Saivartelua, herra presidentti
Kokoomuksen puolueorganisaatio antaa istuvalle presidentille merkittävän vetoavun kannattajakorttien keräämisessä.
Ei, tämä ei ole kampanjaa! Näin puheitani korjattiin toistuvasti, kun tein tuoreeseen Suomen Kuvalehteen juttua presidentinvaalikampanjoiden käynnistelystä.
Ei kampanjaa, vain korttien keräämistä!
Mieleeni tuli vaalirahoittaja Arto Merisalon selitys, jonka hän antoi, kun olimme MTV:llä uutisoineet hänen roolistaan silloisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok.) syntymäpäiväjuhlien järjestelyissä. Merisalon mukaan hän oli tehnyt erään viski-illan aikana Kanervan kanssa vain ”normaalia vieraslistan laadintaa”, ei syntymäpäiväjuhlien suunnittelua.
Kampanjaväen termistössä kampanjan käynnistäminen voi tietenkin ihan vilpittömästi tarkoittaa esimerkiksi sitä, kun he järjestävät ensimmäisen oman vaalitilaisuuden. Tai sitä kun ehdokas tulee itse mukaan tilaisuuksiin.
Samoin voi huomauttaa, että eihän kampanjaa voi olla, kun Niinistö ei ole vielä edes päässyt koko kisaan mukaan. Hän ei pyri jatkokaudelle kokoomuksen ehdokkaana vaan kannatusyhdistyksen kautta. Sen täytyy kerätä 20 000 korttia, jotta tie vaalitaisteluun on auki.
Niinistön osalta oikea kysymys kuitenkin kuuluu, kuinka paljon tuon rajan yli kortteja on jo kerätty.
Yleisön kannalta näillä saivarteluilla ei ole juuri merkitystä. Arkisessa mielessä kampanja alkaa viimeistään silloin, kun henkilö alkaa näkyä tai esiintyä vaaleihin liittyen julkisuudessa. Keskustan Matti Vanhasen kisarupeama on ollut käynnissä jo yli vuoden. Hänet nimitettiin ehdokkaaksi jo kesällä 2016.
Vanhanen maanitteli Niinistöä nopeammin mukaan keskusteluihin ja hänen toivettaan on helppo ymmärtää. Niinistö on tällä hetkellä ainoa tulevan presidenttikisan osallistuja, jonka nimi näkyy jo eri puolilla suomalaista katukuvaa.
Eikä ero kortinkeruun ja varsinaisen vaalityön välillä ole selvä kansalaisillekaan. Kun seurasin keräystä Vantaan Tikkurilassa, kerääjät kertoivat, että jotkut iäkkäämmät ihmiset ovat luulleet äänestävänsä jo Niinistöä, jos täyttävät kortin.
Niinistö ilmoitti Vanhasen kritiikin jälkeen tulevansa Elinkeinoelämän valtuuskunnan paneeliin lokakuussa keskustelemaan muiden ehdokkaiden kanssa. Sen kai Vanhanen otti pienenä erävoittona.
Niinistöllä on tietysti käytännön syitä toivoa myöhäistä kampanjan aloitusta. Muutkin työt pitää hoitaa. Sama syksyn haaste on eduskunnasta ja europarlamentista kisaan tulevilla ehdokkailla. Samalla Niinistölle on taktisesti järkevää lykätä henkilökohtaisen vaalityön ja varsinkin muiden ehdokkaiden kohtaamista mahdollisimman kauas.
Mitä pidempi aika kamppailua käydään, sitä enemmän asioita ehtii tapahtua. Mielikuvatason kampanjointi ilman poliittista kiistelyä on suosiokyselyiden ykköselle eduksi.
Niinistö tietää oman vahvan asemansa, mutta muistaa taatusti myös, mitä tapahtui vuonna 2006. Presidentti Tarja Halosen suosio oli korkealla ennen vaaleja. Suomen Kuvalehden kyselyssä kesällä 2004 vastaajista yli 90 prosenttia luotti Haloseen ja yli 70 prosenttia toivoi hänen jatkavan toiselle kaudelle.
”Istuvan presidentin etumatka vaikuttaa saavuttamattomalta”, arvioitiin Suomen Kuvalehdessä marraskuun 2005 lopussa.
Niin vain tammikuussa 2006 kokoomuksen Niinistö jäi vain muutaman prosenttiyksikön päähän voitosta. Seuraavissa vuoden 2012 vaaleissa Niinistö otti jo selvän voiton ja nousi tasavallan presidentiksi.
On vaikea sanoa, olivatko vuoden 2006 tapahtumat poikkeuksellisia. Suoralla kansanvaalilla on valittu vasta kolme presidenttiä ja Halonen oli ensimmäinen ehdolle lähtenyt istuva presidentti.
Harva on uskaltanut veikata Niinistölle vaalitappiota, mutta ehdokkaalle ja hänen taustajoukoilleen on väliä silläkin, millaisella marginaalilla voitto vaaleissa tulee.
Ei kokoomuksen, vaan kansanliikkeen projekti! Myös näin minua korjattiin.
Sekin on eräänlaista saivartelua. Niinistön tukena on tietenkin paljon myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole kokoomuksen jäseniä tai ovat jonkun toisen puolueen jäseniä. Ehdotettiinhan jopa demareiden rivistä istuvan presidentin tueksi asettumista ennen kuin puolue onnistui löytämään pari nimeä kisaamaan ehdokkuudesta.
Kokoomuksen puolueorganisaatio antaa joka tapauksessa Niinistölle merkittävän vetoavun. Turuille ja toreille tarvitaan väkeä, sillä korttia ei voi allekirjoittaa sähköisesti ja harvassa ovat ne innokkaat, jotka ryhtyvät itse tulostamaan ja postittamaan kortteja.
Esimerkiksi kun Pirkanmaalla Kurun markkinoilla kerättiin miltei 500 kannattajakorttia Niinistön tueksi, se tapahtui Ylöjärven kunnallisjärjestön maksamalla markkinateltalla. Yhdistyksestä kerrottiin, että teltalla ei ollut muuta ohjelmaa kuin korttien kerääminen. Toisaalta Vantaalla vapaaehtoiset valittivat, että keräyksestä ei voi ilmoittaa lehdessä ilmaiseksi, toisin kuin pienemmillä paikkakunnilla.
Follow the money. Se on hyvä ohje medialle ja kansalaisille myös näissä vaaleissa. Ehdokkaiden budjettiarviot vedetään tässä vaiheessa vielä vähän stetsonista, mutta haitari asettunee muutaman kymppitonnin ja parin miljoonan euron väliin.
Edellisissä vaaleissa kallein kampanja oli Niinistön (2 033 780,25 euroa) eikä ole syytä uskoa, nyt olisi toisin. Demareissa on hahmoteltu, että puolue sijoittaisi tulevaan vaalityöhön noin 400 000 euroa, vihreissä Haaviston koko kampanjaksi arvellaan puolta miljoonaa euroa. Pienimmät budjetit on suunnitteilla KD:ssa ja vasemmistoliitossa, muutamia kymmeniä tuhansia euroja.
On muuten hyvin mielenkiintoista nähdä, millaisia taloudellisia tukijoita ilmestyy esimerkiksi perussuomalaisten Laura Huhtasaaren taakse.
Vihreiden Pekka Haaviston ympärille noussut hype yllätti kampanjaväen viime vaaleissa. Kampanja törsäsi loppumetreillä kymmeniätuhansia euroja ostamalla Putous-ohjelman koko mainoskatkon. Haavisto keräsi kampanjarahaa lopulta yli miljoona euroa.
Selkeänä erona Niinistöön oli yritysten antama tuki. Haavistolla se oli viitisen prosenttia ja Niinistöllä yli 20 prosenttia koko potista. Demareiden Paavo Lipposen lahjoittajissa oli puolestaan vahva ay-painotus.
Kysyin Niinistön kampanjapäälliköltä Pete Pokkiselta, kuka kuittaa tällä hetkellä kansanliikkeelle syntyvät kulut. Pokkisen mukaan Suomi 2024 -yhdistyksellä on tiedossa on jo muutamia lahjoittajia, mutta heidän nimiään ei paljasteta ainakaan nyt, myöhemmin tehdään vaadittavat ilmoitukset.
Vaalirahan kerääminen vaatii työtä. Ulkoministeri Kanervan syntymäpäiväjuhlien suunnittelun kiistänyt Merisalo oli vuonna 2006 keskeisessä roolissa, kun Niinistölle kerättiin vaalirahaa. Merisalo kehui keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen kirjassa keränneensä tuolloin kampanjaan ainakin 300 000 euroa.
Vuoden 2012 Merisalo oli rikossotkujensa takia jo persona non grata. Silloin rahaa haali kasaan Niinistön kaveri, kokoomuksen kansanedustaja ja liikemies Harry Harkimo. Hän vahvistaa olevansa myös tällä kertaa Niinistön taustajoukoissa. Rahankeruu on vasta alkuvaiheessa.