Venäjä varautuu Suomen Nato-jäsenyyteen

jäsenyys
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kremlissä uskotaan, että Suomi liittyy Natoon muutaman vuoden kuluessa, väittävät Venäjän-tutkijat Esa Seppänen ja Ilmari Susiluoto.

Esa Seppänen (vas.) ja Ilmari Suosiluoto
Esa Seppänen ja Ilmari Susiluoto seuraavat tarkasti Venäjällä käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua. Kuva Markus Pentikäinen


Pitkän linjan Venäjän-tuntijat Ilmari Susiluoto ja Esa Seppänen haluavat syventää Suomessa käytävää Nato-keskustelua. He ovat selvittäneet venäläisten näkemyksiä Naton laajentumisesta ja tulleet siihen tulokseen, että Venäjä uskoo Suomen liittyvän puolustusliiton jäseneksi kolmen neljän vuoden kuluessa.

“Venäjä on huolestunut Suomen Nato-optiosta. Se ei jää passiiviseksi, jos Suomi liittyy jäseneksi”, Seppänen sanoo.

Susiluoto ja Seppänen ovat laatineet venäläisten näkemyksistä muistion ja lähettäneet sen ulko- ja puolustusministeriöön sekä presidentin kansliaan. Paperi ei ole herättänyt sen suurempaa keskustelua, mistä miehet ovat selvästi ihmeissään.

“Halusimme informoida Suomen poliittista johtoa siitä, että Venäjältä on tullut tällainen signaali, joka on syytä ottaa vakavasti”, Susiluoto sanoo.

Susiluoto on ulkoministeriön erikoistutkija. Hänet tunnetaan räväköistä mielipiteistään varsinkin Karjala-kysymyksessä – ulkoministeriö hermostui takavuosina hänen puheistaan niin paljon, että hänen työhuoneensa siirrettiin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituuttiin.

Seppänen on everstiluutnantti evp. Hän toimi 1960-1970 -lukujen vaihteessa presidentti Urho Kekkosen adjutanttina ja väitteli pari vuotta sitten valtiotieteen tohtoriksi presidentti Urho Kekkosen ja neuvostojohtajien välisistä suhteista. Hän julkaisi tänä vuonna Kekkosen perintöä käsittelevän kirjan UKK:n syvä jälki.

Miehet ovat tehneet aikaisemminkin yhteistyötä – Susiluoto oli toisena vastaväittäjänä Seppäsen väitöstilaisuudessa.

Derjabinin varoitukset

Susiluodon ja Seppäsen arviot perustuvat pitkälti Juri Derjabinin viime marraskuussa toimittamaan kirjaan Severnaja Evropa – region novogo razvitija (Pohjois-Eurooppa – uuden kehityksen alue). Se osoittaa heidän mukaansa, että Venäjä tuntee erittäin suurta epäluuloa Naton pyrkimyksiä kohtaan.

Derjabin on tunnettu Suomen-asiantuntija ja entinen Suomen-suurlähettiläs. Hän kommentoi aikoinaan Suomen politiikkaa nimimerkillä “Juri Komissarov” ja opetti samalla suomalaisille poliittisia realiteetteja.

Nykyisin Derjabin johtaa Venäjän tiedeakatemian Eurooppa-instituutin Pohjois-Euroopan keskusta. Hän on edelleen vaikutusvaltainen mielipidevaikuttaja Venäjällä. Seppänen uskoo, että hänen ajatuksillaan on Kremlin siunaus.

“Turvallisuuspolitiikkaa johdetaan Venäjällä edelleen erittäin keskitetysti”, hän huomauttaa.

Susiluoto korostaa, että Venäjältä on tullut muitakin saman suuntaisia viestejä. Puolustusministeri Anatoli Serdjukov ehdotti talvella Suomen puolustusvoimille yhteisiä harjoituksia rauhanturvaamisessa ja terrorismin torjunnassa. Hänen mukaansa Venäjä olisi valmis modernisoimaan Suomen puolustusvoimien käytössä olevaa venäläistä aseistusta ja kalustoa.

Muutama kuukausi sen jälkeen duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Juli Kvitsinski varoitti Suomea mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Hänen mukaansa se johtaisi väistämättä sotilaallisiin, poliittisiin ja taloudellisiin vastatoimiin.

“Natoa kaupitellaan Suomessa yleisenä globaalina rauhanturvaajana. Venäläiset näkevät sen kuitenkin alueellisena uhkatekijänä, joka kohdistuu nimenomaan heihin”, Susiluoto sanoo.

Hänen mukaansa Venäjä pelkää, että Naton jäsenyys toisi Suomen alueelle Naton sotilaallisia rakenteita.

“Venäläiset eivät pelkää Suomea, vaan Yhdysvaltain ohjustorjuntajärjestelmää, jota suunnitellaan Puolaan. He kuvittelevat, että se on suunnattu heitä vastaan. He eivät usko amerikkalaisten selityksiä, että se on suunnattu Irania vastaan.”

Susiluoto muistuttaa, että amerikkalaiset ohjukset yltäisivät Puolasta helposti alueelle, jonne on sijoitettu puolet Venäjän strategisista ohjuksista. Amerikkalaisohjusten lentorata kulkisi Pohjolan yli. Se järkyttäisi venäläisten mielestä alueen strategista tasapainoa.

Pehmeä tai kova vastaus

Seppäsen mukaan venäläiset näyttävät uskovan, että Ruotsi liittyy Natoon samoihin aikoihin Suomen kanssa. Venäjälle riittää näytöksi se, että Ruotsi supistaa omat puolustusvoimansa minimiin.

Naton laajentuminen Pohjolassa romuttaisi venäläisten silmissä koko alueen sotilaspoliittisen vakauden. Itämerestä tulisi “Naton meri” – Suomenlahden pohjukkaa ja Kaliningradia lukuun ottamatta.

Derjabin sanoo kirjassaan suoraan, ettei Venäjä voi jäädä passiiviseksi, “jos Nato lähestyy tiiviisti Venäjän luoteisrajoja”. Hän esittelee samalla sekä yhteistyöhön perustuvia pehmeitä että kovia sotilaallisia tapoja, joilla Venäjä voi reagoida tilanteeseen.

“Derjabin ehdottaa, että Venäjä ja Nato perustaisivat yhteisen ilmavalvontakeskuksen joko Gotlantiin tai Ahvenanmaalle. Sen tehtävänä olisi valvoa Venäjän sekä Baltian, Pohjoismaiden ja mahdollisesti myös Puolan ilmatilaa”, Seppänen sanoo.

Myös presidentti Dmitri Medvedevin puheet Euroopan uudesta turvallisuusarkkitehtuurista voi lukea pehmeisiin vastatoimiin. Medvedev on kuitenkin pysynyt toistaiseksi niin yleisellä tasolla, ettei Seppäselle ja Susiluodolle ole oikein selvinnyt, mihin hän pyrkii.

Mutta tarjolla on myös kovia vaihtoehtoja. Derjabinin mukaan Venäjä on valmis nostamaan Leningradin sotilaspiirin vahvuuden takaisin vuotta 1997 edeltäneelle tasolle. Se tarkoittaa, että joukkojen määrää nostettaisiin 70 prosenttia nykyisestä 28 000 miehestä.

Venäjä on myös valmis lisäämään sotaharjoituksia Luoteis-Venäjällä ja vahvistamaan Kaliningradia sotilaallisesti.
Susiluodon mukaan Venäjä varustautuu jo nyt tulevaan vahvistamalla merivoimiaan. Se rakentaa uusia Lada-luokan sukellusveneitä sekä maihinnousualuksia.

Susiluoto ja Seppänen korostavat, ettei heidän tarkoituksenaan on ole vaikuttaa suomalaisten käsityksiin Natosta, vaan kertoa, mitä Venäjällä ajatellaan Suomen mahdollisesta jäsenyydestä.

He uskovat, että Derjabinin, Serdjukovin ja Kvitsinskin näkemykset heijastelevat Kremlin käsityksiä. Ne ovat varsin maltillisia, jos niitä vertaa esimerkiksi nationalistien äänitorveen Aleksandr Duginiin, joka haluaisi liittoutua Iranin kanssa Yhdysvaltoja vastaan.

“Ei venäläisten mielipiteistä tarvitse pelästyä, mutta ne on hyvä ottaa huomioon. Venäläiset ovat nyt ilmoittaneet selvästi, että he haluavat tietää missä mennään”, Susiluoto sanoo.