Uskonnollinen oikeisto takaa USA:n tuen Israelin sotatoimille

Israel
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
israelilaissotilas rukoilee

Yhdysvaltain tuki Israelin hyökkäyksille Gazaan ei horju, vaikka Israel iskisi Gazaan kuinka tuhoisasti tahansa. Ainoa asia, mikä Yhdysvaltain tukea Israelille voisi heikentää, olisi palestiinalaisalueilta vetäytyminen, arvioi Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti Markku Ruotsila Helsingin yliopistosta.

Israelilaissotilas rukoilemassa ennen Gazan alueelle siirtymistä.

Yhdysvaltain tuki on menneisyydessä horjunutkin parikin kertaa. Näin kävi viimeksi silloin, kun Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon määräsi Israelin joukot vetäytymään Gazasta. Uskonnollinen oikeisto on myös arvostellut kovin sanoin itsenäisen palestiinalaisvaltion tunnustavaa tiekartaksi nimettyä rauhansuunnitelmaa.

Ruotsilan mukaan Yhdysvaltain tuki Israelille perustuu paljolti kristillisiin sionisteihin, joita Yhdysvalloissa on 40-100 miljoonaa. Heistä enemmistö uskoo kirjaimelliseen Raamatun tulkintaan, jonka mukaan Jumala on antanut tietyt alueet juutalaisten ikiaikaiseksi omaisuudeksi.

“Raamatussa on maalaisjärjellä ymmärrettäviä käskyjä, jotka velvoittavat tukemaan Israelia. Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjassa sanotaan, että ‘Minä siunaan niitä, jotka sinua (juutalaisia) siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat'”, Ruotsila kertoo.

Lisäksi runsaalle neljännekselle kristillisistä sionisteista tärkein syy tukea Israelia ovat Ilmestyskirjan lopunajan tulkinnat, joiden mukaan Jeesuksen toinen tuleminen ei ole mahdollista ennen kuin muun muassa juutalaiset ovat palanneet Jerusalemiin ja harmageddonin taistelu on käyty. Tuen Israelille uskotaan edistävän tätä tapahtumasarjaa.

Myös demokraatit
riippuvaisia sionisteista

Ruotsilan mukaan Barack Obaman valtaannousu tuskin muuttaa Yhdysvaltain Israelin-politiikkaa olennaisesti. Demokraatit ovat republikaanejakin riippuvaisempia kristillisten sionistien ja varsinkin amerikanjuutalaisten painostusryhmiltä saamastaan tuesta. Republikaanien vaalirahoituksesta näiltä ryhmiltä arvioidaan tulevan 40 prosenttia ja demokraattien vaalirahoituksesta jopa 60 prosenttia.

Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjat ovat kasvaneet niin massiivisiksi, ettei kumpikaan puolue pärjäisi ruohonjuuritason kampanjoinnissa ilman kristillisten sionistien tukea.

Lisäksi eri sionistiryhmät ovat merkittäviä myös äänestäjämassoina. Pelkästään Christians United for Israel -järjestö ilmoittaa jäsenmääräkseen 50 miljoonaa. Vastaavia järjestöjä on satoja. Juutalaisjärjestöt ovat jäsenmääriltään verrattain pieniä, mutta ne ovat sitäkin varakkaampia.

Sionistijärjestöjen suututtamisesta on myös varoittava esimerkki lähimenneisyydestä.

George Bush vanhempi yritti muuttaa maansa Lähi-idän-politiikkaa. Sitä pidetään yhtenä pääsyynä siihen, että häntä ei valittu toiselle kaudelle. Hänen juutalaisilta ja kristilliseltä oikeistoltaan saamansa äänimäärä romahti”, Ruotsila sanoo.

Koko kansa
tukee Israelia

Kristillisten sionistien ajattelu on laajasti hyväksyttyä myös maallistuneempien yhdysvaltalaisten keskuudessa. Kaikista amerikkalaisista lähes 60 prosenttia pitää Israelille Raamatussa annettuja lupauksia ikuisina. Vajaat 45 prosenttia on sitä mieltä, että Israelin valtion maa-alue on lahja suoraan jumalalta.

Koko kansasta palestiinalaisten puolella ilmoittaa olevansa vain alle kymmenen prosenttia.

Kaiken lisäksi juutalaisille kuuluva maa-alue on määritelty Raamatussa tarkasti. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan alue määritellään ulottuvaksi Egyptin virrasta aina suureen Eufrat-virtaan saakka. Tämä alue on huomattavasti nykyistä Israelin valtiota laajempi.

Teksti
SK netin toimitus
Jussi Lankinen / STT
Kuva
Bernat Armangue / AP / Lehtikuva

Keskustelu
Mikä rauhoittaisi Lähi-idän?