Hupsista, Suomi päätyi Pohjois-Korean tielle – Miksi isokenkäiset myllyttävät nyt poliitikkoja?
Join kahvia ison yrityksen johtajan kanssa. Kävimme taustakeskustelussa läpi alan ajankohtaisia asioita, myös politiikkaa. Jossain vaiheessa johtaja tokaisi: sen olen oppinut, ettei kannata julkisesti puuttua politiikkaan. Siitä ei hyvää seuraa.
Tämä suhtautumistapa tuntuu olevan yleinen johtajien keskuudessa.
He voivat kuitenkin tuulettaa ajatuksiaan epävirallisissa keskusteluissa esimerkiksi toimittajien kanssa. Kuka tietää, hyvällä tuurilla joku kolumnisti nappaa esitetyt ajatukset omikseen. Toisaalta, miksi ottaisi julkisesti kantaa, kun ovet päättäjien luokse aukeavat muutenkin?
Kaikki eivät noudata kahviseurani ohjenuoraa. Toisen tien kulkijoista ehkä tunnetuin on Sampo-konsernin ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos, jonka erikoishaastattelut seuraavat mediassa kuin vuodenajat toisiaan.
Ei pidä ymmärtää väärin. On hyvä, että johtajat kertovat ajatuksistaan. Se palvelee julkista keskustelua ja kertoo yleisölle, mitä näkemyksiä ja tavoitteita taloudellisten vallankäyttäjien keskuudessa liikkuu.
Median tehtävä taas on varmistaa, että keskustelu on monipuolista. Että eri tahojen ja ihmisryhmien äänet kuuluvat, vaikka kaikilla niillä ei olisi valtaa ja rahaa.
Monipuolisuuden puute ei ole vaivannut UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen kannanotoista alkanutta keskustelua. Pesonen kirjoitti Kaipolan tehtaan sulkemissuunnitelmien julkaisun jälkeen avoimen kirjeen, jossa hän tylytti poliittista johtoa siitä, että ”ulkoisten kustannusten osuus ja verorasitus on käynyt Suomessa ylivoimaiseksi”.
Osa kirjeen väitteistä oli vähintään kiistanalaisia, asiantuntijat huomauttivat. Sitäkin ihmeteltiin, miksi Pesonen valittelee sähköveron tasoa, kun valtiovarainministeriö on juuri esittänyt sen pudottamista matalimmalle mahdolliselle tasolle.
Pesonen sai kiitosten lisäksi siis kasan kritiikkiä eri puolilta yhteiskunnallista kenttää. Lauantaina pääministeri Sanna Marin (sd) ei suonut Ylen haastattelussa vähääkään ymmärrystä UPM:n johdolle, vaan paukutti turhia kursailematta, että tehdas pyörisi jatkossakin, jos hän päättäisi asiasta.
Marinin puheista maitonsa taas kaatoi muun muassa Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen.
Pesosen jälkeen areenalle astui Keskon toimitusjohtaja Mikko Helander.
Aiemmin niinikään metsäteollisuuden yritysten johdossa toiminut Helander ilmoitti Suomen olevan Kreikan – ja Pohjois-Korean tiellä.
”Sosialismi on viety Suomessa pidemmälle kuin missään muualla maailmassa Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta”, Helander arvioi vieraillessaan Pohjois-Karjalan kauppakamarin kokouksessa.
Helanderin mielestä vasemmistolaista talouspolitiikkaa on harjoitettu myös oikeistohallitusten aikana. Toimiva markkinatalous on unohdettu. Äkkiä pälkähti mieleeni, mahtaako yksi esimerkki markkinatalouden ongelmista olla Helanderin edustaman Keskon asema kahden jätin dominoimilla päivittäistavaramarkkinoilla.
Tänään Keskon viestintä aloitti vahinkojen minimoimisen. Se oli vain vitsi!
Hei Olli, toivomme, että huomaat tämän vastauksen toisesta keskusteluketjusta: https://t.co/WYCp5VycF1
— K-ryhmä (@kryhma) August 31, 2020
Keskolla on muuten aiempaakin kokemusta ylimmän johdon sytyttämästä tulipalosta. Osa muistaa entisen pääjohtajan Matti Halmesmäen luonnehdinnan Mari Kiviniemestä (kesk) ”kokovartalopääministerinä”. Sekin oli vitsi.
Johtajat väistävät julkisuutta usein senkin takia, että kovat puheet voivat olla riski liiketoiminnan kannalta. On turvallisempaa jättää julkinen kommentointi etujärjestöille ja kauppakamariäänitorville.
Mutta miksi osa johtajista nyt ottaa voimakkaasti kantaa siihen, miten maata pitäisi johtaa?
Mitä tulee Kaipolaan ja UPM:n Pesoseen, voi olla, että raskaan ja työntekijöitä suututtavan päätöksen jälkeen johdolla oli tarvetta siirtää syyllisyyttä poliitiikkojen suuntaan.
Selitys voi liittyä myös hallituksen tuleviin ratkaisuihin ja huoleen siitä, miten ne kohtelevat yrityksiä.
Paine on kova ja riski jopa hallituksen liitosten löystymiselle ainakin jonkinlainen. Pitäisi tehdä uskottavia ilmastotekoja, jotta vihreiden kannattajakunta pysyisi tyytyväisenä. Täytyisi pelastaa murheen laaksossa vaeltava keskusta. Olisi saatava aikaan työllisyyttä oikeasti kohentavia toimia, mutta välttää suututtamasta demareiden ja vasemmistoliiton kannattajia. Ja sitten se korona.
Budjettiriihi eli hallituksen neuvottelu ensi vuoden talousarviosta käydään parin viikon kuluttua, syyskuun puolivälissä.
Näyttää siltä, että edes isokenkäisistä isokenkäisimmät eivät pääse ainakaan omasta mielestään riittävän helposti pääministeri Marinin puheille.
Ja voiko tuota kovin suurena yllätyksenä pitää, jos vasemmistodemareihin kuuluva Marin suhtautuu penseähkösti yrityselämän edustajiin, jotka yleensä haluavat karsia työntekijöiden saavutettuja etuja, keventää verotusta ja julkista sektoria?
Jos elinkeinoelämän johtajat eivät saa ääntään muuten kuuluviin, paineen luominen julkisuuden kautta muuttuu aiempaa houkuttelevammaksi.