Oikaisu on terveen lehden merkki

Profiilikuva
Helsingin Sanomat
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Titan on Saturnuksen kuu, ei Marsin. Polymeraasiketjureaktion alukkeet ovat dna:ta, ei rna:ta.

Toimituspäällikön velvollisuuksiin kuuluu oikaisujen toimittaminen Suomen Kuvalehteen. Tehtävää on syytä lähestyä samalla asenteella kuin lapsi aamupuurolautasta: hieman vastentahtoisesti, mutta tietoisena siitä, että tämäkin nyt on hoidettava.

Laajalle levinneen käsityksen mukaan oikaisut ovat huonon lehden merkki. Käsitys on täysin väärä. Oikaisut ovat terveen lehden merkki.

Tai pikemminkin oikaisuilla voidaan mitata lehden terveydentilaa. Terveessä lehdessä niitä on, mutta ei ylettömästi. Myös oikaisujen sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota: on syytä huolestua, jos taloustoimittaja ei erota miljoonaa miljardista.

Kahdenlaiset lehdet eivät koskaan julkaise oikaisuja. Lehdet, jotka eivät koskaan tee virheitä. Ja lehdet, jotka tekevät virheitä, mutta eivät uskalla korjata niitä.

Neuvostoajan Pravdassa tuskin oli oikaisuja eikä niitä juuri viljele myöskään Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA. Sanon tuskin ja juuri, koska en ole aivan varma, ja jos olen väärässä, se on selvä oikaisun paikka.

Hyvä esimerkki lehdestä, jossa on erittäin vähän oikaisuja on brittiläinen The Economist. Sen leivissä on suomalaisen paikallislehden toimituksen verran faktantarkistajia, jotka kampaavat toimittajien tekstejä läpi.

Toimituksessa vallitsee kuulemma toverillinen kilpailuhenki: toimittajat yrittävät kirjoittaa niin virheetöntä tekstiä, ettei tarkistajilla ole töitä. Tarkistajat taas yrittävät löytää virheitä toimittajien virheettömistä teksteistä. Ja silti The Economistissakin on toisinaan oikaisuja.

Asiavirhe on helppo oikaista, hankalampaa on, kun menee isommin pieleen.

Otetaan esimerkki naapurista.

Helsingin Sanomat julkaisi toukokuussa näyttävän kirjoituksen otsikolla “Nyt riittää”. Siinä käsiteltiin suvaitsemattomuuden lisääntymistä ja esitettiin toisen käden tietona havainto, jonka mukaan rasistinen väkivalta on Suomessa lisääntynyt, “kun on vaalit”.

Lehti joutui palaamaan rasistiseen väkivaltaan elokuussa, kun alkuvuoden väkivaltatilastot valmistuivat. Niiden mukaan rasistinen väkivalta oli itse asiassa vähentynyt 17 prosenttia edellisestä vuodesta. Poliisi arvioi rasististen väkivaltatapausten määrän olevan koko vuonna alimmillaan sitten vuoden 2005.

Lehti söi puuronsa ja kertoi tilastosta näyttävästi: Rasistiset rikokset vähenivät yllättäen alkuvuonna.