Kun perinteisestä joululaulusta pyyhitään Jeesus-sana pois, ei kaikki ole ihan kohdallaan

Profiilikuva
Jeesus
Teksti
Katri Merikallio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On taas aika vuodesta, jolloin kouluissa valmistellaan kiireellä joulujuhlia. Ja tehdään perheitä puhuttavia valintoja.

Kuopukseni käy helsinkiläistä peruskoulua, jossa joulujuhla on päätetty riisua kokonaan itse joulun sankarista Jeesuksesta. Lasten tonttutanssit ja lumiukkoesitykset ovat olleet mainioita, mutta kun perinteisestä joululaulusta pyyhitään Jeesus-sana pois, ei kaikki ole ihan kohdallaan.

Lapseni koulussa on paljon maahanmuuttajia, ja kulttuuriherkkyys on erinomainen asia. En kuitenkaan jaksa uskoa, että juuri maahanmuuttajalasten vanhemmat olisivat vaatineet Jeesuksen deletoimista joululauluista. Toisten uskontojen kunnioittaminen kun on useimpien kulttuurien pohja. Esimerkiksi ateismi ja uskonnottomuus kauhistuttavat islaminuskoisia paljon enemmän kuin vähän toisenlainen jumalakäsitys.

Yltiöpäisessä kulttuuriherkkyydessään koulut lähtevät kaltevalle pinnalle, jossa lopputulos voi yllättää. Omista perinteistä luopuminen ikään kuin varmuuden vuoksi ei lisää kenenkään suvaitsevaisuutta, luultavasti päinvastoin. Kun kantasuomalaiset vanhemmat tulkitsevat, että Jeesus meni viemäristä juuri maahanmuuttajien takia, ei ole vaikea arvata, miten se vaikuttaa asenteisiin.

Eduskunnan perustuslakivaltiokunta on kuitenkin määritellyt, että joulujuhla on yksi suomalaisen koulun perinteisistä juhlista. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta juhlaa ei voida pitää uskonnon harjoittamisena, vaan juhlatraditio on osa suomalaista kulttuuria. Mutta juhlaperinnön vaalimisessa lähtökohtana tulee olla yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden periaate. Minusta se on aika selkeästi määritelty.

En ole kirkkoväkeä, mutta viime päivinä meilläkin on harjoiteltu Abrahamin ja Jaakobin poikien nimiä. Nekin ovat osa meidän kulttuuriperintöämme, joka pitää tuntea, jotta pystyy ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja taidetta. Mutta haluaisin, että lapseni tuntisi myös profeetta Muhammadin ja tämän vaimon Khadjan ja tietäisi, että Abraham on muslimeillekin profeetoista tärkeimpiä. Tätä ei koulussa kuitenkaan opeteta. Huivipäinen vierustoverikin vain katoaa jonnekin maahanmuuttajien salaseuroihin uskonnonopetuksen ajaksi. Jako meihin ja heihin tehdään selväksi jo hyvin varhain.

Ei tarvitse kuin vilkaista aamun lehteä niin oivaltaa, miten suuri merkitys uskonnoilla on kansainvälisessä politiikassa. Jos lapsillamme ei ole peruskoulun jälkeen edes aavistusta siitä, miksi Muhammadista tehnyt pilkkavideot saavat islaminuskoiset raivoissaan kaduille tai minkä takia Lähi-idän konfliktin sydän Jerusalem on kristittyjen lisäksi pyhä paikka myös juutalaisille ja muslimeille, näyttäytyy ympäröivä maailma täysin kaoottisena.

Vähintä mitä peruskoulun pitäisi jokaiselle opettaa, on se, mitkä asiat toisin uskoville ovat pyhiä.

Sen sijaan että siivotaan Jeesus joulujuhlasta, eivätkö koulut voisi viettää edes kevytversioina myös muslimien paaston jälkeistä Eid al-Adhaa ja Buddhan syntymäjuhlaa Vesakia? Hindujen Diwali on sekin kaikin puolin värikäs hauska juhla, josta lapset taatusti tykkäisivät.

Jos kukin juhla toisi vielä koululaisille yhden vapaapäivän, kuten Intiassa tehdään kaikkien uskontojen osalta, suvaitsevaisuus ottaisi taatusti valtavan harppauksen eteenpäin. Jes, kohta on Diwali!

Sillä pidimmepä tai emme, uskonnot eivät ole katoamassa kartalta mihinkään. Ja kun tietää enemmän, pelkää vähän vähemmän.