Ukrainan sodan strategia tulee määrittää tarkemmin, kun selkävoitto Venäjästä ei ole enää realismia

Ylen presidenttivaalitentissä ehdokkailta kysyttiin, miten he varmistaisivat Ukrainan tuen jatkumisen. Ehdokkaat mainitsivat diplomatian lisäksi EU:n (ja sen juristien) kyvyn toimia Unkarin pääministeri Viktor Orbanista välittämättä, Venäjän keskuspankin jäädytettyjen varojen käytön ja eurokriisin aikana luodun Euroopan vakausmekanismin hyödyntämisen.

Mielipidemittausten perusteella eurooppalaisten halu tukea Ukrainaa on edelleen suuri ja Suomessa Euroopan kärkitasoa. Sen sijaan eurooppalaisten pitkän aikavälin tavoitteet Ukrainan sodan suhteen jakautuvat jo enemmän sodan ja rauhan, mutta myös Ukrainan Nato-jäsenyyden suhteen. Esimerkiksi 100 päivää sodan alkamisen jälkeen ECFR:n tekemässä laajassa kyselyssä ainoastaan Puolassa haastatellut kannattivat enemmän Venäjän työntämistä pois Ukrainasta kuin rauhaa, vaikka se tarkoittaisi aluemenetyksiä Venäjälle.

Jatkokysymys presidenttiehdokkaille kuuluukin, mihin Ukrainan tukemisella pyritään pitemmällä aikavälillä. Esimerkiksi Pekka Haavisto ja Alexander Stubb sanoivat viimeviikkoisessa MTV3:n tentissä, että Ukraina on jo voittanut sodan, koska se on säilyttänyt itsenäisyytensä. Olli Rehn kritisoi kärkikaksikon näkemyksiä liian ruusuisiksi, koska sodan pitkittyessä ja avun tyrehtyessä aika on Venäjän puolella.

Ukrainan epäonnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen näyttääkin koko ajan selvemmältä, ettei presidentti Volodymyr Zelenskyin ajatukset Venäjän valtaamien alueiden vapauttamisesta ole enää realismia. Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinkenin mukaan Ukrainan tuen pitäminen nykytasolla ei ole enää tarpeellista.

Zelenskyin vieraillessa Yhdysvalloissa New York Times julkaisi laajan jutun Yhdysvaltain uusista näkemyksistä Ukrainan sodasta. Tavoitteena olisi sementoida nykyiset rintamalinjat, estää Venäjää valtaamasta lisää alueita ja varmistaa Ukrainalle joitain strategisia ja symbolisia voittoja, jotta se voisi käydä tarpeeksi hyvissä asemissa aikanaan alkaviin rauhanneuvotteluihin (Yle teki jutusta laajan referaatin kuitenkaan mainitsematta mahdollista rauhaa).

Zelenskyin Kansan palvelija -puolueen parlamenttiryhmän johtajan David Arahamiyan mukaan Venäjä olisi ollut valmis lopettamaan sodan, jos Ukraina luopuisi Nato-jäsenyyden tavoittelusta. Nato on laajentunut sodan varjolla Suomeen ja Ruotsiin, mutta voi olla, ettei Ukraina pääse Natoon sodaan jälkeenkään. Rauhaa ajatellen Ukraina tarvitsee joka tapauksessa riittävät turvatakuut.

Venäjä on vallannut vajaat 20 % Ukrainan maa-alueista, mutta toisaalta sen tavoitteet Ukrainan denatsifikaatiosta ja Venäjä-mielisen hallinnon valtaansaattamisesta ovat epäonnistuneet täysin valtaisista tappioista huolimatta. Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön mukaan vuoden 1991 rajoja tuskin saadaan enää palautettua, mutta Ukrainan itsenäisyyden säilyttämistä voidaan pitää torjuntavoittona (kuten Suomenkin itsenäisyyttä II maailmansodan jälkeen).

Financial Timesin kolumnisti Gideon Rachman vaati strategisempaa keskustelua Ukrainasta länteen sitoutuneena valtiona. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin Venäjän liittolaiset Euroopassa ovat vähissä samaan aikaan kun Ukraina nauttii laajaa luottamusta. Rachman nostaa rauhanneuvotteluiden ja jäätyneen konfliktin lisäksi mahdollisuuden Koreoiden tyylisestä aselevosta, joka on siivittänyt Etelä-Korean valtaisaan taloudelliseen menestykseen.

Saska Saarikoski kirjoitti osuvasti, että vaikka Suomen ulkopoliittista linjaa on nyt muutettu varsin nopeasti, ulkopoliittinen linja on aina ollut oikea, koska siitä ei haluta ylipäätään keskustella. Nyt kun sodan alussa toivottu selkävoitto Venäjästä ei enää näytä todennäköiseltä, Suomessa onkin siirrytty puhumaan alarmistisesti varautumisesta sotaan Venäjän kanssa.

Koska presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa, sapelin kalistelun sijaan ehdokkailta tulisikin kysyä Ukrainan sodan tarkemmista tavoitteista ja seurauksista. Kannattavatko he sodan jatkamista Krimin valtaukseen asti vai tulisiko pyrkiä aselepoon? Miten he ymmärtävät sodan ja rauhan ja millä ehdoilla rauhasta ylipäätään voitaisiin keskustella? Mitä voitettavaa sotilasliitolla on vielä Ukrainan sodasta ja miten he suhtautuvat Ukrainan Nato-jäsenyyteen? Tai mitä he ajattelevat Ukrainan EU-jäsenyydestä, joka tulisi väistämättä kasvattamaan jäsenmaksuja ja tulonsiirtoja EU-maiden välillä?

Kaikki tämä palautuu siihen, minkä vuoksi Ukrainaa ylipäätään autetaan.