Arja Saijonmaa joutui kreikkalaisen median hampaisiin
Syynä oli Mikis Theodorakisin kirje Jutta Urpilaiselle Suomen vakuusvaatimuksista.
Edes Jutta Urpilaiseen ei kaatunut Arja Saijonmaan ja kreikkalaissäveltäjä Mikis Theodorakisin luja ystävyys.
Theodorakis on Suomen vanha ystävä, mutta vuonna 2011 hän koki EU:n pohjoisen ”mallioppilasvaltion” vakuusvaatimukset epäreiluina. Kreikan mediassa ne henkilöityivät valtiovarainministeri Urpilaiseen.
Entinen kansanedustaja Theodorakis kirjoitti paatoksellisen vastalausekirjeen. Hän pyysi Saijonmaata toimittamaan sen ministerille.
”Sanoin, että vie itte kirjees”, joulukuussa 70 täyttänyt Saijonmaa kertoo. Hän painotti Theodorakisille olevansa taiteilija, joka ei tunne talouskriisin yksityiskohtia.
Kannanotto päätyi muita teitä Urpilaiselle ja avoimena kirjeenä Kreikan lehdistöön. Sen ilmestyttyä Saijonmaa joutui edustamaan Suomea kreikkalaisessa mediassa.
To Vima -sanomalehti teki hänelle ”oikein pahoja kysymyksiä” Suomesta, EU:sta ja rahasta. Toimittaja tivasi, pitävätkö suomalaiset kreikkalaisia sirtakia tanssivina hölmöinä, jotka eivät osaa tehdä työtä.
Saijonmaa muotoili, että tuskinpa, koska suomalaiset tulevat mieluusti Kreikkaan ”makailemaan rannoille ja juomaan retsinaa, kun ahkerat kreikkalaiset tekevät ruokaa ja kantavat viinat pöytään”.
Kreikan kriisiin Saijonmaalla ei ole ratkaisua.
”Olen ollut sitä mieltä, että heidän pitäisi saada drakma takaisin ja lähteä eurosta. Mutta en ole taloustieteilijä.”
Kun Saijonmaa teki 1970-luvun alussa läpimurron Theodorakisin yhtyeen laulusolistina, Kreikan ykkösongelma ei ollut rahan vaan ihmisoikeuksien puute.
Kerro minulle, Zorbas -elokuvan tunnusmelodian isä Theodorakis oli vankeudesta maanpakoon päätynyt sotilasdiktatuurin vastustaja. Hänen musiikkinsa oli Kreikassa kiellettyä ja muualla sitäkin suositumpaa.
Vapauden jumalattarelta näyttänyt pitkä ja vaalea suomalainen sopi erinomaisesti laulujen tulkitsijaksi, vaikka ei aluksi osannut laulaa niitä kreikaksi.
Saijonmaa syö korvapuustia Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, jossa hänen uransa varhaiset käännekohdat tapahtuivat.
Täällä Mikkelistä Helsinkiin opiskelemaan muuttanut Saijonmaa lauloi Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperan kuorossa ja eteni vähitellen teatterin johtajaksi. Täällä hän tapasi ensimmäisen kerran Urho Kekkosen.
Tasavallan presidentti tuli katsomaan vuoden 1970 kiisteltyä esitystä Tapaus Suomi ja jäi kakkukahveille. Ne jatkuivat aamuun asti.
”Noin upean ilmestyksen vaiheita tulen seuraamaan”, Kekkonen kertoi myllykirjeessään Saijonmaalle.
Marraskuussa 1970 Mikis Theodorakis vieraili Vanhalla. Saijonmaa suostui lyhyellä varoitusajalla laulamaan konsertissa musiikillisen vapaustaistelijan kunniaksi.
Romiossini-runokokoelman ensimmäisen laulun karu suomenkielinen tulkinta teki Theodorakisiin vaikutuksen. Hän nousi kaikkien yllätykseksi lavalle esiintymään Saijonmaan kanssa ja ilmoitti spontaanisti ottavansa tämän mukaan maailmankiertueelleen.
Televisiokamerat kävivät tilanteessa, joka on nykyään nähtävissä Youtubessa.
Jatkot pidettiin Käpylässä. Kansanedustaja Kalevi Sorsa lahjoitti kossupullon Theodorakisille, johon oli tutustunut Unescon virkamiehenä Pariisissa.
Saijonmaa ei osaa selittää suurta hetkeään muulla kuin ”jollain ihmeellisellä voimalla”, joka tuntuu johdattavan häntä kokemuksesta toiseen.
Nuoren teatterintekijän into laulaa konsertissa ei kuitenkaan ollut sattumaa. Theodorakisin kappaleet olivat sytyttäneet jo kaksi vuotta aikaisemmin, kun Saijonmaa valikoi musiikkia Ylioppilasteatterin demokratiakabareehen.
”Kaunis, sensuelli, karu runous, joka oli suurten runoilijoiden tekemää, ja mahtava melodia”, Saijonmaa luonnehtii.
Hänelle kerrottiin, että säveltäjä istuu vankilassa Kreikassa, jossa myös hänen musiikkinsa esittämisestä voi saada vankeustuomion.
”Rupesin miettimään, että ei voi olla totta. Täällä me lauletaan Ylioppilasteatterissa ties mistä, haukutaan lyttyyn äiti, isä, koti, uskonto ja isänmaa hävyttömillä, humoristisilla teksteillä. Ja tällaiset jumalattoman kauniit laulut ovat vaarallisia.”
Saijonmaa väittää muuttuneensa isänmaallisemmaksi Kekkosen kannustuksen ansiosta. Presidentti vieraili hänen johtamassaan Ylioppilasteatterissa silloin, kun radikaalit esitykset ärsyttivät ja lehtien yleisönosastossa vaadittiin teatterin sulkemista.
”Se oli markkeeraus, jonka jälkeen kukaan ei inahtanutkaan, ettemme saisi jatkaa toimintaa.”
Kun Saijonmaa oli lähdössä kiertämään maailmaa Theodorakisin laulajana, Kekkonen kutsui hänet presidentinlinnan Keltaiseen salonkiin ja piti maljapuheen, joka päättyi sanoihin: ”Muista tulla takaisin, sillä tämä maa tarvitsee sinua.”
Saijonmaasta tuli vakituinen näky presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotoilla ja syntymäpäivillä. 70-vuotisjuhlissaan Kekkonen pyysi Saijonmaata laulamaan Kotkan ruusun.
”En silloin tiennyt, mikä se on, ja häpesin”, Saijonmaa myöntää. Myöhemmin hänestä tuli suomalaisen tangon lähettiläs, joka käännätti lajin klassikoita ruotsiksi ja oppi esittämään niitä kolmella kielellä.
”Pitkäaikaisen levytuottajani Jaakko Salon mukaan olin ensimmäinen, joka kipusi konserttilavoille esittämään Kultaista nuoruutta. Kaikki muut tulivat perässä.”
Vuosikymmenten takaiset tapahtumat kuulostavat Saijonmaan kertomina vasta koetuilta. Ne ovat hänelle myös tätä hetkeä, osa suomenkielisen Yllätysten ilta -kiertueen sisältöä. Theodorakisin heinäkuussa koittavaa 90-vuotispäivää pohjustava kiertue huipentuu Helsingin Kulttuuritalon konserttiin 19. maaliskuuta.
”Minulla on musiikin siivin kerrottavana pari tarinaa, jotka liittyvät omaan aikaani. Kenties niissä on jotakin tällekin ajalle.”
Tähti muisteli yhteistyötään Theodorakisin kanssa myös kirjassaan Nuori alaston nainen (Otava 2011, suom. Tuula Syvänperä). Norjalaisen kustantajansa vaatimuksesta Saijonmaa kirjoitti myös ihastumisestaan säveltäjään.
”Tytöt rakastuvat sankareihin”, Saijonmaa sanoo. Miehekäs Theodorakis ”ohjasi kauniita sävellyksiään kuin jumala”, ja Saijonmaa sai matkustaa tämän mukana ympäri maailmaa.
”Olisin ollut epänormaali, jos en olisi rakastunut.”
Kemiat eivät kuitenkaan kohdanneet yhteistyön alkuvaiheessa, kun Theodorakis pyrki tuloksettomasti Saijonmaan sänkyyn pariisilaisessa hotellissa.
Selonteko tästä tilanteesta oli muistelmakirjan laatimisen vaikein pala. Saijonmaa kirjoitti ”ainakin tuhat versiota” ja pelkäsi pilaavansa suurmiehen maineen.
”Jumalauta, mä en voi kertoa”, Saijonmaa muistaa ajatelleensa. ”Mikis on kreikkalaisille elämää suurempi symboli.” Ja vielä naimisissa oleva mies.
Saijonmaa oli varma, että kirjan käsikirjoituksen luettuaan Theodorakis kieltää tapahtuneen.
Säveltäjä ei kuitenkaan halunnut puuttua millään lailla osuuteen, jossa hän suutelee Saijonmaata ja molemmat kaatuvat budoaarin sängylle. Hiihto-onnettomuuteen joutuneen Saijonmaan jalassa ollut kipsi lisäsi tilanteen tukaluutta ja koomisuutta.
”Kiemurtelin ja vääntelehdin ja onnistuin lopulta kieräyttämään itseni ylös jaloilleni”, hän kertoo kirjassa. ”Oli aivan selvää, että Mikis oli hakenut läheisyyttäni. Hän oli yrittänyt vietellä minut, ja minä olin torjunut.”
Theodorakis kehui teosta ja pyysi Saijonmaalta korjauksia vain väärien vuosilukujen tapaisiin pikkuseikkoihin.
Saijonmaa kertoo olleensa kreikkalaismuusikoiden joukossa ”isokokoinen blondi, arktinen ihme, jota jokainen yritti scorata”.
Oli täysi työ keskittyä musiikkiin ja vapaustaisteluun. Arktinen ihme sai lempinimen Free Love from Sweden, vaikka hänen Ruotsin-kautensa alkoi vasta myöhemmin.
’Suomessa ei voi hengittää”, Arja Saijonmaa julisti Suomen Kuvalehden 25.11.1977 ilmestyneessä haastattelussa, josta tuli hänen mukaansa ”ihan hirveä haloo”.
Ulkomailla menestynyt taiteilija oli ahtaalla Suomen kulttuuripiireissä.
”Uhkea Arja Saijonmaa koetaan yhtäällä ärsyttäväksi punavaatteeksi. Toisaalla – vasemmalla – hänet leimataan vääräoppiseksi”, Maarit Niiniluoto kirjoitti.
Punavaatteen maine perustui Saijonmaan protestihenkiseen kauteen Ylioppilasteatterissa. Kun hän teki näytelmän siivoojien lakosta, siinä esiintyi oikeita siivoojia. Esityksiä vietiin kansan kaikkien kerrosten pariin.
1970-luvun puolivälissä demokratisoituneeseen Kreikkaan palannut Theodorakis ei ollut uskollinen neuvostososialismin kannattaja. Kommunistisen laululiikkeen väki lakkasi esittämästä hänen musiikkiaan. ”Taistolaiset retusoivat hänet kirjoistaan, ja minä olin petturi”, Saijonmaa muistaa.
Ruotsissa Theodorakisin lauluista oli 1975 tehty Tukholman Södra teaternin ja Riksteaternin musiikkinäytelmä Mina sånger skall leva när stridsvgnarna röstar, johon Saijonmaata pyydettiin esiintymään. Siitä tuli ”mieletön suksee”, ja Saijonmaa sai pysyvän jalansijan Ruotsin kulttuuripiireissä sekä laulajana että näyttelijänä. Seuraavaksi oli vuorossa Norjan valloitus.
Suomalainen musiikkimaailma oli kääntänyt Saijonmaalle selkänsä poliittisista tai muista syistä. Hän teki Ruotsissa suosittuja kiertueita chileläisen kansanmusiikkiyhtyeen Inti-Illimanin kanssa. Inti-Illimani kutsuttiin kiertueelle myös Suomeen, mutta Saijonmaata ei kaivattu laulamaan heidän kanssaan Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan -laulua, vaikka siitä oli tullut hänen tulkitsemanaan Ruotsin listaykkönen nimellä Jag vill tacka livet.
Chileläiset ihmettelivät, miksi Saijonmaa ei esiinny heidän kanssaan Suomessa. ”Taistolaiset tekivät todella tuhmia temppuja. He todella ottivat minut pois.”
Hän katsoo olleensa poliittisesti ”humanistinen radikaali, joka halusi parantaa maailmaa ja haluaa edelleenkin”.
Saijonmaan kansainvälisesti näkyvin esiintyminen koitti Olof Palmen hautajaisissa 15.3.1986.
Murhattu pääministeri oli myös Theodorakisin tuttava ja auttaja. Sotilasvallankaappauksen johtaja Georgios Papadopoulos päästi säveltäjän vankilasta maailmalle vuonna 1970, kun ranskalainen mediavaikuttaja ja poliitikko Jean-Jacques Servan-Schreiber oli luvannut järjestää Olof Palmen Kreikkaan valtiovierailulle. Se olisi tuonut uudelle hallinnolle hyvää julkisuutta.
”Palme ei tietenkään pitänyt lupaustaan mennä tapaamaan Papadopoulosta”, Saijonmaa sanoo.
”Palmella oli sormet monessa pelissä, vapautusliikkeistä puheen ollen.”
Saijonmaa korostaa suomalaisuuttaan, mutta myöntää, että studio ja ”adminstratiivinen keskus” ovat Tukholmassa, josta pääsee nopeasti Norjaan ja Suomeen. Kotikenttä on oikeastaan koko Pohjoismaat.
Laulaja on kuullut Ruotsin nuorilta lähes syyttäviä kommentteja siitä, miksi he eivät tiedä mitään hänen takavuosina esittämästään ”tosi kovasta” musiikista.
Hän ihmettelee itsekin, miksi Mikis Theodorakis ei voi olla valtavirtaa samalla tavalla kuin Idols ja angloamerikkalainen pop.
”Minun täytyy jälleen kerran kertoa tarinani, koska nuoret ovat uteliaita ja haluavat kuulla näitä.”
Saijonmaa nousee Vanhan ylioppilastalon kuppilan pöydästä. Viereisestä pöydästä ilmaantuu viisi parikymppistä opiskelijaa, jotka ilmoittautuvat ihailijoiksi ja pyytävät päästä yhteiseen kännykkävalokuvaan. Saijonmaalla ei ole mitään sitä vastaan.