Vaikka Trump ei lue ja on kiinnostunut lähinnä itsestään, hänen erottaminen kyvyttömyyden vuoksi on lähes mahdotonta
Kohukirjan mukaan Trumpin oletetut mielenterveysongelmat ovat suurempi uhka hänen presidenttiydelleen kuin Venäjä-tutkinnat.
Perjantaina julkaistu Fire & Fury – Inside the Trump White House on kyseenalaistanut Donald Trumpin kyvyn hoitaa presidentin virkaa.
Teoksessa haastatellut Valkoisen talon työntekijät ovat ilmaisseet huolensa presidentin mielenterveydestä, minkä lisäksi kirjan kirjoittaneen Michael Wolffin mukaan Trumpilla on suuria ongelmia perusasioissa, kuten lukemisessa ja keskittymisessä:
”Trump ei lue. Hän ei edes silmäile. Kun kyseessä on painettu sana, se ei edes ole olemassa. Joidenkin mukaan hän on hädin tuskin lukutaitoinen. (Aiheesta on kiistelty, sillä hän kykenee lukemaan itseään käsittelevät artikkelit tai ainakin niiden otsikot sekä New York Timesin juorupalstan). Joidenkin mukaan hänellä on lukihäiriö, mutta joka tapauksessa hänen ymmärtämisensä on rajallinen. Toisten mukaan hän ei lue, koska hänen ei yksinkertaisesti tarvitse, ja itse asiassa se onkin hänen keskeisimpiä ominaisuuksia populistina. Hän on jälkikirjallinen – total TV.”
Wolffin mukaan Trumpin yleissivistys on alkeellista, minkä lisäksi hän ei jaksa kuunnella muita, eikä ole ylipäätään kiinnostunut asioista, jotka eivät liity häneen itseensä. Tämä ei estä häntä esiintymästä kaikkien asioiden asiantuntijana. Kirjan synnyttämän kohun jälkeen presidentti twiittasi olevansa vakaa nero: