Miksi kriisimaiden tukipaketit jaettiin epäreilusti? Saksa hyötyy Suomen kustannuksella
Tuoreiden mielipidekyselyjen (Bild am Sonntag, Kaleva ym.) perusteella 51 prosenttia saksalaisista mutta vain vajaa neljännes suomalaisista haluaisi erota eurosta. Eurossa pysymistä puolestaan kannattaa saksalaisista 29 prosenttia ja suomalaisista kaksi kolmasosaa.
Näiden kyselyjen tulokset ovat mielenkiintoisia muun muassa sen takia, että Saksa hyötyy kriisimaiden tukipaketeista Suomen kustannuksella.
Maamme pankeilla on saatavia kriisimaista pari miljardia euroa. Saksan pankeilla kyseessä olevia saatavia on noin 340 miljardia euroa eli 170 kertaa enemmän kuin suomalaisilla pankeilla.
Kriisimaiden tukipakettien maakohtaisten osuuksien pitäisi noudattaa suurin piirtein edellä mainittujen pankkisaatavien osuuksia, jos toimittaisiin reilusti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan osuudet määräytyvät EKP:n avaimen perusteella eli bkt:n ja asukasmäärien suhteessa. Niinpä Saksa maksaa esimerkiksi EVM:n koko pääomasta 27,1 prosenttia eli maksimissaan noin 190 miljardia euroa. Tämän summan siis pitäisi olla 170 kertaa Suomen pääomaosuutta suurempi, jotta maamme osuus EVM:n pääomasta olisi oikeudenmukaisesti linjassa Saksan ja Suomen pankkien kriisimaissa oleviin saataviin nähden. Maksimissaan Suomen osuus euroina pitäisi näin ollen olla reilu miljardi euroa – todellisuudessa osuutemme nousee kuitenkin 12,6 miljardiin euroon eli 1,8 prosenttiin koko EVM:n pääomasta.
Näin kriisitilanteessa me käytännössä lahjoitamme Saksan (ja Ranskan ynnä muiden muiden maiden) pankeille miljardeja euroja. Kriisimaiden tukemista koskeva poliittinen keskustelu onkin jämähtänyt ”osallistua vai ei” -väittelyksi hallituksen ja opposition välillä. Enemmän olisi pitänyt keskustella siitä, mikä olisi reilu tukien jakoperiaate. Vallitsevan tukiperiaatteen hyväksyminen onkin viime vuosien yksi suurimpia poliittisia virheitä.
Vaikka Saksa on lahjan saaja ja Suomi lahjoittaja, niin silti saksalaiset vastustavat euroa selvästi enemmän kuin suomalaiset. Todennäköisesti yksi suurimpia syitä tähän ristiriitaisuuteen on meitä vaivaava ohut keskustelukulttuuri. Silja Lanas Cavada valotti aihetta kolumnissaan Yhden totuuden maa, jossa hän mainitsi taudinkuvaksi sen, että totuus ilmoitetaan kansalaisille erilaisten uhkakuvien kautta.
Taudinkuvaan kuuluu mielestäni myös suomalaisten perinteinen vahva usko instituutioihin. Niinpä EU:n ja EKP:n johdon näkemykset saavat valtavan painoarvon mediassa, vaikka maailmalla on merkittävämpiäkin talouden asiantuntijoita erilaisine näkemyksineen – niitä vain ei meillä noteerata. Tämän huomaa helposti, kun seuraa ulkomaisia laatulehtiä. Väitän, että ilmiön taustalla on ainakin perussuomalaisten pelko. Tämän puolueen nousu on erikoisella tavalla kapseloinut maamme lehdistön ja ohentanut median avoimuutta.
Viime vuosikymmenten historia osoittaa yhteiskunnallisen debatin toimivan Saksassa hyvin monipuolisesti, erilaisia mielipiteitä siedetään ja ne nousevat myös esille. Esimerkiksi helmikuussa Saksan sisäministeri Hans-Peter Friedrich sanoi Der Spiegel -lehden haastattelussa uskovansa, että Kreikalla olisi paremmat mahdollisuudet nousta taloussuostaan yhteisvaluutan ulkopuolella. Suomalainen ministeri olisi joutunut eroamaan vastaavasta lausunnosta. Keskustelun sijaan suomalaisen demokratiamallin kulmakiviksi ovatkin nousseet tekniset seikat kuten hallitusohjelma, ryhmäkuri ja vaalien äänestysprosentti.
Vuoden alussa puolestaan Harvardin taloustieteen professori Robert Barro ehdotti Wall Street Journalissa euron vaiheittaista lakkauttamista vedoten erityisesti euromaiden erilaisiin kulttuuritaustoihin. Päivänselvää on, ettei kirjoitusta noteerattu Suomessa. Barron mukaan Kreikan sijaan Saksan kannattaisi ensimmäisenä erota eurosta. Näin euro purettaisiin vaihe vaiheelta alkaen parhaasta ja suurimmasta taloudesta. Barro korostaa, että omalla valuutallaan muun muassa Italia maksaisi todennäköisemmin velkansa – eurossa pysyen Italian halukkuus velkansa maksamiseen olisi heikompaa. Tähän valitettavasti viittaavat Mario Montin viimeaikaiset lausunnot.
Barron näkemystä tukee myös Italian käyttäytyminen viime kesänä sen jälkeen, kun EKP oli ostanut massiivisesti Italian velkapapereita jälkimarkkinoilta. Näillä velkapaperiostoilla EKP sai laskettua Italian bondien korkotasoa sillä seurauksella, että Italian hallitus lipesi lupauksistaan. Barron kirjoituksen ja edellä mainitun Bild am Sonntagin mielipidekyselyn tulosten perusteella pitäisikin arvioida, mikä vaikutus Suomen talouteen on sillä, että Saksa lähtee ensimmäisenä eurosta.
Ohut keskustelukulttuurimme johtaa siihen, että Suomessa toisella tavalla ajattelevat leimataan oudoiksi. Ovatko siis myös ruotsalaiset, britit, tanskalaiset, sveitsiläiset ja norjalaiset sekä nyt myös saksalaiset kummallisia, koska he eivät halua kuulua eurokerhoon? Vai onko näillä mailla sittenkin tasapuolisemmin toimiva media ja toisten mielipiteitä enemmän tukeva keskustelukulttuuri – saavatko he näin paremmin tietoa eri vaihtoehdoista ja tekevätkö he siten viisaampia päätöksiä kuin me? Meihin kuuluu nyt ainakin Suomi, Kreikka, Portugali, Italia, Irlanti, Ranska sekä tietysti EU:n ja EKP:n johto byrokraatteineen. Tähän kerhoonko Suomi kuuluu luontaisesti?