Suomesta on tulossa sähköparatiisi

Viime vuonna sähkö oli Suomessa Euroopan toiseksi halvinta. Se houkuttaa investointeja.

energia
Teksti
Vappu Kaarenoja

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Suomessa riittää päästötöntä sähköä. Siksi Inkoo valikoitui norjalaisyhtiö Blastr Green Steelin suunnitellun tehtaan sijoituspaikaksi.

Ruotsi ja Norja ovat päästöttömässä sähkössä Suomea edellä. Niissä yli 95 prosenttia sähköstä on ydinvoimalla tai uusiutuvalla energialla tuotettua. Suomessa osuus on noin 90 prosenttia.

Sähkö oli Suomessa viime vuonna Euroopan toiseksi halvinta, Ruotsissa kaikkein halvinta.

Business Finlandin toimialajohtaja Markku Kivistö sanoo, ettei kannata miettiä vain tämänhetkistä tilannetta. Jos Blastr Green Steelin hanke toteutuu, tehdas tuottaa terästä aikaisintaan vuonna 2026.

Silloin Suomen sähköntuotanto on todennäköisesti aivan erilaista kuin nyt: Sähköä riittää vaikka muille jakaa. Se on halpaa ja puhdasta.

Nykyinen Suomen tuulivoimakapasiteetti on noin viisi gigawattia. Vuonna 2026 sen pitäisi olla tuplat, kymmenen gigawattia.

Vuonna 2027 tuulivoiman odotetaan tuottavan yhtä paljon sähköä kuin ydinvoiman. Tuolloin Olkiluoto 3 on todennäköisesti toiminnassa.

Vuonna 2030 tuulivoimakapasiteetin odotetaan olevan jo kaksikymmentä gigawattia.

”Eli kun katsotaan pitkällä tähtäimellä, näyttää todella hyvältä”, Kivistö sanoo.

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo, että ”hintanäkymä on selkeä”. Melko pian sähkö on Suomessa taas halpaa, Ruusunen arvioi. Tänä vuonna todennäköisesti jo halvempaa kuin viime vuonna. Sitä seuraavana vuonna sähköä voi saada jo yksinumeroisella kilowattituntihinnalla.

”Saksan ja Pohjolan välille tulee valtava hintaero”, Ruusunen sanoo.

Kun suomalainen sähkö on halpaa, sitä myydään Viroon ja edelleen muualle Eurooppaan. Siirtoyhteydet ovat kuitenkin rajalliset. Sitä ei voida viedä niin paljon, että hintaero tasaantuisi.

Keski-Eurooppa on niin täynnä, että sinne on vaikea rakentaa valtavasti uutta tuulivoimaa. Pitäisi rakentaa voimaloita merelle. Se on kallista.

Vahvat maan sisäiset siirtoyhteydet olivat Suomen etu, kun norjalaisyhtiö valitsi paikkaa tehtaalle.

Loppusuoralla valinnassa oli myös Pohjois-Norja, sanoo Blastr Green Steelin toimitusjohtaja Hans Fredrik Wittusen. Pohjois-Norjan ongelma on kuitenkin heikot siirtoyhteydet.

Norjassa ja Ruotsissa sähköntuotanto on alueellista. Jos maan eteläosassa sähkön tarjonta heikkenee voimakkaasti, pohjoisesta ei saada siirrettyä tarpeeksi korvaavaa sähköä etelään.

Siirtoyhteydet eivät riitä siihen, että kysynnän ja tarjonnan epätasapaino alueiden välillä tasaantuisi. Siksi sähkö on eri hintaista eri puolilla maata.

Norjassa on viisi hinta-aluetta, Ruotsissa neljä. Suomessa vain yksi. Se on etu, Wittusen sanoo. Se tuo vakautta ja ennustettavuutta. Vahvan kantaverkon merkitys korostuu tulevaisuudessa, kun tuulivoimalla tuotetaan nykyistä suurempi osuus sähköstä.

Kun voimaloita rakentuu eri puolelle maata, ne todennäköisesti levittäytyvät nykyistä laajemmalle alueelle. Sieltä, missä tuulee, voidaan siirtää sähköä tyynille alueille.

Halvan ja puhtaan sähkön lisäksi Inkoon etu on hyvä sijainti. Etelärannikolta on lyhyt matka Eurooppaan, jonne valmista terästä kuljetetaan.

Inkoossa on syvä satama, jonne voi ajaa suurellakin laivalla.

Blastr Green Steel on sopinut Fortumin kanssa yksinoikeudesta Inkoon tehdaspaikkaan. Se on voimassa vuoden 2025 loppuun.

Koska paikalla oli aiemmin Fortumin hiilivoimala, alue soveltuu raskaan teollisuuden käyttöön.

Norjalaisyritys pohti myös työvoiman saatavuutta sijaintipaikkaa valitessaan. Jos tehdashanke toteutuu, sinne tarvitaan yli tuhat ihmistä töihin.

Pohjois-Ruotsin väkimäärä on pieni, mutta sinne on suunnitteilla yli sadan miljardin arvosta teollisia hankkeita. Yrityksillä voi tulla kova kisa työntekijöistä.

Blastr Green Steelin hanke on neljän miljardin hanke. Etelä-Suomessa työvoiman uskotaan riittävän, Wittusen sanoo.

Norjalaisyrityksen aikataulua tehtaan perustamiseksi on pidetty optimistisena. Yrityksellä ei vielä ole rahoja tehtaan rakentamiseen. Se hankkii rahoitusta parhaillaan.