Markkinat = Jumala - näkymätön käsi ohjaa oikeaan?

Profiilikuva
jumalausko
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Jumalausko

Yhdysvallat koki mittavan talouskriisin, mutta on nousemassa nopeasti. Kreikka ponnistelee kuilun partaalla. Markkinoiden horjuvaa luottamusta on yritetty korjata erilaisin talouspoliittisin toimenpitein. Mutta luottamusta mihin? Onko talous todella uskon asia? Pienetkin vihjeet huonoista kehitysnäkymistä luovat uskon puutteen, ja puuttuva usko heikentää talousnäkymiä entisestään. Kun Olli-Pekka Kallasvuo aivastaa, Nokian kurssi laskee.

Kysymystä uskosta, luottamuksesta ja toisten aikeiden arvioimisesta on tutkimuksessa pohdittu uskonnon ja ihmisten välisen yhteistyökyvyn evoluution kannalta. Teologi Harvey Cox kirjoitti kymmenisen vuotta sitten, että “markkinoiden” ja “Jumalan” käsitteet ovat verrannollisia. Kumpikin edustaa näkymätöntä kättä, joka vääjäämättä ohjaa kohti parasta mahdollista lopputulosta. Kunhan vain usko riittää. Teologit kysyvät, onko jokin hyvää siksi, että Jumala haluaa sitä vai haluaako Jumala aina sitä, mikä on muutenkin hyvää. Samaa voidaan kysyä markkinamekanismista.

Mikäli markkinamekanismi johtaa välttämättä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, ei tarvita mitään markkinoista riippumatonta etiikkaa tai arvopäämääriä. Mikäli näin ei ole, markkinamekanismi kaipaa tiettyjä rajoitteita.

Taloustieteilijä Robert H. Nelson yhdysvaltalaisesta Marylandin yliopistosta on julkaissut kaksi kirjaa taloustieteestä uskontona. Hän korostaa, että uusklassisen taloustieteen olettama omaa hyötyään maksimoiva yksilö toimii aina tiettyjen rajoitteiden puitteissa. Taloustiede ei voi selittää näitä rajoja. Ne tulevat yhteiskunnassa hyväksytyistä arvopäämääristä, jotka on usein ilmaistu uskonnon kielellä. Markkinat toimivat yhteisön hyödyksi vain kun itsekkyydelle on asetettu tietyt rajat. Kilpailuakin rajoitetaan kilpailun edistämiseksi.

Evoluutiobiologit pohtivat vastaavasti yhteistyökyvyn kehitystä. Miten on mahdollista, että evoluutio on suosinut yksilön uhrautumista toisten hyväksi? Eikö tällaisen käyttäytymistaipumuksen pitäisi karsiutua kilpailulle perustuvassa evoluutiossa? Evoluutiossa yhteistyökykyiset ryhmät kuitenkin syrjäyttävät yhteistyökyvyttömät. Porukalla saadaan enemmän aikaan kuin jokaisen ollessa vain omillaan.

Mutta miksi yksittäinen ihminen suostuu uhrauksiin? Eikö hänen kannattaisi pysytellä yhteistyökykyisen ryhmän jäsenenä, mutta ajaa kaikessa hiljaisuudessa omaa etuaan? Ryhmät kykenevät sietämään tietyn määrän tällaisia vapaamatkustajia, mutta heidän lukumääränsä noustessa liian suureksi myös yhteistyökykyinen ryhmä hajoaa. Samalla itsekkäiltä häviää tarvittava resurssi.

Yhteistyön edellytyksiä ja hedelmiä on mallinnettu matemaattisesti. Tietynlaisella kehityksellä on tietynlaiset seuraukset yksilöiden motiiveista ja aikeista riippumatta. Evolutiivisesti kestävä strategia pyrkii vakiintumaan automaattisesti. Se voidaan kuvata selkeinä numeroina.

Niin sanottu vangin pulma on peliteoreettinen malli pettämisen seurauksista. Jos Masa ja Jaska ovat pidätettyinä, Masa saa tunnustamalla lievemmän, kolmen kuukauden tuomion. Kuitenkin sillä edellytyksellä, että Jaska ei tunnusta. Mikäli hänkin tunnustaa, Masa saa kahdeksan vuotta. Mikäli Masa ei tunnusta, hän saa vuoden tuomion sillä ehdolla, että Jaskakaan ei tunnusta. Jos taas Jaska tunnustaa, Masa saa 10 vuotta.

Näin ollen Masan kannattaa aina pettää kaverinsa ja tunnustaa. Hän selviää joko kolmella kuukaudella tai kahdeksalla vuodella. Kieltäytymällä tunnustamasta hän tosin voisi saada vain vuoden tuomion, mutta ehto on tällöin se, että Jaska tunnustaa. Ja siinä tilanteessa Masan taas kannattaisikin tunnustaa, koska silloin hän saisi vain kolme kuukautta. Tunnusta eli petä kaverisi, niin selviät vähemmällä.

Mikäli tilanne kuvataan palkkioiden muodossa, niin kahden ihmisen yhteistyö tuottaa suurimman yhteisen hyödyn, mutta yksilön kannalta paras strategia on edelleen kieltäytyä yhteistyöstä. Käytännössä yksilön on kuitenkin vaikea ennustaa toisen reaktioita ja valintojensa lopputuloksia pitkällä aikavälillä. Siksi on ollut voitava koordinoida yhteistä tietoa ja luoda luotettava konteksti yhteistyölle, josta kaikki hyötyvät.

Uskonnontutkijat Joseph Bulbulia Uudesta-Seelannista ja Uffe Schjoedt Tanskasta esittävät, että uskonto on tarjonnut yhteistyölle otollisen kontekstin. Uskontoon kuuluu “karismaattinen merkinanto” eli käyttäytyminen, joka ilmaisee sitoutumista jaettuihin periaatteisiin. Kun toisen voidaan tiettyjen merkkien perusteella päätellä olevan sitoutunut jaettuihin uskomuksiin, hänen yhteistyöhalukkuutensa saa takeet.

Taustalla on uskomus jumalista, jotka pitävät kirjaa ihmisten teoista. Kaiken näkevä Jumala takaa yhteistyön.

Uskonnolliset yhteisöt ovat tutkimusten mukaan pitkäikäisempiä kuin maalwliset. Kaikkein tiukimpia vaatimuksia jäsenilleen esittävät uskonnolliset ryhmät ovat myös kaikkein menestyneimpiä. Niin vanhoillislestadiolaiset Suomessa kuin jainalaiset Intiassa ovat luoneet hyvin menestyneet verkostot liiketoiminnalle. Jumala takaa uskovien lainat.

Markkinamekanismi ja uskonto toimivat todellakin uskon varassa. Tulevaa ennustetaan merkeistä luottaen niiden kykyyn ilmaista, mitä on tulossa. Ei siis ihme, että markkinoita on verrattu Jumalan näkymättömään käteen. Molemmat säätelevät niihin uskovien tekojen seurauksia. Usko mahdollistaa tulevaisuuden ennustamisen ja siten yhteistoiminnan.

Markkinat ovat kuitenkin vain kylmä mekanismi. Uskonto on yhteiskunnallinen instituutio, joka mahdollistaa yleisempien arvopäämäärien asettamisen. Näin se tarjoaa markkinamekanismille tietyt reunaehdot.

Muussa tapauksessa olisi hyväksyttävä, että markkinamekanismi johtaa aina välttämättä hyvään. Markkinoiden romahdus sen sijaan saattaisi muuttaa reunaehdot uudeksi fundamentalismiksi.

Vahva jumalausko vailla maallisia päämääriä on yhtä vaarallinen kuin markkinat vailla arvopäämääriä. Kummassakin tapauksessa menetämme mahdollisuuden arvioida yhteistä hyvää rationaalisesti.

Teksti Ilkka Pyysiäinen
Kirjoittaja on teologian tohtori ja toimittanut kesän aikana ilmestyvän teoksen Religion, Economy, and Cooperation (Mouton de Gruyter, Berlin).

Kuvitus Outi Kainiemi