Giuseppe Conten tähtiliike ja blokkipolitiikan paluu Italiaan

Conten myötä Viiden tähden liike muuttuu yhä selvemmin keskustavasemmistolaiseksi puolueeksi.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Italialla on menossa kaikkien aikojen vuosi, joka on nostanut maan itsekunnioitusta: euroviisujen voitto, kultaa EM-futiksessa, mitaliennätys Tokiossa, Pixarin elokuva Luca 50-luvun Rivieralta jne.

Merkittävin tapahtuma on ollut Mario Draghin laajapohjaisen teknopopulistihallituksen muodostaminen helmikuussa, johon kuuluu Italian parlamentin kaikki keskeiset puolueet post-fasistista Italian veljiä lukuunottamatta.

Draghi on laittanut Italian reformeihin vauhtia, maan talousennusteita on korjattu ylöspäin ja Italian poliittisen painoarvon on arveltu kasvavan erityisesti Angela Merkelin astuessa syrjään ensi kuun vaalien jälkeen.

Draghi turvasi viime tiistaina rikosoikeuden reformin, jossa pyritään jouduttamaan oikeudenkäyntejä ja estämään rikosten vanhenemisia. Oikeusjärjestelmän uudistusta pitkään vaatinut Viiden tähden liike vastusti Draghin reformia, sillä se katsoi oikeusministeri Marta Cartabian esityksen olevan liian vesitetty. Uudistus ei esimerkiksi koske mafiaa, terrorismia tai huumeiden salakuljetusta.