Venäjä: Kaasuase uhkaa jäädä suutariksi – ”Nyt venäläiset sponsoroivat kiinalaisia kuluttajia”
Kaasuputkihankkeet Kiinassa ja Turkissa ovat kannattamattomia, sanoo venäläinen analyytikko.
Ukraina oli Gazpromin suurin asiakas Euroopassa. Isoa asiakasta piti hemmotella. Poliittisista syistä Ukrainalle kuitenkin asetettiin epäedulliset ehdot, ja Gazprom menetti markkinat.
Näin linjaa energia-alan analyytikko Mihail Krutihin yhtä Venäjän ja Ukrainan suhteiden kipukohtaa. Hän on partneri riippumattomassa konsulttiyhtiössä Rusnergy.comissa.
Krutihin muistuttaa, miten kaasukauppaan liittyy paljon politiikkaa ja vähän taloutta. Hän vertaa öljyyn, jonka kohdalla pätevät talouden lainalaisuudet.
”Politiikka on sitä, kun energiaa käytetään poliittisiin tavoitteisiin. Politiikka on mukana, kun Venäjällä puhutaan energiakaupan siirtymisestä Euroopasta Kiinaan tai kun suljetaan putket joltain maalta, jotta se muuttaisi politiikkaansa.”
Silti Krutihin ei usko Venäjän energia-aseen tehoon vaan painottaa, että tehokkuuden mittariksi on otettava kulut. Esimerkiksi hän ottaa Itämeren pohjaa pitkin Saksaan rakennetun kaasuputken.
”Siihen on käytetty enemmän rahaa kuin vastaaviin hankkeisiin muualla. Putki on saksalainen projekti, jossa Saksa voitti ja Gazprom häviää.
Gazprom maksaa Krutihinin mukaan yhteisyritykselle putkesta, josta sen osuus on 51 prosenttia. Kuitenkin Gazprom maksaa putken volyymin eikä todellisen käytön perusteella, joten maksetaan tyhjästä.
Tällä tyhjästä maksamisella katetaan Krutihinin mukaan kulut putken rakentamisesta. Rahat menevät ulkomaisiin taskuihin.
”Gazprom menettää, koska rahat ohjautuvat tytäryhtiölle sveitsiläisille tileille eikä suurin osa näistä rahoista palaa Venäjälle eikä niistä liioin makseta veroja. Venäjä hävisi, ja voittajia ovat ulkomaiset urakoitsijat ja Saksa, joka sai alueelleen Venäjän kaasun jakelukeskuksen.”
Yhtä ankarasti Mihail Krutihin arvostelee muitakin Venäjän kaasuputkihankkeita, kuten Turkin linjausta.
”Se on kannattamaton projekti, joka maksaa paljon. Rakentamiskulut pelkästään Venäjän alueella nousevat 24 miljardiin dollariin.”
Krutihin laskeskelee ironisesti, miten paljon miljardeja Ukrainan kiertäminen on Venäjälle maksanut ja kiittelee samalla Euroopan unionia siitä, että se on säästänyt Venäjän vielä kalliimmilta ratkaisuilta.
”EU:ssa todettiin, miten on edullisempaa saada kaasua Ukrainan kautta, koska matka on lyhyempi. Eurooppalaiset pelastivat Venäjän budjetin. Olisi hyvä, jos joku toimisi samoin Aasian suunnalla.”
Letkautus on suunnattu Venäjän Kiinan putkihankkeisiin, joille ei Krutihinin mukaan ole taloudellisia perusteita.
”Sinne tehdään kolmea putkea, joista yksi Sahalinilta Vladivostokiin kulkeva on jo valmis, mutta tyhjä, koska sen paremmin Kiina kuin Etelä-Koreakaan ei aio ostaa sen kaasua.”
”Nyt tehdään Siperian voimaksi kutsuttua putkea, jonka arvelen maksavan 100 miljardia dollaria. Sitten aikomuksena on rakentaa vielä ns. Altain putki.”
Krutihin sanoo konsulttiyrityksensä laskeneen, että putkissa kulkevan kaasun tuotantohinta on korkeampi kuin se, mitä kiinalaiset ovat valmiit kaasusta maksamaan.
”Me tulemme sponsoroimaan kiinalaisia kuluttajia venäläisten veronmaksajien taskuista. Putkistot eivät liioin luo työpaikkoja eivätkä anna mitään Venäjän alueiden taloudelliselle tai sosiaaliselle kehitykselle.”
Kysymykseen, minkä takia putkia kuitenkin tehdään, Krutihin vastaa selkeästi:
”Jotta voimme pullistella poskiamme ja sanoa, että viemme kaasua myös itään.”
Kiina tarvitsee Mihail Krutihinin mukaan koillisilla alueillaan korkeintaan 30 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa.
Määrän toimittaminen vaatii Venäjältä valtavia investointeja.
”Kiina kieltäytyy rahoittamasta Siperian voimaa, ja kun Kiinaa pyydettiin rahoittamaan Altain putki, toisin sanoen Siperian voima kakkonen, vastaus oli, ettei onnistu, koska putki johtaa Kiinassa alueelle, jossa kaasulle ei ole käyttöä.”
Kiina tosin lupasi rakentaa Kazakstanin ja Mongolian välille tulevasta putkesta noin 3000 kilometrin mittaisen yhteyden Kiinan kehittyneille alueille, mutta rahoitus haluttiin Venäjältä.
”Tämä ivallinen suhtautuminen näyttää tarkkaan Kiinan ja Venäjän väliset suhteet”, Krutihin sanoo.
”Kiinan putki on taloudellisessa mielessä epäonnistunut, ja kiinalaiset ymmärtävät sen täysin. Kiina vain käyttää hyväkseen Venäjän johdon toiveita.”
Yhtä huonoja ovat Venäjän ja sen jättiyhtiön Gazpromin tulevaisuuden näkymät lännen suunnalla.
Mihail Krutihin viittaa siihen, miten Euroopassa pyritään eroon energiariippuvuudesta Venäjästä. Silloin ei puhuta hiilestä eikä öljystä.
”Niiden hankkimiseen on tarjolla vaihtoehtoisia lähteitä, mutta kaasun kohdalla osalla maista, kuten Suomella ja Bulgarialla, ei ole kuin yksi mahdollinen toimittaja. Niinpä Gazpromilla on mahdollisuus käyttäytyä monopolin ottein ja vaatia poliittisia ehtoja, korkeita hintoja tai vielä jotain muuta. Siksi halutaan päästä eroon riippuvuudesta.”
Gazpromin toimintatavat ovat parhaillaan tutkittavina Euroopan komissiossa Liettuan tekemän kantelun pohjalta. Tutkimusten käynnistyttyä Gazprom aloitti neuvottelut komission kanssa ja onnistui Krutihinin mukaan torjumaan osan syytöksistä.
”Gazprom muutti toimintatapojaan monissa asioissa, ja siksi toimet Gazpromia vastaan olisivat voineet jäädä olemattomiksi. Mutta sitten alkoi Ukrainan konflikti ja neuvottelut loppuivat.”
”Tässä tilanteessa voi olettaa että Gazpromia uhkaavat rankaisutoimet eli muutaman miljardin dollarin sakot siitä, että se on turvautunut monopoliyrityksen asemassa hintojen nostamiseen ja kilpailun estämiseen.”
Mihail Krutihin muistuttaa, miten Ukraina osti 2006 vielä 59 miljardia kuutiometriä kaasua Venäjältä, viime vuonna enää alle 20 miljardia ja tänä vuonna sitäkin vähemmän.
”Kahden kolmen vuoden päästä Ukraina selviää ilman Venäjän kaasua. Se voi saada kaasua eurooppalaisilta välittäjiltä, ja jos se harjoittaa viisasta politiikkaa, se integroi kaasuputkistonsa eurooppalaiseen. Tietysti, jos löydetään hyviä sijoittajia ja yhteistyökumppaneita. Kiristäminen ei johda mihinkään hyvään.”
Krutihin painottaa, ettei energia ole syy konfliktiin Venäjän ja Ukrainan välillä vaan kyse on nimenomaan politiikasta. Samalla hän kehottaa erottamaan kaasukaupan eri vaiheet toisistaan.
”Surullisen kuuluisa sopimus tehtiin 2009. Siihen sisältyi 26 eri asiakirjaa, joista osa oli poliittisia, kuten se, että osaksi maksujärjestelyjä otettiin Venäjän käyttämän Sevastopolin laivastotukikohdan vuokra.”
Mihail Krutihin on valmis puhumaan suoraan myös tätä sopimusta edeltäneestä korruptoituneesta kauppatavasta.
”Kaasua toimitettiin erittäin alhaisella hinnalla ostajille, joita olivat ukrainalaiset yritykset tai yhteisyritykset. Esimerkiksi yksi välittäjäyhtiöistä oli RosUkrEnergo.”
Siitä Venäjän kaasujätti Gazprom omisti 50 prosenttia, 45 prosenttia omisti Dmitri Firtaš ja loput viisi prosenttia oli Firtašin yhteistyökumppanilla, Krutihin sanoo.
”Hyvin halvalla toimitettua kaasua myytiin eteenpäin ja myös vietiin Ukrainasta erittäin kalliiseen hintaan. Kukaan ei voinut valvoa välittäjien tuottoja.”
Krutihin arvelee, että kyse oli joidenkin venäläisten ja ukrainalaisten diilistä, joka mahdollisti asianomaisille ”petkutuksen”.
”Jos Gazpromilla oli osuus RosUkrEnergossa, jotkut Gazpromin ihmiset saattoivat epäilemättä hyötyä.”
Kaasubisneksen Ukrainan puolen avainhenkilö Firtaš pidätettiin maaliskuussa 2014 Itävallassa Yhdysvaltain vaatimuksesta. Yhdysvallat perusteli luovutuspyyntöä lahjusjupakalla Intiassa.
Firtaš päästettiin vapaaksi takuita vastaan.
Ennätyssuuret 125 miljoonan euron takuut maksoi New York Times -lehden mukaan Venäjän judoseuran puheenjohtaja Vasili Anisimov. Lehti kuvaa Anisimovia presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin lasketun Arkadi Rotenbergin ystäväksi.
Itävalta kieltäytyi tänä keväänä luovuttamasta Firtašia Yhdysvaltoihin.
Firtašin omaisuuden arvo lienee edelleen satoja miljoonia euroja, mutta aikaisemmin on puhuttu jopa useista miljardeista.
Kun välittäjäyhtiöiden kesken käyty kaasukauppa Ukrainassa loppui, siirryttiin valtiollisten yritysten välisiin sopimuksiin.
Samalla syntyi uusia ongelmia, Mihail Krutihin sanoo
”Allekirjoitushetkellä 2009 sopimus oli hyvä, mutta öljyn hinnan noustessa myös kaasun hinta nousi, mikä oli Ukrainalle huono asia.”
Euroopassa puhutaan paljon uusiutuvasta energiasta, mutta Venäjällä siitä ollaan hiljaa.
Mihail Krutihinin mukaan yksinkertaisesti siksi, että Venäjän energiavarat ovat niin valtavat eikä vaihtoehdoille ole tarvetta.
Hän korostaa myös sitä, miten Venäjällä tuotetaan esimerkiksi alumiinia minimaalisilla ympäristövaikutuksilla.
Muutenkin Krutihin luottaa perinteisten energialähteiden voimaan.
”Arvelen, että seuraavien 20 vuoden aikana Euroopassa samoin kuin Venäjällä kolmannes energiasta saadaan hiilestä, kolmannes öljystä ja kolmannes maakaasusta. Loppu 10 prosenttia kertyy sitten vesi- ja ydinvoimasta samoin kuin muista uusiutuvista lähteistä.”
Mihail Krutihin arvioi Suomen Kuvalehdelle myös Venäjän öljybisneksiä. Lue juttu täältä.
Haastattelu on tehty Skypellä, ja siinä ovat avustaneet Vladislav Bykov ja Olga Derkach.