Viisumeita, Natoa ja talouskriisiä - Niinistön ja Putinin ensitapaaminen

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Vaalikampanjan aikana Niinistö kertoi, että lämmittelisi keskusteluja Putinin kanssa puhumalla jääkiekosta. Toukokuussa Niinistö avasi jääkiekon MM-kisat yhdessä Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan kanssa. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva.


Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin tällä viikolla Pietarin kansainvälisen talousfoorumin yhteydessä perjantaina. Niinistö saapuu työvierailulle Pietariin jo tänään keskiviikkoiltana Allegro-junalla, ja tapaa talousfoorumiin osallistuvien suomalaisyritysten edustajia. Torstaina Niinistö osallistuu talousfoorumin avajaisiin.

Niinistö on kätellyt Putinia muutaman kerran aiemmin, mutta nyt hän tapaa Putinin ensi kertaa presidenttinä. Niinistö on opiskellut venäjää yksityisopettajan johdolla, joten hänellä on mahdollisuus myös testata oppimaansa käytännössä.

Venäjän valitsema tapaamispaikka on kätevä molemmille osapuolille. Talousfoorumissa on jo paikalla Venäjän poliittista ja taloudellista valtaa käyttävä eliitti, ja paikalle saapuva naapurimaan valtionpäämies tuo lisää arvovaltaa tapahtumalle. Erityisesti taloudentaitajana tunnettu Niinistö on talousfoorumissa omiensa joukossa.

Niinistö tapaa torstaina kahden kesken Venäjän talousasiantuntijoita ja muun muassa energia-alan vaikuttajia. Talousfoorumiin osallistuu useita suomalaisyrityksiä kuten Fortum, VR, Nokia Tyres, Cargotec ja NCC.

Juhannusaaton kahdenvälisessä tapaamisessa presidentit keskustelevat ennakkotietojen mukaan Suomen ja Venäjän välisistä suhteista, kansainvälisistä kysymyksistä, Itämerestä ja yhteistyötä arktisilla alueilla. Lavea lista voi pitää sisällään kaikkea mahdollista. Tässä muutamia mahdollisia aiheita hieman tarkemmin:

Viisumit

Venäjä haluaa viisumivapautta EU-maiden kanssa, hanke on edennyt hitaasti ja aihe on toistuvasti esillä presidenttien tapaamisessa. Suomi puolestaan on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että Venäjä helpottaisi ulkomaalaisten rekisteröintivelvoitetta Venäjällä. Presidenttien tapaamisessa 2010 Dmitri Medvedev kytki asiat yhteen: rekisteröintiä helpotettaisiin vastapalveluksena viisumivapaudelle.

Nato

Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov sanoi kesäkuun alussa Suomen-vierailullaan muun muassa, että Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjälle. Niinistö on jo todennut Makarovin analyysin vääräksi ja sanonut ottavansa aiheen esille Putinin kanssa, jos tarvetta ilmenee.

EU:n talouskriisi

Aihetta on mahdotonta ohittaa, sillä euromaiden horjuvat taloudet ovat molempien valtioiden huolena.

Syyria

Tappaminen Syyriassa yltyy. YK:n tarkkailijat ovat turvallisuussyistä joutuneet keskeyttämään partioinnin. Venäjä on myynyt aseita Syyriaan konfliktin aikanakin. Putin vastustaa puuttumista itsenäisten valtion sisäisiin selkkauksiin, sillä se ei halua ulkovaltojen puuttuvan Venäjän asioihin.

Suomalaisten yritysten edut

Presidentti Tarja Halosta arvosteltiin toisinaan siitä, ettei hän olisi tarpeeksi ajanut suomalaisyritysten etuja maailmalla. Niinistön äänestäjät ovat toivoneet presidentiltä vahvaa tukea liike-elämälle.

Venäjän poliittinen liikehdintä

Duumanvaalien jälkeen Venäjällä on toistuvasti järjestetty mielenosoituksia Putinia ja vaalivilppiä vastaan. Useita opposition edustajia on pidätetty eri pituisiksi ajoiksi. Niinistö kommentoi tuoreeltaan Venäjän presidentinvaaleja maaliskuisessa tiedostustilaisuudessa sanomalla, että tulos on kiistaton mutta vaalivilppiäkin on esiintynyt. Niinistö sanoi Helsingin Sanomien mukaan, että tavatessaan Putinin hän kysyy, kuinka vaalitoimitus sujui, mitä väitetyistä vaalivilpeistä tuumataan ja mikä on presidentin vastaus äänestäjille.

Jääkiekko

Vaalikampanjan aikana Niinistö kertoi, että lämmittelisi keskusteluja Putinin kanssa puhumalla jääkiekosta. Putin ottaa mielellään vielä kerran onnittelut vastaan jääkiekon maailmanmestaruuden voitosta Helsingissä.