Suuri koalitio historiaan myös EU-parlamentissa - sysäävätkö kansallismieliset vasemmiston oppositioon?
Kaikkien kansallismielisten ryhmien yhdistyminen tekisi niistä toiseksi suurimman ryhmän, mutta kolmanneksi suurinkin ryhmä riittäisi.
Suuret koalitiot kuolevat, myös Euroopan parlamentissa.
Nykyisten ennusteiden mukaan konservatiivien (EPP) ja sosiaalidemokraattien (S&D) yhteiskannatus olisi jäämässä alle 50 prosenttiin.
Tämä tarkoittaa, että sinipuna tarvitsee tuekseen liberaaleja. Kuten kirjoitin edellisessä EU-vaalipäivityksessä, liberaalien merkitys on suuri tämän vuoden johtajavalintoihin, sillä EPP ja Alde ovat tasavahvoja Eurooppa-neuvostossa.
Asetelma mahdollistaa kuitenkin myös toisen kehityskulun.
Brexitin myötä brittimepit poistuvat parlamentista, mikä aiheuttaa muutospaineen kansallismielisille ryhmille.
EU-parlamentin kansallismieliset ryhmät ovat eripuraisia, mutta periaatteessa eri ryhmien yhteiset tavoitteet jakavista puolueista voitaisiin luoda yksi suurempi parlamenttiryhmä. Kaikkien kansallismielisten ryhmien yhdistyminen tekisi niistä toiseksi suurimman ryhmän, mutta kolmanneksi suurinkin ryhmä riittäisi.
Tällä viikolla saimme lukea Matteo Salvinin ja Jaroslaw Kaczynskin suunnitelmista rakentaa uusi akseli Saksaa ja Ranskaa vastaan. Jos ryhmään liittyisi Italian ja Puolan EU-kriittisten puolueiden lisäksi esimerkiksi Saksan, Ranskan, Belgian ja Hollannin vastaavat puolueet, uusi uskottava oikeistoryhmä olisi valmis.
EPP:n kärkiehdokas Manfred Weber on pitänyt oven auki myös neuvotteluille kansallismielisten kanssa. Parlamentin pienentyessä EPP ja Alde voisivatkin alkaa tehdä yhteistyötä kansallismielisten kanssa ja kammata punavihreät ryhmät (S&D+GUE/NGL+vihreät) oppositioon.
Tämänkaltainen EU-myönteisen sinipunan kuolema olisi historiallinen keikahdus Euroopan parlamentissa sekä tyrmistys edistysmielisille keskustalaiselle arvoliberalismille.