Ilmastonmuutos suuri uhka Suomen järville: Lämpötilan nopea nousu koettelee eliöiden selviytymistä
Suuri kansainvälinen tutkimus paljastaa että Suomi kuuluu hotspot-alueeseen.
Järven lämpenevät ilmastonmuutoksen takia jopa voimakkaammin kuin ilma tai meret, keskimäärin 0,34 astetta vuosikymmenessä.
Lisäksi tuhansien järvien Suomi kuuluu alueeseen, jossa järvien lämpeneminen on maailmanlaajuisesti kaikkein voimakkainta, jopa 0,72 astetta vuosikymmenessä.
Tämä selvisi laajassa, kuusi maanosaa käsittävässä tutkimuksessa, joka on juuri julkaistu Geophysical Research Letters -lehdessä ja Amerikan geofysikaalisen yhdistyksen kokouksessa.
Suomesta tutkimuksessa mukana olivat dosentti Ari Voutilainen Itä-Suomen yliopiston biologian laitokselta, professori Lauri Arvola Helsingin yliopistosta Lammin biologiselta asemalta sekä johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta.
”Tieto järvien näin voimakkaasta lämpenemisestä oli yllättävää”, sanoo Ari Voutilainen.
”Pohjoisen sijaintinsa takia Suomi on niin sanotussa hot spotissa, kuumassa pisteessä. Se tarkoittaa, että leväkukinnat lisääntyvät ja ne voivat aiheuttaa happikatoa järviin.”
Leväkukintojen on arvioitu lisääntyvän 20 prosenttia, myrkyllisten leväkukintojen 5 prosenttia seuraavan sadan vuoden aikana.
Leväkukinnot puolestaan lisäävät metaanipäästöjä, kun kesällä kukkinut levä talvisaikaan kuolee ja painuu järven pohjaan.
”Kun levät kuollessaan alkavat mädäntyä, se kuluttaa hapen järven pohjalta. Tämän seurauksena pienet järvet voivat mennä kokonaan hapettomiksi. Se tappaa kaikki eliöt, jotka ovat hapesta riippuvaisia.”
Julkaistu tutkimus on kaikkien aikojen suurin alallaan. Sen aineisto koostuu 25 vuoden aikana 235 järvestä tehdyistä lämpötilamittauksista. Tutkimus on myös ensimmäinen, jossa on yhdistetty paikan päällä tehtyjä pitkäaikaismittauksia satelliittimittauksiin.
”Suomen järvissä on vettä vähän ja ne ovat usein tummia väriltään. On mahdollista että lämpeneminen kiihtyy yhä nopeammin, kun talvinen jääpeiteaika vähenee ja auringonsäteilyn vaikutus lisääntyy”, Vuotilainen sanoo.
Kaloihin ja järven muihin eliöihin lämpenemisellä voi olla dramaattiset vaikutukset.
”Jokaisella eliöllä, planktoneista kaloihin, on lämpötila-alue, jossa se on evoluution aikana tottunut elämään. Jos veden lämpötila lämpenee enemmän kuin mitä laji sietää, ei kala voi elää sellaisessa vedessä.”
Erityisen herkkiä kaloja ovat lohet, taimenet ja muikut, jotka ovat kylmien vesien lajeja.