Ilmatilanloukkaus: Tämä venäläishävittäjä leikki kissaa ja hiirtä suomalaisten kanssa

Tutkija: ”UFO-hävittäjä” on Hornetien ylivoimainen haastaja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäläishävittäjä Su-35S ”Flanker” tai alkuperäiskielellä Cy-35C (Istrebitel) teki läpilyönti- ja esittelykierroksen Suomen ilmatilassa tiistaina 20. toukokuuta kello 15.

Hävittäjän lisäksi ilmatilaa loukkasi samana päivänä toinenkin venäläiskone.

Lisäksi käytettävissä olevien tietojen ja eri lähteiden arvioiden mukaan klo 15 lentänyt hävittäjä yritti ilmeisesti uudelleen klo 22:n aikaan Suomen rajojen yli. Kone jäi kuitenkin kansainväliselle alueelle – suomalaisten tunnistustehtävä oli lopulta aiheeton.

Hävittäjä kuului Venäjän laivaston ilmavoimiin, ja ainoa yllättävä seikka ilmatilanloukkauksessa oli, että tämä uusi konetyyppi on tullut ensimmäisenä käyttöön juuri laivaston ilmavoimissa.

Kone tuli Suomenlahdelle Sosnovyi Borin kohdalta ja lensi ensin länteen kansainvälisessä ilmatilassa, kääntyi Kotkan ja Porvoon puolivälissä 45 asteen kulmassa Suomen puolelle ja ylitti Sarvisalon saaren eteläkärjen ja Porvoon eteläosat, mutta poistui kansainväliseen ilmatilaan uudestaan ennen Helsinkiä.

Se ehti lentää tovin Suomen ilmatilassa, ja Suomen F/A-18C Horneteilla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saada sitä tavoitettua.

Su-35S on Hornetia nopeampi ja kehittyneempi. Su-35S on PESA-tutkajärjestelmänsä, maksimiasekuormansa, kääntyvien suihkusuuttimiensa, lakikorkeutensa, huippunopeutensa, nousunopeutensa, maksiminousupainonsa, toimintasäteensä ja optisen tulenjohtojärjestelmänsä ansiosta ylivoimainen.

Hornet johtaa vain lentotuntihintansa ja kilohintansa ansiosta. Tässä lienee syy, miksi viranomaiset ovat vähäpuheisia tapahtumasta.

 

Hävittäjän ilmasirkusta seurasi perässä lentänyt venäläinen taistelunjohto- ja tutkavalvontakone, jota Nato kutsuu koodilla A-50U Mainstay Awacs. Se ilmeisesti taltioi Suomen Hornetien signaalitiedot ja testasi suomalaiskoneet vielä uudestaan kello 18, kun se loukkasi itse lyhyesti Suomen ilmatilaa.

A-50U Mainstay Awacs testasi, pystyykö Suomi toiseen tunnistuslentoon näin nopeasti.

Tällainen suuri tutkakuvulla varustettu A-50U-kone ei voi eksyä, koska siinä on kaikki uusin mahdollinen elektroniikka ja se tukeutuu Venäjän asevoimien 4 signaalisatelliittiin, 24 viestintäsatelliittiin ja 32 Glonass-paikantamissatelliittiin.

Näitä taistelujohto- ja tutkavalvontakoneita Venäjän ilmavoimilla on 19. Sen paremmin Su-35S:n tai A-50U:n ei tarvitse väistellä tai kierrellä ukkosrintamia, koska ne on suunniteltu kestämään ydinsodan olot. Ne voivat lentää läpi millaisesta myrskystä tahansa.

A-50U koneen alkuperäinen versio tunnettiin ensin Tupolevin ja sittemmin Iljushinin tyyppimerkillä. Oikea tyyppimerkki on viime vuosina ollut Berijev A-50U Mainstay Awacs.

Venäläishävittäjä loukkasi ilmatilaa kello 15 ja Berijev kello 18.

Kello 22 oli kolmas yritys. Tuolloin toisella lennollaan Su-35S ilmeisesti totesi jo kaukaa, että Hornetit ovat tulossa ja poistui jälkipolttimet päällä, minkä takia myös Hornetit laittoivat jälkipolttimet päälle ja rikkoivat äänivallin.

Koneiden tunnistamisessa käytetään niiden tunnistietoja. Sotilaskoneet kuitenkin pystyvät muokkaamaan tunnistetietojaan ja tutkaan jättämäänsä kuvaa. Venäjän strategisessa sanastossa tällaista sotilaallisen toiminnan peittämistä kuvataan käsitteellä “maskirovka”.

 

Millainen on ilmatilanloukkauksen tehnyt venäläishävittäjä?

Su-35S on varustettu L-taajuusalueen apututkalla, jolla voidaan keilata myös häivekoneet (stealth). Sukhoin N035 Irbis-E passiivisen PESA-tutkan sädettä voidaan kääntää 120 astetta sivuun lentosuunnasta, mikä mahdollistaa maalin keilaamisen myös siitä poispäin lennettäessä. Se pystyy havaitsemaan ilmamaalit yli 400 kilometrin etäisyydeltä sekä tuhoamaan ne aina 300 kilometriin asti R-37-ohjuksella tai 400 kilometriin KS-172-ohjuksella.

Koneessa on myös uusi OLS-35 optinen infrapunaan perustuva tulenjohtojärjestelmä, jota häivekoneetkaan eivät harhauta. Se havaitsee kohteet ilmassa 20 kilometriin ja maassa 30 kilometriin asti.

Su-35S-koneen tuotanto-ohjelmassa on menossa 54 koneen sarja (2012–2015), mistä oli joulukuussa 2012 luovutettu 10 konetta. Sen jatkoksi tulee 48 koneen sarja (2015–2020). Lisäksi Kiina tilasi viime vuoden maaliskuussa 24 koneen sarjan.

Su-35S on ensi linjan ilmaherruushävittäjä, joiden sijoitukset ovat Venäjän läntisessä sotilaspiirissä ja nyt varmuudella myös Pietarin sotilaskentillä.

Konetta esiteltiin Pariisin kansainvälisessä ilmailushow’ssa Le Bourgetissa 20.6.2013, joka koelentoesitys on taltioitu internetiin. Koneen poikkeuksellinen ketteryys toi sille kutsumanimeksi ”UFO-hävittäjä”.

Nyt UFO-hävittäjä testasi ensimmäistä kertaa Suomen reaktiokykyä.

 

Kirjoittaja Markku Salomaa on dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja vieraileva professori Burapha Universityssä.