Orpolle ja Purralle velka ei ole periaate vaan keino luokkapolitiikan toteuttamiseksi
Riikka Purran budjetin 10 miljardin alijäämä osoittaa, ettei Orpon hallitus poikkea merkittävästi Marinin hallituksesta suhtautumisessa velkaan. Hallitukselle naljailtaessa ”velkarallin” jatkamisesta tulee huomata, että Orpo ja Purra näyttävät ymmärtävän, että järeämmät leikkaukset nykyisessä suhdanteessa lisäisi taloudellisia ongelmia entisestään. Velka pitää pinnalla.
Hallitus ei halua hillitä velkaantumista lainkaan veronkorotuksilla, vaikka veroasteen pitäminen Marinin hallituksen tasolla hillitsisi merkittävästi velkaantumista tai poistaisi leikkaustarpeen lähes kokonaan. Ei ole myöskään kirkossa kuulutettu, että kaavaillut 1,4 miljardin leikkaukset soteen ylipäätään toteutuvat, koska niitä on tekemässä hallituksen sijaan hyvinvointialueet. Lisäksi sosiaaliturvan leikkauksien, ansiosidonnaisen uudistusten ja veronalennusten on onnistuttava luomaan 100 000 uutta työpaikkaa, jotta valtiontalous todella tasapainottuu halutut vajaat 2 miljardia. Lisäksi hallitus toteuttaa 4 miljardin infrainvestoinnit valtionomaisuutta myymällä, joka pitää finanssipolitiikan suhteellisen neutraalina.
Velkaantumisen kuriin laittaminen ei näytäkään olevan Orpon hallitukselle niinkään periaatekysymys vaan keino luokkapolitiikan toteuttamiseksi. ”Orponomicsin” varsinainen talouspoliittinen maali on työvoimapolitiikka ja ammattiyhdistysliike. Hallituksen on määrä saada jo loppuvuoden aikana eduskunnan läpi sosiaaliturvan leikkaukset ja lakko-oikeuden rajoittaminen, jotta ensi vuonna voidaan edetä muihin uudistuksiin. Onnistuipa Orpon hallitus velkaantumisen hillitsemisessä miten tahansa, toteutuessaan näillä uudistuksilla tulee olemaan pysyvät ja radikaalit vaikutukset tulonjakoon ja ammattiyhdistysliikkeen asemaan Suomessa. Leikkaukset kasautuvat erityisesti niille köyhille ja sairaille, jotka eivät kaikesta huolimatta onnistu työllistymään. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on aiheellisesti huolissaan, että toimet tulevat lisäämään lapsiköyhyyttä ja siihen liittyviä sosiaalisia ongelmia. Samaan aikaan rikkaille annetaan veronhelpotuksia ja solidaarisuusveron alaraja tuplaantuu 150 000 euroon.
Kyseessä on Margaret Thathcerin innoittama versio pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, jota Suomessakin voidaan viimein toteuttaa perussuomalaisten tuella. Oikeistohegemonian suurimpia saavutuksia on ollut viedä huomio politiikan sisällöistä ja erityisesti seurauksista yhteiskuntaluokille jatkuviin rasismikohuihin ja loputtomaan taivasteluun velkaantumisesta. Hallitukselle tämä käy varsin hyvin, vaikka hintana on rasismin normalisoiminen ja fagerströmiläisen puheen vahvistuminen köyhistä. Tässä mielessä Orpo on todellakin Marinia luokkatietoisempi, sillä kokoomuksen eturyhmien etujen ajaminen on imagoja, maabrändejä ja HBO:n reality-sarjoja tärkeämpää.
Kuten ulkoministeri Elina Valtonen sanoi Financial Timesille, Euroopan oikeiston tulee vain sopeutua perussuomalaisten kaltaisiin puolueiden nousuun. Kun kokoomus on saanut koko talouspoliittisen manifestinsa hallitusohjelmaan, se tulee nielemään loputtomasti perussuomalaisten aiheuttamia kohuja. Ja kun RKP sai hallitusohjelmaan sisään paljon pitkäaikaisia tavoitteitaan ruotsinkielisten asemasta ja HBL:n gallupin mukaan 56 prosenttia suomenruotsalaisista toivoi puolueen jatkavan hallituksessa, Orpo voi nukkua yönsä rauhassa. RKP:n pitää tietenkin jatkaa viestimistä liberaaleille, että se ottaa rasismin tosissaan, mutta todennäköisyys hallituksen kaatumiselle on kesän jälkeen oleellisesti laskenut. Kuten RKP:n entinen puheenjohtaja Pär Stenbäck sanoi, ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Jos kuitenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten gallup-kannatus jatkaa laskuaan, ay-liike laittaa syksyllä tiilen syntikan päälle ja taloudelliset ongelmat alkavat kasaantua, hallituksen toimintakyky joutuu ensimmäistä kertaa todelliseen mankeliin.