Draghin teknopopulismi muuttaa EU-budjetin pysyväksi elpymisvälineeksi

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Presidenza della Repubblica, Attribution, via Wikimedia Commons

Mario Draghin hallitus sai eilen senaatilta luottamuksen äänin 262-40. Oppositioon jäi ainoastaan post-fasistinen Veljeskunta ja tulevina kuukausina onkin mielenkiintoista nähdä hallituspuolueiden ja Veljeskunnan kannatuksen kehitystä.

Puheessaan Italian parlamentille Draghi mainitsi tavoitteikseen rokoteohjelman, koulutuksen, työpaikat, naisten osuuden kasvattamisen työmarkkinoilla ja verouudistuksen.

Lisäksi Draghi vaati EU-budjetin kehittämistä niin, että se mahdollistaa elvyttämisen suhdanteiden mukaan. Toistaiseksi EU:n budjetti on sisältänyt tulonsiirtoja, mutta ainoastaan maatalouteen ja aluetukiin.

Vaikka nyt hyväksytty 750 miljardin elpymisrahasto on lailliselta luonteeltaan kertaluonteinen, järjestelyn myötä EU:lla on ensimmäistä kertaa historiassaan Draghin vaatimaa finanssipoliittista kapasiteettia. Mikäli EU-maat eivät tee tulevina vuosina uusia päätöksiä, elvyttävä finanssipolitiikka lakkaa olemasta elpymisrahaston jälkeen. Suomalaisessa keskustelussa elpymisrahastosta ollaan jopa vasemmiston toimesta ylpeilty sillä, että EU:n elvyttävä finanssipolitiikka on jäämässä kertaluonteiseksi.

Draghin hallituksessa elpymisrahaston kannalta kaikki keskeiset ministerit ovat teknokraateilla. Draghin hallituksella onkin oletettavasti Conten II hallitusta paremmat edellytykset tehdä elpymissuunnitelma, joka täyttää komission vaatimukset. Brysselissä ja muualla Euroopassa onnistumista arvioidaan erityisesti sen osalta, kuinka paljon elpymissuunnitelmaan onnistutaan kytkemään tuottavuutta parantavia reformeja.

Keskustelussa tulonsiirtojen jatkosta ja elpymisrahaston kertaluonteisuudesta oleellista on Italian onnistuminen. Hieman nurinkurisesti kaikkien niiden, jotka kannattavat elpymisrahaston muuttamista pysyvämmäksi järjestelyksi, tuleekin toivoa teknokraattien ja populistien onnistumista.

Ensi syyskuussa on Saksan parlamenttivaalit ja ensi vuoden huhtikuussa on Ranskan presidentti- ja parlamenttivaalit. Seuraavan 1,5 vuoden aikana tuskin tapahtuu merkittäviä elpymisrahaston kaltaisia aloitteita Saksa-Ranska-akselilta, mutta tämä aika tulee käyttää julkiseen keskusteluun EU:n reformiagendasta. Jacques Delors Centre julkaisi juuri keskustelunavauksen, jossa käytiin jäsennellysti läpi, kuinka koronakriisi on vaikuttanut EU:n reformiagendaan: yhteisvelan ja finanssipoliittisen kapasiteetin lisäksi lähivuosina on päätettävä esimerkiksi, miten budjettisääntöjä, ohjausjaksoa ja Euroopan vakausmekanismia uusitaan.

Draghin vaatimus EU-budjetin kehittämisestä suhdanneinstrumentiksi onkin arvokas avaus niille, jotka haluavat käydä keskustelua EU:n kehittämisestä koronakriisin jälkeen.

Puheessaan parlamentille Draghi vihjasi, ettei hallitus välttämättä istu pitkään. Hallitus pysynee kasassa ainakin ensi vuoden helmikuuhun, jolloin päätetään Italian presidentistä, joka voi hyvin olla Draghi itse.

Moni kuitenkin varmaan toivoo, että Draghi jatkaa Ranskan ja Saksan vaalien yli, jolloin EU:n suuret maat voivat vapaammin puhua EU:n uudistamisesta. Viime vuosi osoitti, että brexitillä oli valtava vaikutus EU-maiden voimasuhteille ja sen myötä poliittiselle integraatiolle.