Poliitikot kyselevät "eikö teitä hävetä" – tunteet ovat osa uuden ajan vaikuttajan työkalupakkia
Häpeäkortti on tullut osaksi poliittisen keskustelun keinovalikoimaa.
Pääministeri Sanna Marin (sd) sai leuat loksahtamaan, kun hän kysyi tiistaina eduskunnassa oppositiolta – ja aivan erityisesti kokoomukselta – ”ettekö te häpeä”.
Lausunto liittyi keskusteluun, jossa hallitus vastasi opposition al-Holin leirin suomalaisia koskevaan välikysymykseen.
Marinin kommenttia seurasi kiivas keskustelu: menikö pääministeri liian pitkälle? Kenen tässä oikeastaan pitäisi hävetä? Kokoomusta muistutettiin siitä, että puheenjohtaja Petteri Orpo oli itsekin käyttänyt häpeäkortin eduskuntakeskustelussa syyskuussa 2019.
”Ministeri Kiuru, ministeri Andersson, pääministeri Rinne, eikö teitä hävetä? Te lupasitte, että hoitajamitoitus saadaan aikaan.”
Häpeä on voimakas tunne. Epäonnistunut laulukoe koululuokan edessä. Tyhmä sanavalinta treffeillä. Valhe, josta jäi kiinni. Liian paljon alkoholia pikkujouluissa.
Häpeän aiheita ihmisten elämässä riittää. Jotkut häpeävät ihan arkisia asioita niin paljon, että se vaikeuttaa normaalien askareiden hoitamista. Häpeä lamaannuttaa, joidenkin mielestä jopa kansakuntia.
Filosofi Pekka Himanen totesi vuonna 2013 työryhmänsä parjatussa raportissa, että maamme suurimpia ongelmia ovat häpeän ja kateuden ilmapiiri.
”Häpeä ja kateus luovat henkistä kestävyysvajetta, joka on jo suurempi kuin talouden kestävyysvaje”, Himanen kirjoitti.
Mutta mitä häpeä politiikassa tarkoittaa? Häpeään vetoaminen on ensisijaisesti retorinen keino. Häpeämisen vaatimuksilla halutaan alleviivata asian paheksuttavuutta.
Entinen ulkoministeri Timo Soini (sin) ei puhunut suoraan häpeästä, mutta souteli samoilla vesillä taivastellessaan Jyrki Kataisen (kok) hallituksen Kreikka-pakettia.
”Kuinka te kehtaatte ja kyllä te kehtaatte”, Soini paasasi.
Toisten – jopa hallitusten ja kansakuntien – puolesta hävetään herkästi, mutta aika harva poliitikko on kertonut itse häpeävänsä jotain omaa tekoaan. Häpeää koetaan herkästi tilanteissa, joissa oman viiteryhmän ihmiset ovat toimineet paheksuttavalla tavalla.
”Hävettää olla kansanedustaja, kun tätä lakiesitystä uudeksi alkoholipolitiikaksi vatvotaan edestakaisin”, kirjoitti Harry Harkimo (tuolloin kok) kesällä 2017.
”Kotijoukkueen puolesta hävettää ankarasti”, tilitti Susanna Koski (kok) petyttyään porvarihallituksen tukemaan kilpailukykypakettiin maaliskuussa 2016.
On henkilökohtaistakin häpeää ilmaistu politiikassa. Vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto on kertonut voimakkaasta häpeästä, joka liittyy hänen yksityiselämän vaikeuksiin ja epäonnistumiseensa puolueen puheenjohtajana.
”Se tuntui niin kokonaisvaltaisen kamalan vaikealta, että niin monta asiaa meni siinä limittäin”, Aalto kertoi Ylelle.
Häpeätunnustuksen teki myös Sdp:n kansanedustajaa Hussein al-Taee jäätyään kiinni juutalaisia ja homoseksuaaleja solvaavista vanhoista some-teksteistään. Al-Taee sanoi ”aikaisemman ajattelunsa” hävettävän häntä suuresti.
”Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen”, Taee tilitti.
Vaaleissa eduskunnasta putoaminen on sekin aiheuttanut kuumottavia tunteita.
”Totta kai putoaminen oli hirveä pettymys. Jotenkin kuin julkinen häpeä siitä, etten ole ollut tarpeeksi hyvä”, kuvaili kansanedustajapaikkansa vaaleissa menettänyt perussuomalainen Johanna Kotaviita.
Alkoholi ja häpeä kulkevat käsi kädessä myös politiikassa.
Entinen kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja esiintyi täysistunnossa humalassa vuonna 2012.
”Kaduttaa ja hävettää ihan hirveästi. Olin väärään aikaan väärässä paikassa”, hän muisteli Satakunnan kansassa kesällä 2019.
Vuonna 2017 Ville Tavion (ps) eduskunta-avustaja jouduttiin viemään humalan takia eduskunnasta ambulanssilla sairaalaan.
”Filmi meni poikki – hävettää”, avustaja kommentoi MTV:lle.
Perussuomalaisten entinen kansanedustaja, nykyinen europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on säätänyt moninaisissa tilanteissa poliittisen uransa aikana. Vuonna 2014 hän oli ”Seiska-lehden kikkelikuvakohun” keskellä.
”Olen häpeissäni tapahtuneesta ja pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa”, Hakkarainen selitti tuolloin.
Yritin etsiä tapauksia, joissa poliitikko olisi hävennyt jotain politiikan sisältöön liittyvää ratkaisuaan. Niitä ei nopealla katsauksella osunut haaviin, mutta vinkkaa toki, jos muistat tällaisia tapauksia.
Ylipäätään häpeä tuntuu olevan uusi tulokas politiikan kielenkäytössä. Entisaikaan poliitikoille oli tärkeää vaikuttaa vahvoilta: häpeän tunteen tuominen julkisuuteen olisi voinut rikkoa kuvaa vankkumattomasta päättäjästä, joka kestää mitä vain.
Vallakkaita ihmisiä myös suojattiin, eikä kaikkea häpeällistä painettu lehtiin.
Häpeäkorttien käyttämisen ja häpeätunnustusten yleistyminen ovat osoituksia siitä, että inhimillisen elämän tunteet ovat aiempaa vahvemmin mukana politiikan keskustelussa. Oma osuutensa kehitykseen on myös median kielellä, jossa korostuvat tunnepitoiset ilmaisut. Nykyään heikkouden ilmaiseminen voi tuoda poliitikon personaan myös kiinnostavaa inhimillistä säröä.
Politiikan tunnepaletissa on vielä käyttämättömiä sektoreita. Ehkä kohta eduskunnassa säälitään, rakastetaan ja vihataan.
salla.vuorikoski@otava.fi