Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

Trump tekee Fedin nimityksillä politiikkaa – ja se voi johtaa valuuttasotaan

Blogit Vallan mahotonta! 2.11.2017 21:44
Antti Ronkainen
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Donald Trump on valinnut Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) seuraavaksi johtajaksi johtokunnan nykyisen jäsenen Jerome Powellin.

Powell oli Trumpille helppo valinta, sillä hän on republikaani, investointipankkiiri ja juristi. Hän kannattaa Trumpin pyrkimyksiä keventää finanssimarkkinoiden sääntelyä, minkä lisäksi Powell edustaa korkopolitiikan suhteen jatkumoa suhteessa väistyvään johtaja Janet Yelleniin.

Fediin tullessaan Powell ei kuitenkaan tuntenut juuri lainkaan taloustiedettä tai rahapolitiikan teoriaa. Vaikka hänen valintaansa on pidetty epäkiinnostavana, ei ole minkäänlaista tietoa, miten hän toimisi seuraavan finanssikriisin iskiessä. 

 

Uutisoinnissa on keskitytty Trumpin Diili-sirkukseen, jossa kandidaatteja on pudoteltu yksi kerrallaan. Laajempia kysymyksiä keskuspankin poliittisuudesta ei olla käsitelty, vaikka Trumpilla on historiallinen mahdollisuus valita enemmistö keskuspankin johtokuntaan. 

Ennenaikaisten erojen ja republikaanien blokkaamien Barack Obaman Fed-nimitysten johdosta Trump nimittää johtajan lisäksi varajohtajan ja halutessaan peräti kolme johtokunnan jäsentä. Hän on jo täyttänyt finanssimarkkinoiden sääntelystä (tai sen purkamisesta) vastaavaksi johtokunnan jäseneksi Randal Quarlesin – joka on työskennellyt Powellin ohella sijoitusyhtiö Carlyle Groupissa. 

Powellin ja Quarlesin jälkeen tulevat nimitykset ratkaisevat, politisoiko Valkoinen talo Fedin rahapolitiikkaa. Valkoinen talo tarvitsee keskuspankkia sitä enemmän mitä hajaantuneempia kongressin republikaanit ovat. Trump on sanonut haluavansa jättää sormenjälkensä keskuspankkiin.

Tällainen muutos olisi siirtyminen teknobyrokraattisesta rahapolitiikasta kohti poliittisempaa keskuspankkia.

 

Mielenkiintoista onkin, minkälaiseksi Powellin Fedin suhde muotoutuu dollariin.

Vahvan dollarin politiikan mukaan vahva valuutta takaa hintavakauden ja siten suotuisat investointinäkymät. Nykyisissä alhaisten korkojen ja hitaan palkkakehityksen oloissa liian korkea inflaatio ei kuitenkaan ole suuri uhka.

Itse asiassa taloustieteilijät ovat tällä hetkellä ihmeissään, miksi inflaatio ei ole noussut, vaikka Yhdysvallat on omien mittareidensa mukaan lähellä täystyöllisyyttä. Vaikka vahva dollari tuo ostovoimaa, se heikentää yhdysvaltalaisten yritysten kilpailukykyä.

Trump onkin itse puhunut avoimesti halvan dollarin puolesta.

Keskuspankki voisi auttaa Valkoista taloa taloudellisesti jatkamalla arvopaperiostoja. Sen lisäksi, että arvopaperiostot alentavat Yhdysvaltain velanhoitokuluja, alhaisemmat korot kannustavat sijoittamaan riskipitoisempiin kohteisiin. Pääomavirrat Yhdysvaltojen ulkopuolelle vahvistavat kilpailijamaiden valuuttoja, mikä lisää yhdysvaltalaisten firmojen globaalia kilpailukykyä.

Vaikka finanssikriisin aikana Fedin velkakirjaostot aloittanut Ben Bernanke on kieltänyt Fedin tavoitelleen halvempaa dollaria, Fedin ekonomistit alleviivasivat arvopaperiostoista päätettäessä valuuttakanavan olevan keskeisimpiä reaalitaloutta elvyttäviä mekanismeja.

 

Vaikka Trumpilta on odotettu protektionismia ja velkavetoisia talousuudistuksia, uudistukset ovat jumittaneet kongressiin. Trump syytti kampanjan aikana Kiinaa valuuttansa manipuloinnista, mutta joutui niistäkin syytteistä luopumaan, kun Pohjois-Korean ydinasekriisi alkoi. Lisäksi Steve Bannon ja muut äänekkäät talousnationalistit on erotettu Valkoisesta talosta.  

Onkin symbolista, että Fedin johtajan nimi kerrottiin päivää ennen Trumpin Kiinan-matkaa. Kiina ei ole käyttäytynyt Yhdysvaltain haluamalla tavalla Pohjois-Korean ydinasekriisissä. Kun Xi Jinping korotettiin Mao Zedongin asemaan, voi Kiina alkaa vapaasti harjoittaa aggressiivisempaa kauppapolitiikkaa Yhdysvaltoja vastaan.

Siirtyminen poliittisempaan rahapolitiikkaan tarjoaisi sisäsiistin mahdollisuuden lunastaa vaalilupaukset Yhdysvaltain ärhäkästä kauppapolitiikasta. 

Protektionismia tai vapaakauppasopimusten uudelleenneuvotteluja ei tarvita, jos keskuspankki edistää vientiä valuuttasodalla.