WikiLeaks-vuoto jenkkiarviosta: Ruotsi ei ole puolueeton maa

Ruotsi
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ruotsissa julkaistun asiakirjan mukaan amerikkalaisdiplomaatti piti Ruotsin puolueettomuutta ”valheena”.

Reinfeldt Persson
Amerikkalaislähteet kuvaavat Ruotsin nykyistä pääministeriä Fredrik Reinfeldtiä (oik.) helpommaksi yhteistyökumppaniksi kuin edeltäjää Göran Perssonia (vas.). Kuva Scanpix / Lehtikuva.

Yhdysvaltain Tukholman-lähetystö arvioi, että Ruotsi on julkisuudessa antanut yhteistyöstään Naton kanssa täysin kaunistellun kuvan.

Suurlähettiläs Michael Wood arvioi toukokuussa 2007 fax-sanomassaan, että Ruotsin ja Naton yhteistyö on läheistä, mutta edes pääministerin kanslia ei tunne sen laajuutta. Tieto sisältyy dokumenttiin, jonka ruotsalaislehti Svenska Dagbladet (SvD) julkaisi torstaina 2. joulukuuta.

Woodin mukaan Ruotsin virallinen linja, jonka mukaan se on rauhan aikana liittoutumaton ja sodan aikana puolueeton, on sanalla sanoen ”valhe”. Ruotsin aktiivinen osallistuminen Naton rauhankumppanuuteen ja maan rooli EU:n pohjoismaisen taisteluryhmän (Nordic Battle Group) johtajana kertoo hänen mielestään jostakin aivan muusta.

Pohjoismaisen taisteluryhmän vahvuus on 2 200 miestä. Ruotsalaisia on 1 600 ja suomalaisia 250.

Reinfeldt ja Bildt: no comment

Pääministeri Fredrik Reinfeldt ja ulkoministeri Carl Bildt kommentoivat SvD:n tietoja samalla tavalla: ei kommenttia. Puolustusministeri Sten Tolgfors taas arvioi, ettei niissä ole mitään ”huomiota herättävää”. Tolgforsin mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen kysymys.

Samainen lähettiläs Wood neuvoi 2007 myös presidentti George W. Bushia, ettei tämä kehuisi avoimesti Ruotsin roolia terrorismin vastaisessa taistelussa Reinfeldtin Washingtonin-vierailun aikana. Woodin mukaan asia on Ruotsissa niin arkaluontoinen, että sen käsittelyn pitää tapahtua kahden kesken.

Dokumentissa siteerataan myös puolustusministeri Tolgforsia, jonka mukaan Ruotsissa on helppoa saada tukea osallistumiselle sotaan Naton sateenvarjon alla, mutta jäsenyyden ajaminen olisi kuitenkin vaikeampaa. Maltillista kokoomuspuoluetta edustava pääministeri Reinfeldt kuvataan helpommaksi yhteistyökumppaniksi kuin hänen sosiaalidemokraattinen edeltäjänsä Göran Persson (sd).

Korkein oikeus: Assangen pidätys voimassa

Ruotsin korkein oikeus päätti torstaina pitää Wikileaksin vetäjän Julian Assangen pidätysmääräyksen voimassa, koska asian harkitsemiseen uudelleen ei ole aihetta. Assangen asianajaja oli pyytänyt määräyksen kumoamista. Asiasta kertoi ruotsalaislehti Expressen nettisivuillaan.

Assangen niskassa on Interpolin kansainvälinen etsintäkuulutus. Hän oleskelee nyt Britanniassa ja maan poliisi tietää hänen olinpaikkansa.

Brittipoliisi ei kuitenkaan voi pidättää Assangea, ennen kuin pidätysmääräystä on täydennetty. Ruotsin poliisi aikookin täsmentää määräystä Britannian lain vaatimalla tavalla.

Ruotsalaisten pidätysmääräys mainitsi alun perin vain vakavimman väitetyn rikoksen – raiskauksen – maksimirangaistuksen, kuten Ruotsin laki vaatii.

Ruotsin poliisi ja syyttäjä kirjoittavat ilmeisesti jo tänään uuden pidätysmääräyksen, jossa on mainittu myös Assangen muiden väitettyjen rikosten -seksuaalisen häirinnän ja pakottamisen – maksimirangaistukset.