Suomen kuvalehti

11.6.2012 klo 12:57

Todellinen talouskasvu on haettava perinteisistä yrityksistä

Kuvitus Outi Kainiemi.

Ranskan presidentinvaalien jälkeen Eurooppaan on pesiytynyt suuri riski siitä, että talouden ongelmien uskotaan ratkeavan kasvupolitiikalla, joka koostuu lähinnä erilaisista julkilausumista. Tässä julkilausumapolitiikassa tärkeintä tuntuu olevan mielikuvan synnyttäminen eikä suinkaan se, mitä päätöksiä oikeasti tehdään.

Pelkään, että Ranskan tuoreen presidentin François Hollanden kasvupolitiikasta jää jäljelle vain se, että Ranska luopuu valtionhallinnon tuottavuuden parantamisesta ja palkkaa lisää työntekijöitä valtiolle. Tämän rinnalla koko Euroopan tasolla Euroopan investointipankin valtuuksia lisätään kymmenellä miljardilla ja EU:n päättyvän seitsemän vuoden budjettikauden käyttämättä jääneet varat ohjataan ”kasvupolitiikkaan”.

Tällaiset toimet ovat marginaalisia, mutta niissäkin on riskinsä. Näin luodaan illuusiota siitä, että ollaan tekevinään jotakin tärkeää, ja pestään sen jälkeen kädet.

Euroopan kriisi on jatkunut jo niin kauan, että olisi petollista yrittää luoda taloususkoa pelkästään perinteisellä elvytyspolitiikalla. Elvyttämisen aika on jo tämän kriisin osalta ohi. Julkisia talouksia on pakko laittaa laajasti kuntoon ja sen rinnalla keskittyä kilpailukyvyn parantamiseen.

Presidentti Hollande ei tainnut mainita sanallakaan kilpailukyvyn lisäämistä. Ei ainakaan siinä sävyssä, että hänen voitaisiin tulkita saaneen kansan valtakirjan kipeiden talousratkaisujen tekemiseen. Vaalien voittaminen oli tärkeämpi tavoite kuin hankkia kansan mandaatti ongelmiin tehoavalle talouspolitiikalle.

Nyt meillä on suuren euromaan johdossa viisi vuotta presidentti, jonka kädet on sidottu vaalikampanjan aikana asetettuihin mielikuvatavoitteisiin.
Kilpailukyky ei muodostu vain ”hintakilpailukyvystä”, vaikka siitäkin pitää olla kyse. Nykyaikainen kansantalous on kilpailukykyinen vain, jos se onnistuu olemaan edelläkävijä. Meidän pitää olla uusien teknologioiden koelaboratorio, joka imee myös ulkomaisia pääomia kokeilevan talouden avauksiin.

Mutta uuden rinnalla myös perinteisen tuotannon ja siihen liittyvien palvelujen on oltava kilpailukykyistä. Ja sellaiseen hintaan, että tavara ja palvelu menevät kaupaksi. Elleivät mene, syntyy kauppataseeseen alijäämä - ja siihen tilanteeseen olemme jo ajautuneet.

Myös meillä Suomessa on riski julkilausumapolitiikasta, jossa kasvupolitiikan keinoiksi ajatellaan riittävän ne päätökset, joita on tehty lyhytaikaisen pääomasijoitustoiminnan hyväksi.

Startupit ovat toki tärkeitä. Niiden avulla löytyy kokeilevan talouden aineksia, mutta yritysten määrä on aivan liian pieni kansantalouden kasvun moottoriksi. Todellista kasvua yrityksissä ja sitä kautta työllisyydessä luodaan vain, jos myös perinteisten yritysten toiminta muuttuu. Myös tuhansissa vanhoissa yrityksissä on saatava kasvuvaihde päälle.

Pelkään, että päätöksentekoa ohjaa nyt liikaa mielikuvan luominen. Ollaan helposti tyytyväisiä siihen, että saadaan joillekin sadoille yrityksille uusia sijoittajia. Kestävään kasvuun tarvitaan kuitenkin uutta intoa kymmenissä tuhansissa yrityksissä.

Kokosin listan, mitä Kauppalehden listaamat kolmessa vuodessa nopeimmin kasvaneet yritykset tekevät. Nopeimmin kasvavien 25 yrityksen joukossa oli vain kuusi, joiden liikevaihto ylittää kymmenen miljoonaa euroa.

Niiden toimialat olivat suuruusjärjestyksessä: raakapuutukkukauppa, mobiilipelit, mineraalien jalostus, pesulapalvelut, kattilalaitokset ja kiinteistöt. Prosentuaalisesti nopeimmin kasvaneiden yritysten viiden kärki muodostui seuraavista aloista: matkanjärjestäjä, hotellit, työvoiman vuokraus, muovituotteiden valmistus ja hoivapalvelut.

Siis tällaiset ”tavalliset” alat ovat niitä, joista kasvua on saatava.

Sukupolvenvaihdokset ovat hyvä tapa saada dynamiikkaa tuhansiin yrityksiin. Hallitus on valinnut politiikanteon välineiksi päätökset, jotka ovat voimassa vain väliaikaisesti. Tätä periaatetta voitaisiin nyt soveltaa myös yritysten johdon ja omistuksen nuorentamiseen.

Jos perintö- ja lahjavero poistettaisiin seuraavaksi viideksi vuodeksi, saataisiin vilskettä ainakin kymmeneen tuhanteen työllistävään yritykseen.
Saataisiin innostuneita ja nälkäisiä nuoria johtamaan yrityksiä, joilla on vahva tase. Sivutuotteena saataisiin ehkä kymmenien tuhansien metsätilojen omistajiksi nuori polvi. Molemmilla olisi talouskasvua lisäävä vaikutus.

Jotkut saattavat pelätä, että valtio menettäisi tässä verotuloja. Pelko on turha. Jos uudet omistajat vain myisivät verovapaasti saamansa omaisuuden pois, myyntivoiton laskemiseksi määritettävä omaisuuden hankintahinta olisi hyvin alhainen. Tämän seurauksena syntyisi suuri myyntivoitto, josta myyjä maksaisi 32 prosentin pääomatuloveron.

Yhteiskunnan käyttämien keinojen pitää vaikuttaa kahdella tavalla. Niillä on saatava aikaan käyttäytymisen muutos kymmenissä tuhansissa yritystalouden päättäjissä. Mutta niillä on myös luotava yleistä ilmapiiriä, joka kannustaa nuoret tavoittelemaan menestystä ja kokeilemaan uutta.

Tahdon, innon, intuition, menestyksen nälän ja esimerkin voimaa ei kannata vähätellä. Nämä asiat ovat dynaamisen kehityksen takana. Ja tämä into ei voi koskaan syntyä hallinnollisesti käskemällä - vaan vapauttamalla.

Asiat

talouskasvu Start-upit yrittäjyys yritykset

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (3)

12.6.2012 klo 13:13 pekka väinämö

pekka väinämö kirjoitti:

Matti alkaa jo tulla tosiasioiden jäljille. - Hän voisi ihan hyvin vaatia lahja/perintöveron poistoa yrityksiltä kokonaan eikä vain 5 vuodeksi. - Kateus ilmeisesti oikosulkee poliitikoilta ajattelun kokonaan joissakin asioissa ja siitäkin huolimatta, vaikka ne tietää, että ko veron poisto on ihan pakko tehdä ihan pian, niinkuin on tehty muissakin sivistsvaltioissa. - Lisäksi se pitää poistaa kokonaan, myös muiltakin kuin yrittäjiltä. - Ko vero on viesti valtiovallalta kansale, että mitään ei pidä säästää, ei omaisuuksia kartuttaa polvelta toiselle. Kaikki vaan palamaan nyt ja heti, sillä valti

ne vie kumminkin ennemmin tai myöhemmin.
-Itse tein yrityksessäni sukupolvenvaihdosta 6 vuotta! Se maksoi minulle kymmeniä tuhansia, mutta valtiolle sentään satojatuhansa. - Ei voinut palkata ketään töihin firman piti tehdä 0-tulosta ja firman substanssit piti tyjentää kokonaan. - Nyt vaihdos onnistui, mutta vieläkään jatkaja ei tiedä lopullisia verojaan!
KIrjoittelin asiasta vuosien varrella mm. Matin edeltäjälle , Suomen yrittäjille, kansanedustajille, verohallituksen johdolle kokoomukseen, ja muille puolueille. -Mitään ei tapahtunut, paitsi ehkä se, että enää ei verottaja laske lahjoitetulle yritykselle sentään ns. ”käypää arvoa” eli lopetti veikkaamisen, vai laskeeko?
Lahja/perintövero on tehnyt maahan satoja tuhansia työttömiä. - Valtio rahoittaa ”startupeja”, mutta ei halua vanhojen yritysten jatkavan - Tulokset ovat olleet näkyvissä jo ainakin 5 v. - Teollinen tuotanto hiipuu pois, kauppa- ja vaihtotase ovat pysyvästi miinuksella. -Suomi menettää luokituksensa 2-3 vuodessa ja maastamuutto alkaa taas!
Suomi ei voi enää rakentaa tuotantokapasiteettia takaisin ajoissa. - Menetämme n. 20-50 vuotta ja aloitamme taas pohjalta kuten 1945!
Lahja/perintövero on tappanut maasta kokonaan ns. yrittämisen kulttuurin. - Poliitikotkin kai ovat niin nuoria, että heille ei ole edes tullut mieleenkään sellainen pikku juttu kuin se, millä heidän lapsensa ja lastenlapsensa mahtavat elää. ja tehdä! - Kaipa ne tetokonepelaamiset sitten vaan riittää heille?
Kannattaa myös huomata että Saksassa yli 70% maan viennistä tekee PK-perheyhtiöt. Suomessa 25 suurinta viejää tekee yli 50%! - Ja ne suurimmat ovat muuttamassa joukolla ja yhä kiihtyvällä vauhdilla pois maasta!

12.6.2012 klo 16:52 pekka väinämö

pekka väinämö kirjoitti:

Anteeksi kirjoitusvirheet ylllä. -Johtui siitä. että vaihdoin konetta ja se ei vaan totellut.

Mutta itse asiasta olen tosissani. - Suomessa rekisteröidyt hyvin menestyvät kasvuyritykset on vaan myytävä pois ja tietenkin ulkomaille. Tunnen kymmeniä tapauksia!

En käsitä, että mikseivät poliitikot ymmärrä sitä yksinkertaista totuutta, että firman voi siirtää mihin vain ja sen omistamat firmat voivat jatkaa Suomessa, jos vain liiketoiminta kannattaa. - Mutta ihmisiä ei voi täältä noin vain siirtää. Ts. kai kannattaisi valtion toimia niin, että tännekin sentään jotakin puuhastelua jäisi.
Ihmettelen

myös ammattiyhdistysliikettä ja ennenkaiklkea SDP:tä, että miksei Suomessakin voisi antaa ihmisten yrittää, siis sinunkin lastesi? - Onko todella parempi nuorten vaan jäädä kotiin lusmuilemaan?

13.6.2012 klo 1:53 1Suomalainen

1Suomalainen kirjoitti:

Tervettä yritystoimintaa ei ole koskaan syntynyt yhteiskunnan verovaroin pönkittämin toimin, eikä synny edelleenkään. Mitä vähemmän julkinen valta päällepäsmäröi ja verottaa yritystoimintaa, sen terveemmät elinolosuhteet se sille luo.
Lainsäädäntö tietysti luo kaikelle toiminnalla yleiset reunaehdot, mutta sen olisi pysyttäydyttävä nimenomaan tuossa roolissa - muuten sen rooli muuttuu tukahdittavaksi, olivat tarkoitusperät kuinka hyviä ja jalot tahansa.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Eri mieltä!

Kirjoituksia, jotka eivät jätä sanattomaksi.

Lue kaikki Eri mieltä! -jutut

Kirjoittaja

Matti Vanhanen

Matti Vanhanen

Kirjoittaja on entinen pääministeri (kesk) ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat