Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

EKP:n elvytyksen poliittinen merkitys

Blogit Vallan mahotonta! 1.11.2017 10:48
Antti Ronkainen
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Euroopan keskuspankki on elvyttänyt euroaluetta yli 2 000 miljardilla eurolla vuodesta 2015 lähtien. EKP on onnistunut estämään deflaation eli hintojen laskun, mutta 2 prosentin inflaatiotavoitetta se ei ole saavuttanut.

EKP päättikin viime viikolla jatkaa ohjelmaansa ainakin ensi syyskuuhun saakka. Tukisostoilla on kuitenkin muita taloudellisia sivuvaikutuksia, jotka saattavat olla euroalueelle merkittävämpiä kuin ohjelman julkituotu inflaatiotavoite.

 

Ensinnäkin ostot hyödyttävät finanssipoliittisesti jäsenmaita. Euromaiden velkakirjojen ostot painavat niiden korkoja alas, mikä alentaa velanhoitokuluja. Näin hallituksille jää enemmän rahaa käytettäväksi.

Saksan keskuspankkiirit ovat arvostelleet, että toimillaan EKP poistaa paineen budjettisopeutukseen ja rakenteellisiin uudistuksiin. Lisäksi Saksan perustuslakituomioistuin on kyseenalaistanut ostojen laillisuuden, sillä käytännössä ostot poistavat euroalueelta markkinakurin. 

Toiseksi EKP edistää vientiä. Alhaiset korot tarkoittavat pienempiä tuottoja sijoittajille, mikä ohjaa sijoittamaan riskipitoisempiin ja korkeamman tuoton sijoituskohteisiin. Pääomavirrat euroalueen ulkopuolelle osakkeisiin ja velkakirjoihin vahvistavat kilpailijoiden valuuttoja. Euroalueen yritysten firmojen kilpailukyky on parantunut, kun euro on halventunut suhteessa dollariin. 

Kolmanneksi ostot liennyttävät poliittisia kriisejä. Esimerkiksi viime joulukuun Italian pääministeri Matteo Renzin eroon johtaneesta kansanäänestyksestä tai Katalonian kriisistä huolimatta Italia ja Espanja ovat saaneet lainaa melkein koko ajan halvemmalla kuin Yhdysvallat. 

 

On huomionarvoisaa, että Saksan liittokansleri Angela Merkel tai väistyvä valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble eivät ole arvostelleet ostoja. Ilman EKP:n tukiostoja euroalueen velkakriisi jatkuisi ja jäsenmaat joutuisivat pulittamaan lisää rahaa vakausmekanismiin.

Euroalueen sisäisten tulonsiirtojen vastustaminen toimiikin poliitikoille perusteena hyväksyä EKP:n poikkeukselliset toimet. Tämä selittää myös sen, miksi Suomi ei sano uusissa EMU-linjauksissaan mitään Euroopan keskuspankista. 

Tulonsiirtojen vastustus toimii perusteena EKP:n poikkeuksellisten toimien hyväksynnälle.

 

EKP arvioi elvytystoimien jatkoa seuraavan kerran ensi vuoden syyskuussa.

EKP ei tule omien arvioidensa mukaan saavuttamaan inflaatiotavoitetta vielä 2019, joten ostot jatkunevat muodossa tai toisessa nykyisen johtaja Mario Draghin kauden loppuun.

Kun Draghin seuraaja aloittaa lokakuussa 2019, hänen onkin tarkoin mietittävä, kuinka ohjelmaa aletaan ajaa alas. Inflaation lisäksi hänen tulee arvioida tarkasti pankkien ja valtioiden kohtalonyhteyttä ja kuinka paljon euroalue kestää markkinakuria. Tähän vaikuttaa keskeisesti, kuinka paljon valtiot, pankit ja EKP hoitavat euroalueen pankkien ongelmaluottoja, joita on arvioiden mukaan vajaat 1000 miljardia euroa.

Erityinen ongelma on Italia, jossa on suuri määrä ongelmaluottoja, pankit ovat lainanneet valtiolle ja kotitaloudet ovat lainanneet pankeille. Käytännössä kohtalonyhteys tarkoittaakin, että mikäli Italian pankit eivät kestä Italian valtion lainaongelmia, ei euroalue myöskään kestä korkeampia korkoja.

 

EKP:n vastuu euroalueen vakaudesta ja talouskasvusta on lisääntynyt eurokriisin aikana euromaiden passiivisuuden takia. Pankkiunioni poistaa valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyttä, mutta budjettikurin vahvistaminen vähentää euromaiden finanssipoliittista liikkumavaraa seuraavan kriisin sattuessa.

Budjettikurin vahvistaminen tarkoittaa, että euroalue on seuraavassakin kriisissä EKP:n varassa. Ongelmana on, että Euroopan keskuspankilla on vähemmän työkaluja käytössään kuin mitä oli eurokriisin alkaessa.

Kun euroaluetta nyt kehitetään, euromaiden tulisikin luoda finanssipoliittinen suunnitelma seuraavan kriisin varalle