Vaarallista leikkiä – virkamiehet jälleen politikointiepäilysten kohteena

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Helsingin Sanomien haastattelemien eduskunnan virkamiesten mukaan ministeriö pimitti maakunta- ja sote-uudistuksen ratkaisevilla hetkillä eduskunnalta olennaisia tietoja.

Kyse oli 210 miljoonasta euron summasta, joka liittyi maahanmuuttajien kotouttamisen ja maatalousyrittäjien lomittamisen korvaamiseen. Virkamiehet huomasivat, että lakiesitykseen oli jäänyt puute, kun tehtäviä oli veivattu maakunnilta takaisin kunnille.

Onko riski, että joku eduskunnassa huomaa tuon puutteen ja koko vastineen uskottavuus kärsii”, lehti kertoo virkamiehen pohtivan viestissään 28. helmikuuta.

Viestiketjussa mukana ollut ministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg ei lehden tietojen mukaan puuttunut asiaan.

Nerg itse kiistää, että kyse olisi ollut pimittämisestä ja väittää, että asiasta kerrottiin valiokunnan kokouksessa 6. maaliskuuta. HS:n lähteillä on asiasta eri käsitys.