Xinjiangin uiguurimellakat: Koston kierre

Kiina
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näin tapahtumat etenivät.

Urumqin kaupungin mellakat saivat kipinän eteläisessä Guangdongin provinssissa sattuneesta kahakasta. Samassa tehtaassa työskennelleiden han-kiinalaisten ja uiguurien välisessä yhteenotossa kuoli kaksi uiguuria.

Sunnuntaina heinäkuun 5. päivänä uiguurit kokoontuivat Urumqin kaduille vaatimaan kuolemien perusteellista selvitystä. Uiguurijärjestöjen mukaan rauhallisena alkanut protesti muuttui väkivaltaiseksi, koska turvallisuuspoliisi hajotti mielenosoituksen liian kovin ottein. Puhjenneet väkivaltaisuudet kohdistuivat han-kiinalaisiin, ja seuraavien päivien aikana valtaväestö kosti uiguureille.

Virallisten lukujen mukaan 184 ihmistä kuoli ja 1 680 loukkaantui. Kuolleista 137:n sanotaan olleen han-kiinalaisia. On kuitenkin epäselvää, kuinka moni sai surmansa mellakkapoliisin toimesta. Kyseessä olivat maan pahimmat väkivaltaisuudet sitten Tiananmenin mielenosoituksen vuonna 1989.

Kiina syyttää mellakoista ulkomailta käsin toimivia separatisteja. Hallituksen mukaan Xinjiangin levottomuuksista vastuussa on Yhdysvalloissa elävä uiguuriaktivisti Rebiya Kadeer ja tämän johtama uiguurijärjestö. Hallitus syyttää muslimiseparatisteja myös yhteyksistä al-Qaidaan.

Mellakoita seuranneina päivinä poliisi kertoi pidättäneensä yli 1 400 väkivaltaisuuksiin osallistunutta. Uiguurit ovat väittäneet poliisin tehneen pidätyksiä sattumanvaraisesti, ja ihmisoikeusjärjestöt pelkäävät mellakoiden johtavan uiguurien laajamittaisiin vainoihin eri puolilla provinssia.

Teksti Sari Autio