

Taasen, jos tämä on Kiljuselta vain lomamatka, ja reissu kuluu vain maisemia tiirailessa, niin Kiljuselle voisi asettaa edustusmatkakarenssin tietyksi ajaksi.

10.4.2010 klo 10:49 RKH

RKH kirjoitti:

Vai sivuluisu. Pääsihteeri tutustukoon valtion virkamatkamääräyksiin. Virkamatka on se, minkä Tiitinen on ENNEN MATKAA hyväksynyt. Kiljusen ilmoitus tarkoittaa, että hän keskeytti virkamatkan. Jatko on lomamatkaa. Valtion virkamatkamääräysten mukaan Eduskunnan matkakorvaus tulee Kiljuselle menomatkan ja IPU-kokouksen osalta. Jatko on Kiljusen maksettava itse, siis matkat Aasiassa ja paluulento Suomeen. Lisäksi tulee seuraukset luvattomasta eduskuntatyön keskeyttämisestä.

Muistetaan ensi eduskuntavaaleissa pudottaa mokoma öykkäri.

Seuralaisten mukanaolo matkalla vaikka ”maksaisivat itse” antaa koko matkalle lomareissun luonteen. Maksajana katson, ettei niille joilla on seuralainen mukana tule korvata matkakustannuksia.

13.4.2010 klo 19:45 Annuski

Annuski kirjoitti:

Ihan uskomatonta. Olisi kiva tietää, mitä hyötyä näistä matkoista ihan oikeasti Suomelle on…

15.4.2010 klo 14:00 Ikävää

Ikävää kirjoitti:

Juttujen taso (muuallakin mediassa) alkaa olla sitä luokkaa, että niitä ei enää kehdata edes signeerata.

20.1.2012 klo 15:51 saya

saya kirjoitti:

aivan turhaa matkailua veronmaksajioen rahoilla

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Pekka Ervasti

Pekka Ervasti

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Juttu kartalla

Katso sijainti Google Maps -palvelussa juttu kartalla

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat