Vihattu tehdas

sellutehdas
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Botnian sellutehdas käynnistyi Uruguayssa. Kotiin palaavien suomalaisten jälkeen jää teollisen kulttuurin alku ja kitkerä kiista Argentiinan kanssa.

Teksti Joni Mäkitalo, Fray Bentos ja Gualeguay chú
(SK 2/2008)

Tehtaanjohtaja Sami Saarela siemailee Lapin koivusta veistetystä kuksasta kahvia sellutehtaalla Uruguayn Fray Bentoksessa. Aiemmin hän johti Botnian tehdasta Kemissä, taukomuki on muisto siltä ajalta.

“Eukalyptus sopii moniin paperituotteisiin paremmin kuin koivu. Eikä Suomessa edes ole koivua. Kotimaan sellutehtaillehan tulee paljon puuta Itä-Euroopasta”, Saarela muistuttaa. Siksi täällä ollaan.

“Ja sitten ovat tietysti nämä edulliset kustannukset”, hän lisää.

Uruguayn länsirajalla sijaitseva tehdas käynnistyi marraskuun puolivälissä poliittisesti epävarmoissa tunnelmissa. Maan hallitus panttasi tehtaan muodollista käynnistyslupaa, kunnes argentiinalaiset olivat valinneet uuden presidentin.

Suomalaiset puskivat tehtaan vaikeuksista huolimatta valmiiksi, siitä tuli ensimmäinen aikataulussaan pysynyt rakennustyömaa Uruguayn historiassa.

“Tehtiin töitä hullun lailla. Ajateltiin, että sanokoot mitä sanokoot, niin tästä tulee viimeisen päälle hyvin tehty tehdas”, Saarela kertoo.

“Ja sitten ei saanut käynnistää. Valmista tehdasta. Silloin oli monella turhautuminen lähellä”, hän myöntää.

Tehdas on Uruguayn ensimmäinen nykyaikainen teollisuuslaitos. Se on Botnialle ja Uruguayn tehtaan pääomistajalle UPM:lle ensimmäinen sellutehdas maailmalla. Samalla tehdas on suurin suomalaisten tekemä suora investointi ulkomaille.

Uusista sellutehtaista valtaosa nousee nyt Etelä-Amerikkaan. Brasilialaiset sellutehtaat ovat näyttäneet esimerkkiä, ne takovat puupelloillaan parasta tuottoa pääomalle.

Koneet laulavat Uruguayssa myös UPM:n osakekurssin iloksi. Saarelan mukaan tehdas nousee täyteen kapasiteettiin puolessa vuodessa. Silloin se tuottaa miljoona tonnia eukalyptussellua vuodessa, puolitoista kertaa enemmän kuin suurimmat sellutehtaat Suomessa.

Runsaat kymmenen vuotta sitten suomalaiset olivat kuitupuun perässä Indonesian sademetsissä, silloinkin koko metsäalan voimin. Kokeneimmat insinöörit kertovat, että islamilaisen maan viidakkoon verrattuna eurooppalaisten jälkeläisten maa ja sen ruohoarolla kasvava eukalyptusmetsä tuntuvat miltei kotoisilta.

Pohjolan imperialistit

Gualeguaychún kaupunki sijaitsee rajajoen Argentiinan puolella neljänkymmenen kilometrin päässä Botnian tehtaalta. Matkustan ensin sata kilometriä pohjoiseen toiselle rajasillalle, sitä yli ja sitten sata kilometriä takaisin etelään. Tehtaan kupeessa oleva rajasilta on ollut suljettuna jo yli vuoden.

Viimeksi vierailin Gualeguaychússa kaksi vuotta sitten. Perillä miltei pelästyn, kun huomaan ajan kuluessa vastarinnan vain vahvistuneen.

Argentiinan sinivalkoisiin verhotut iskulauseet toivottavat eläköötä isänmaalle ja pikaista kotimatkaa Botnialle. Autojen takaikkunoissa tekstit toistelevat: “Ei sellutehtaille.” Kansalaisliikkeen jäsen ojentaa minulle tiedotteen. Sen mukaan Botnia ei saa milloinkaan Gualeguaychún kansan hyväksyntää.

Poikkean pääkadulta ja saavun vaurautta henkivälle vanhalle kivitalolle. Minut kutsutaan auringosta sisälle sen viileyteen.

“Jos paljastun, he leimaavat minut petturiksi. Perheeni joutuisi painostuksen ja ilkivallan kohteeksi”, talon omistava argentiinalainen liikemies sanoo. Hän kuuluu kaupungissa pieneen vähemmistöön. Hän ei vastusta tehdasta.

“Ihmiset täällä ovat tavallisia, hyviä ihmisiä. Ja nyt lapset oppivat kouluissa, että tehdas vastarannalla tuhoaa elämää. Että suomalaiset merirosvot, nuo imperialistit, saastuttavat veden ja ilman.”

Suomalaiset imperialistit, liikemies toistaa nauraen. Keskipäivän valoa pilkahtelee kaihtimista antiikkihuonekaluin sisustettuun huoneeseen.

“Se on kansainvälisen petokapitalismin haara. Se riistää meitä ja uruguaylaisia. Tätähän he hokevat päivästä toiseen. Muita mielipiteitä kansalaisliike ja paikallinen media eivät hyväksy.”

Ympäristöjärjestöt ja kansalaisliikkeet pyrkivät kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa rajoittamaan suurviljelyä ja tehomaataloutta. Metsäteollisuuden puuviljelmät ovat heidän mukaansa osa ongelmaa.

Gualeguaychússa kansalaisliike vertaa itseään jopa intiaaneihin. He eivät ymmärrä, miksi suomalaiset tuottavat paperin raaka-ainetta eurooppalaisille ja aasialaisille heidän joellaan.”Eurooppa kuluttaa kymmenen kertaa enemmän paperia kuin Latinalainen Amerikka.
Maailma ei tarvitse näin paljon paperia”, kansalaisliikkeen sihteeri Susana Padén sanoo liikkeen toimistolla. Hän korostaa, että kansalaisliikkeen ensisijainen tavoite on saada Botnian tehdas pois täältä.

“Olipa tehdas käynnissä tai ei.”

Aiheesta lisää
Viekää tehtaanne Suomeen (pdf; SK 15-16/2006)