Demareiden vallanvaihto saa sinetin: Sanna Marin on kirkasotsainen punavihreä, joka ei kaihda kompromisseja
Vielä ei ole saatu näyttöä siitä, että Suomessa olisi nyt kaikkien aikojen vasemmistolaisin pääministeri, jollaiseksi häntä nimityksen jälkeen luonnehdittiin.
Pääministeri Sanna Marin, 34, nousee Antti Rinteen jälkeen Sdp:n puheenjohtajaksi enemmän poliittisesta linjastaan huolimatta kuin sen ansiosta.
Vasemmistodemari Marin on julkisuudessa maininnut yhdeksi esikuvakseen ikiradikaali Erkki Tuomiojan. Heinäkuussa 74 vuotta täyttänyt Tuomioja pyrki aikoinaan itse Sdp:n johtoon neljästi, mutta sai parhaimmillaankin vain kolmasosan äänistä. Yhtenä syynä tappioihin on pidetty sitä, että hän oli aina liian vasemmalla enemmistön makuun.
Vaalikonevastauksista laadituilla arvokartoilla Marin sijoittuu niin pitkälle vasemmalle kuin akselia riittää. Kun hänen vastauksiaan vertailtiin Ylen vaalikoneessa muiden puolueiden ehdokkaiden vastauksiin, eniten samankaltaisuuksia löytyi feministisen puolueen listoilla olleiden kanssa. Myös vasemmistoliittolaiset, vihreät ja eläinoikeuspuolueen ehdokkaat olivat keskimäärin lähempänä Marinia kuin muut demarit.
Marinin valinta Sdp:n johtoon ratkesi käytännössä jo joulukuussa, jolloin hän voitti Sdp:n puoluevaltuuston pääministeriäänestyksessä Antti Lindtmanin luvuin 32–29. Tasaista kaksintaistelua luonnehdittiin tuoreeltaan sekä linja- että henkilövaaliksi. Yksi Marinin valtti oli hyvin mennyt Rinteen sijaistus, kun tämä oli kevään 2019 vaalien alla joutunut pariksi kuukaudeksi sairauslomalle.
Väistyvä puheenjohtaja Rinne kannatti seuraajakseen Marinia, kun taas Lindtman oli puolueen keskilinjaa edustavien heinäluomalaisten suosikki. Marin ei kuitenkaan ole Rinteen varsinainen opetuslapsi samalla tavalla kuin Lindtman Eero Heinäluoman. Demarien sisäinen kuohunta onkin hieman rauhoittunut sen jälkeen kun hänestä on tullut puolueen todellinen johtaja.
Eri kuppikuntien väliset jännitteet eivät silti ole kadonneet kokonaan. Niin kauan kuin Sdp:llä menee kannatusmittauksissa hyvin, rivit pysyvät suorina. Jossain vaiheessa aallonharjalta tullaan kuitenkin alas. Silloin yhtenäisyys joutuu koetukselle.
Marinin ensimmäinen todellinen testi puoluejohtajana on huhtikuun 2021 kuntavaaleissa. Niissä Sdp:llä on puolustettavana Rinteen johdolla saavutettu kakkossija.
Marinin taustan perusteella hänen paikkansa arvokartalla ei ole yllätys. Hän on avoimesti kertonut harkinneensa aikoinaan sekä vihreiden että vasemmistoliiton jäsenyyttä ennen kuin päätyi Sdp:hen.
Eri asia on sitten, kuinka vasemmalle Marin Suomea ja Sdp:tä lopulta vie. Toistaiseksi häneltä ei ole vielä saatu kovin paljon näyttöä siitä, että Suomessa olisi nyt kaikkien aikojen vasemmistolaisin pääministeri, jollaiseksi Kansan Uutiset häntä heti nimityksen varmistuttua luonnehti.
Marin on kaksine puolineen eräänlainen suomalaisen politiikan Jekyll ja Hyde: kirkasotsaisen aatteellinen punavihreä, mutta toisaalta pragmaatikko, joka ei kaihda kompromisseja, vaikka ne aiheuttaisivatkin vammoja sielulle.
Tämä puoli Marinista on tullut hyvin esille myös pääministerin roolissa. Siinä missä Rinne oli erään luonnehdinnan mukaan pääministerinäkin ennen kaikkea Sdp:n puheenjohtaja, Marinin sanotaan ymmärtäneen paremmin, että hallitus menestyy vain jos sen vetäjä pystyy tiukoissa paikoissa asettumaan puolueiden yläpuoliseksi sovittelijaksi.
Marinin sovittelijan kyvyt mitataan kuitenkin kunnolla vasta syksyllä. Silloin politiikan asialistalla odottaa liuta asioita, joissa hallituspuolueiden ideologiset erot tulevat esiin eri tavalla kuin koronakriisin hoitoon liittyneissä päätöksissä.
Hänen pitäisi muun muassa kyetä sovittamaan yhteen keskustan ja vasemmistopuolueiden erilaiset käsitykset siitä, miten Suomeen luodaan hallituksen päätöksillä kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.
Tehtävää ei helpota, että Sdp on kahden tulen välissä. Toisesta suunnasta painavat päälle keskustan lisäksi oppositio ja valtiovarainministeriö, toisesta oma ay-väki. Panokset ovat kovat: hallituksen pysyminen pystyssä ja demarien kannatus.
Toistaiseksi Marin on pelannut korttinsa taitavasti. Hän on varonut sanomasta mitään mikä suututtaisi palkansaajajärjestöt, muttei ole myöskään ottanut ehdottomia kantoja asioihin, joista on hallituksessa ristivetoa. Pääministerin viime aikojen kumarrukset ay-liikkeen suuntaan ovat tapahtuneet kanne- ja lakko-oikeuden kaltaisissa kysymyksissä, jotka eivät juuri nyt ole päällimmäisinä hallituksen pöydällä.
Myös Marinin paljon kehutut julkiset esiintymiset kertovat hyvästä pelisilmästä. Niiden perusteella on syntynyt kuva vahvasta johtajasta, jota kansa seuraa. Mutta vaikutus toimii myös toisinpäin. Koronakeväänä Marin luki hyvin yleistä mielipidettä, mikä osittain selittää hallituksen suosiota.
Pienemmässä piirissä Marinista on kuitenkin tullut esille toinenkin puoli. Arvostelijat ovat kuvanneet häntä voimakastahtoiseksi päättäjäksi, joka ei kuuntele mielellään vastaväitteitä eikä säästele sanojaan silloin, kun on tyytymätön.
Marinin ehdottomuus on myös tullut näkyviin siinä, miten hän on eri yhteyksissä suhtautunut muihin puolueisiin.
Eduskuntavaalien alla hänen ykkösvaihtoehtonsa uudeksi hallituspohjaksi oli Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton punavihreä koalitio, vaikka se ei ollut missään vaiheessa realistinen. Keskusta kelpasi hänelle kokoomusta pienempänä pahana, kun jäljelle jääneet vaihtoehdot piti laittaa järjestykseen.
Eduskunnassa Marinin hillitty ulkokuori on pettänyt muutaman kerran pahasti, kun hän ei ole pystynyt peittämään antipatioitaan kokoomusta kohtaan. Kokoomuslaisten reaktioista päätellen tunne on molemminpuolinen.
Myös Antti Rinne karsasti kokoomusta, mutta ei tehnyt sitä yhtä avoimesti kuin Marin. Rinteen antipatiat kohdistuivat enemmänkin yksittäisiin henkilöihin, Marinin lähes koko puolueeseen.