Suomen kuvalehti

16.7.2010 klo 11:01

Simo Pietiläinen: Miksi Venäjä meille kiukuttelee?

Venäjä räykyttää Suomea ihmisoikeusrikkomuksista. Venäläinen mummo päätyy metelin jälkeen Suomen rakentamaan vanhainkotiin Inkerinmaalle.

Huostaanotettu pikkupoika nyyhkii isän painostuksesta tv:ssä.

Suomalainen ”asiamies” kertoo kansanmurhasta Suomessa.

Suomen ja Venäjän suhteissa kaikki hyvin?

Alkoiko meteli siitä, kun toin diplomaattiautossani suomalaisen pikkupojan salaa Suomeen?

Diplomaattiauton peräluukku ei ole ollut vieras venäläisellekään diplomatialle.

Kysyin ulkoministeriössä, olisiko tapaus pitänyt keksiä, jos sitä ei olisi ilmaantunut.

En saanut vastausta, mutta luulen, että kyllä.

Venäjä kiukuttelee Suomen ulkopolitiikalle. Sananvapaudesta tai kulttuurieroista ei ole kysymys.

Tasavallan presidentti oli kohun alettua hakoteillä. Hän myötäili pääministeri Vladimir Putinia, jonka mukaan Venäjän ei kannata liittyä Haagin lapsikaappaussopimukseen, koska Wienin diplomaattisopimusta ei noudateta!

Voiko asioita enemmän sotkea? Jos Venäjä olisi mukana Haagin sopimuksessa ja noudattaisi sitä, ei tarvittaisi edes diplomaattisopimuksen rikkomista.

Mutta miksi Venäjä meitä kiusaa?

Venäjä kammoaa Suomen Nato-aikeita. Suomessa Naton mannekiini on ulkoministeri Alexander Stubb. Häntä kyykytetään Naton vuoksi jatkossakin, siihen kelpaavat lapset ja mummotkin.

Onneksemme ulkoministeri on sitkeä ja suosittu.

Venäjä ei voi sietää ihmisoikeustilanteensa arvostelua. Lehtimiehen, asianajajan ja ihmisoikeusaktivistin henki on Venäjällä halpaa tavaraa. Kun Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa arvostellaan, se pitää suomalaiset varovaisina.

Venäjä ei tiedä, mitä tehdä Suomensa kanssa. Jos ei tehdä mitään, Suomi hiipii Natoon. Nyt kokeillaan pelottelua. Tiedämme, että se ei tehoa.

On aika siirtyä tasaveroisiin suhteisiin maiden välillä.

Venäläisten kiinteistökaupat puhuttavat. Suomalaisilla pitää olla oikeus hankkia maata Venäjältä. Ellei näin tapahdu, venäläisten vastaava oikeus tulee lopettaa.

Lähialueyhteistyö pitää uudistaa. Se ei ole aitoa yhteistyötä, vaan tehotonta talousapua rikkaalle maalle.

Venäjää ”kehitysapu” ei juuri kiinnosta. Suomi esimerkiksi tukee tuberkuloosin torjuntaa Pietarin vankiloissa. Yhteistyötä jatketaan puoliväkisin. Suomi on rahoittanut laitteet uudenaikaiseen laboratorioon, joka ei ole koskaan toiminut.

Valtiontalouden tarkastusviraston pitää tutkia asia.

Rikkaan valtion terveydenhuollon järjestäminen ei kuulu Suomelle, varsinkin kun se on venäläisten vastahakoisuuden vuoksi kuin narun työntämistä.

Suomi on tukenut Pietarin jätevesien puhdistamista vuosia. Rikas Venäjä käyttää valtavia summia asevarusteluun. Sen pitää huolehtia omista jätöksistään, niin Suomessa jokainen mökin mummokin tekee.

Yhteistyön periaatteena on, että kuluista vastataan puoliksi. Venäläisten 50 prosenttia tarkoittaa, että he tulevat paikalle suomalaisten kustantamiin tilaisuuksiin! Monet virkamiehet ovat lopen kyllästyneitä tähän kuppaukseen.

Suomen viranomaisten suhtautuminen yhteistyöhön on harvaa poikkeusta lukuunottamatta arkaa ja nöyristelevää, perua Neuvostoliiton ajoilta - kuin teinityttö, joka yrittää miellyttää yläluokan poikaa, joka ei ole yhtään kiinnostunut.

Uutta on väärän tiedon päätyminen venäläiseen mediaan. Aluksi UM:n tiedotus pisti asiassa pään syvälle pensaaseen. Nyt se näyttää ryhdistäytyneen.

Uskon, että Venäjä vaihtaa ratsujaan, kun vääristely johtaa oikeudenkäynteihin ja tuomioihin.

Suomen ja Venäjän väliset suhteet pitää uudistaa kahden itsenäisen maan tasaveroisiksi väleiksi.

Maiden välisiä suhteita pitää kehittää aidon vastavuoroisuuden periaatteella. Venäjän kielen opetusta Suomen kouluissa pitää lisätä.

Venäjän tulee noudattaa kansainvälisen kaupan sääntöjä ja jatkaa liittymistä kansainvälisiin ihmisoikeuksia koskeviin sopimuksiin.

Teksti Simo Pietiläinen
Kirjoittaja toimi konsulina Pietarin pääkonsulaatissa ja toi Anton Salosen autonsa takakontissa Suomeen keväällä 2009. Nykyisin hän toimii EU-tehtävissä Itä-Euroopassa.

Asiat

ihmisoikeusloukkaukset , diplomaatit , huostaanotto , Venäjä , Suomi , kansainväliset suhteet

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (21)

16.7.2010 klo 12:47 Ei nimimerkkiä

Ei nimimerkkiä kirjoitti:

”Tasavallan presidentti oli kohun alettua hakoteillä.”

Tämä on mielenkiintoinen metakysymys.

Iiro Viinasta haukutaan vieläkin siitä, että mies ei voinut myöntää, että devalvaatio on tulossa. Löi jopa viinapullon vetoa, että devalvaatiota ei tule. Kysyn vaan, mikä on valtiovarainministeri, joka ennustaa devalvaation olevan tulossa. Vastaan itse: hölmö, koska devalvaation ennakoiminen johtaisi valuutan pakoon maasta. Tälle oli aikoinaan termikin: veneen keikuttaminen.

Halosen kohdalla voidaan miettiä kenelle puhe on osoitettu. Putinille, suomalaiselle yleisölle, toimittajille, venäläisille toimittajille, venäläiselle yleisölle. Tämän jälkeen voidaan miettiä toimiko puhe tuolle yleisölle riippumatta sen totuusarvosta.

16.7.2010 klo 14:16 Ursus Maritimus

Ursus Maritimus kirjoitti:

Hyva kirjoitus. Eritoten kohta lahialueyhteistyosta.
18 miljoonaa tana vuonna. Pari vuotta sitten summa oli viela 25 miljoonaa. Noin 300 miljoonaa on syydetty talla nimikkeella maailman rikkaimmalle valtiolle. Ja homma jatkuu.
Perusteena talle hulluudelle on mm. sokerikielella: demokratian tukeminen lahialueella.
Tuloksista ei raportoida, ei edes odoteta. Mitaan raportoitavaa ei ole.
Ei edes kiitoksia sanota. Pottuilua tulee sielta sitakin enemman.

Yhden MEDIHELIN vuotuiset kayttokustannukset taitavat olla suurinpiirtein tata luokkaa…

Kuka taman hulluuden aloitti noin 10 vuotta sitten?

16.7.2010 klo 20:47 Pro Suomi

Pro Suomi kirjoitti:

Jos Suomi on oikeusvaltio, kirjoittaja joutuu syytteeseen ihmissalakuljetuksesta diplomaattina !
SK näyttää jatkavan neulanpisto politiikkaansa. Lähialueyhteistyössä lienee EU:kin rahoittajana.

16.7.2010 klo 21:12 pekka uotila

pekka uotila kirjoitti:

olen aina ihmetellyt, että Halonen on kontallaan muslimeille ja Venäjälle. Hän pukeutui huiviin kun vierali Iranissa (?).. No ok, mutta kun muslimi suurlähettliläs itsenäisyyspäivän (2009) vastaanotolla hän suoritti ns kädet yhteen tervehdyksen. Se vielä jotenkin kävisi, vaikka ollaan Suomessa ja Suomen itsenöisyyspäivä, mutta sitten se arabi käteli Aravuoren. Näin osoittettiin, kuka on todellinen Suomen presidentti.

Mielestäni ulkomailla voidaan noudattaa heidän tapoja, mutta Suomessa ulkomaalaiset joustakoon tai jos inhottaa tavata naista, joka on maamme johtaja, olkoon poissa.

Pekka Uotila
Turku

17.7.2010 klo 10:39 Pertsa V.

Pertsa V. kirjoitti:

Venäjä ei kiukuttele kenellekään, venäläiset saattavat kiukutella.

17.7.2010 klo 11:24 Järki hoi!

Järki hoi! kirjoitti:

ei nimimerkkiä
”Halosen kohdalla voidaan miettiä kenelle puhe on osoitettu. Putinille, suomalaiselle yleisölle, toimittajille, venäläisille toimittajille, venäläiselle yleisölle. Tämän jälkeen voidaan miettiä toimiko puhe tuolle yleisölle riippumatta sen totuusarvosta.”

Niin, mutta kun Halosen jorinat olivat sitä vanhaa neuvosto-ystävyysliturgiaa. Kyllä täällä kovasti otetaan kantaa kun israelilaiset kurmoottaa palestiinalaisia, mutta kun venäläiset pistävät vapaakaupan ihan lekkeripeliksi niin ei poliittiselta eliitiltä lähde ainuttakaan edes etäisesti kritiikiksi tunnistettavaa sanaa suustaan!!!



Vanja ei ymmärrä mitään muuta kuin voimaa. Ei heidän kansa nöyristelemällä pärjää. Venäjä valtionakin arvostaa sellaisia toimijoita, jotka uskaltavat pitää omista oikeuksistaan kiinni eivätkä taivu pikkuisen painostuksen edessä.

Tässäkin jupakassa pitää ottaa huomioon, että Venäjä on täynnä kaikenlaisia säädöksiä siitä ja tuosta, mutta ei niitä kukaan noudata. Esimerkiksi Venäjälle on aivan mahdotonta rakentaa tuotantolaitosta joka täyttäisi kaikki mahdolliset normit, joten tarkastustenkin läpimeon on käytännössä virkamiesten mielivallasta kiinni.

Ettei vaan tässäkin tapauksessa olisi margariiniteollisuudelta yksinkertaisesti jäänyt voitelematta oikeat pamput?

17.7.2010 klo 15:04 Vastavuoroisuutta

Vastavuoroisuutta kirjoitti:

Venäläiset ovat unohtaneet tyystin sen, että Suomella on oikeus arvostella Venäjää ihmisoikeuskysymyksissä, demokratian puutteesta, korruptiosta, tonttikaupoista ja niin edelleen, mutta Venäjällä ei sen sijaan ole oikeutta arvostella Suomea mistään.

17.7.2010 klo 15:09 Parempi kysymys

Parempi kysymys kirjoitti:

Pikemminkin pitäisi kysyä sitä, miksi tästä Venäjän ”räyhäämisestä” tehdään niin iso asia täällä Suomessa? Johtuisiko se siitä, että Suomi yritetään kammeta väen väkisin Natoon ja sellaiset suunnitelmat tarvitsevat ulkopuolisia uhkakuvia idästä?

17.7.2010 klo 19:55 vakavanaama

vakavanaama kirjoitti:

Pietiläinen puolustelee diplomaattisopimuksen rikkomistaan sillä, että Venäjä ei ole liittynyt Haagin sopimukseen. Uskomatonta! Miten tuollaisella moraalilla varustettu henkilö on ylipäätään päässyt diplomaattiseen virkaan? Ja ilmeisesti jatkaa edelleen valtion virassa - todennäköisesti kehumansa ulkoministeri Stubbin suosiolla.

17.7.2010 klo 19:58 vakavanaama

vakavanaama kirjoitti:

Suomea Natoon kampeajat ovat valinneet todella vaarallisen tien, ärsytetään Venäjää kaikein keinoin ja yritetään saada Venäjä syylliseksi kaikkeen välejä hiertäviin kysymyksiin. Sääli Suomen hyvää kansaa jos näiden kampeajien puuhiin ei saada mitään hillintää.

17.7.2010 klo 20:11 mörk

mörk kirjoitti:

Ehkäpä Venäjä kiukuttelee enemmänkin siitä että Anton-pojan salakuljettamisen tarpeella paljastettiin Venäjän olemattomat demokraattiset lastensuojelu- ja ihmisoikeusasiat liian räikeästi, mihin piti alkaa vastata ärsyyntyneellä kiukuttelulla erinäisissä myöhemmissä tapahtumissa. Toivottavasti Halonen ja Medvedev pystyvät puhumaan keskenään kypsää asiaa maiden suhteista ja Medvedev lopettamaan venäläisten virkamiesten pikkusieluisen Suomen ärsyttämisen.

17.7.2010 klo 23:18 I.L.Kikurinen

I.L.Kikurinen kirjoitti:

Eli Pietiläinen teki loppujen lopuksi tekonsa ulkopoliittisista motiiveista - näin Kokoomus nakertaa Suomen ja Venäjän suhteita huonommiksi koko ajan.

18.7.2010 klo 2:36 Penttijuhani

Penttijuhani kirjoitti:

Pavel & Co ovat selvästi kokeilemassa uutta mediatekniikkaa, joka ilmeisesti arvioidaan erikoisen tekokkaaksi Suomessa: nyyhkytarinaa. Nyyhkylempeä myyvä viikkolehti oli aikoinaan Suomen luetuin. Samalla yritetään peitellä todellisia syitä Kremlin ärtymyksiin. Se porukka, joka aikoinaan tulkitsi Etykin ns. oikeuskorin Kremlin toiveiden mukaan, on poistumassa Suomen politiikasta. Stubb on moderni EU:n kannattaja, länsimielinen. Tuon oikeuskorin tulkinnan arvostelu aiheutti Kekkosen ja Koiviston alla vahvoja reaktioiota NL:n lähetystöstä, joita jopa poliisijohto tuki. Muutos on tosi suuri, suurempi

kuin ymmärretään. Se on lisäksi Kremlin omaa suuntaa vastaan: uusi lainsäädäntö rajoittaa siellä taas kansalaisvapauksia lisää.

Diplomaattiauton tavarasäiliö nyt ei ollut diplomaattista, mutta ei poikaa voinut pitää konsulaatissa loputtomiin eikä heittää takaisin kadulle. Siitä muistuttelu on ehkä myös ärsyttävää. Kuulun vakoojan Willy Fisherin, eli eversti Abelin, suomalainen avustaja Eugen Mäki saapui sellaisessa Suomeen Porkkalan tukikohdasta, jatkaakseen toisena miehenä USA:han, suomalaisella passilla. Sekin oli osin nyyhkyjuttu; hän ehti rakastua Suomessa ja komprometoi everstinsä New Yorkissa.

18.7.2010 klo 10:55 vakavanaama

vakavanaama kirjoitti:

”Voiko asioita enemmän sotkea?”
kysyy asiat sotkenut konsuli Pietiläinen. Pahuksen tyypillistä suomalaiselle virkamiehelle luistaa kaikesta vastuusta ja syyttää aiheuttamastaan sotkusta vieläpä muita.

”Onneksemme ulkoministeri on sitkeä ja suosittu.”
Keiden onneksi? Niidenkö jotka sotkevat asiat ja rikkovat diplomaattisopimusta eivätkä kanna vastuuta tekosistaan? Voitte jatkaa rikoksianne sitkeän triathlonistin suojeluksessa. Hyvä veli suojelee, piiri pieni pyörii.

18.7.2010 klo 15:11 Järki hoi!

Järki hoi! kirjoitti:

Turha täällä on jeesustella diplomaattisalakuljetuksesta ja turha on pitää venäläisiä jonkun karmean oikeusmurhan kohteena. Venäläiset käyttävät itse rutiininomaisesti illegaaleja, joten infiltraation ammattilaisina heikäläisillä ei ole mitään sanomista tuollaiseen pikku ”exfiltraatioon”.

19.7.2010 klo 13:53 Aleksanteri

Aleksanteri kirjoitti:

Venäjä kiukuttelee Suomelle, koska se joutuu valitettavan monella alueella katselemaan piskuista Suomea ylöspäin. Yritetään hiukan opettaa pienelle naapurille, että isoa naapuria täytyy kunnioittaa ja huomioida se joka asiassa.

Sormella osoitetaan Suomessa kaikkia mahdollisia ysittäistapauksia, jotka kuitenkin Venäjällä ovat tavallista arkipäivää. Näin saadaan omaa itsetuntoa kohotettua: katsokaas Suomessa on ongelmat vielä pahempia! Muutoinkin Venäjän valtaapitävien luonteeseen näyttää kuuluvan öykkäröinti enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin.

Lähes uskomattomana vastakohtana näille

valtaapitäville virkamiehille ja poliitikoille venäläinen yksityinen ihminen on äärettömän ystävällinen ja vieraanvarainen! Tämän olen itse saanut kerran jos toisenkin kokea.

Venäjän kiukuttelu ja öykkäröinti kertoo toisaalta, että maa on vasta opettelemassa hyville päytätavoille. Nykyisestä autoritaarisesta näennäisdemokratiasta on vaan valitettavan pitkä matka todelliseen demokratiaan ja oikeusvaltioon.

19.7.2010 klo 19:04 Länsisuomalainen

Länsisuomalainen kirjoitti:

Laiminlyödään vain Venäjän ja sen kielen osaaminen Suomessa, niin hyvinhän meillä menee. Onneksemme visionäärinen hallituksemme on tappamassa rippeetkin venäjän opetuksesta kouluissamme, jonka jälkeen Venäjän Suomea koskeva uutisointi onkin yhden venäjää taitavan dosentin hallussa.

21.7.2010 klo 16:24 Nainen ongella

Nainen ongella kirjoitti:

Suomen poliittisella luokalla nyt ei ole psykologisia, mentaalisia eikä poliittisiakaan edellytyksiä hakea ennaltaehkäisevää suojaa painostukselle Nato-jäsenyydellä ja se tiedetään Venäjän johdossakin, joten mikäs siinä on pompotellessa.

Ei se Euroopan ainoa ”järkevä ulkopolitiikka” nyt sitten tuottanut juuri muuta kuin toistuvia painostusyrityksiä Venäjän ( oikeammin sen poliittisen johdon erään osan) taholta?
Onko muuten mahdollista, että poliittinen eliittimme levittäisi tätä hegeliläistä maailmanjärkeään muillekin, saisi esim. H. Clintonin tulevalla vierailulla Yhdysvallat tulemaan järkiinsä ja eroamaan Natosta?

21.7.2010 klo 20:26 Eetwartti

Eetwartti kirjoitti:

Henkilökemia vaikuttaa siihen, kenelle kiukutellaan, kenelle ei. Jos Suomen presidentti tavan takaa naukuu julkisuudessa oman maansa maamiinoista, järjestelmästä jota Venäjä ei aiokaan lakkauttaa, hän palvelee vieraan maan puolustuksellisia tavoitteita. Oman maan sotilas on uhattuna.

Paasikivi tunsi perinpohjin venäläisen mentaliteetin. Pariisin rauhansopimustakin on sanottu Paasikiven diktaatiksi.

22.7.2010 klo 16:22 pilkku

pilkku kirjoitti:

miksi toit laittomasti antonin suomeen? miksi suomen pitäisi olla venäjän opettaja? miksi kuvittelemme olevamme venäläisten yläpuolella?

23.7.2010 klo 23:03 P.Lahti

P.Lahti kirjoitti:

UM:n Stupidin aikana Suomen syntilista on kasvanut pitkäksi. Eniten Medvedeviä näytti ärsyttävän se, että Suomi on ottanut vastaan satoja pakolaisia Venäjän Kaukasukselta. Siellähän muslimit käyvät pyhää sotaa Venäjää vastaan. Palolaisten joukossa on terroristeja ja heidän sukulaisiaan sekä muita Venäjän etsintäkuuluttamia henkilöitä.

Ja SK näyttää lisäävän bensaa liekkeihin kuten tuhopolttajat.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Eri mieltä!

Kirjoituksia, jotka eivät jätä sanattomaksi.

Lue kaikki Eri mieltä! -jutut

Kirjoittaja

SK:n toimitus

SK:n toimitus

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat