”Tyytyväinen vapaamatkustaja” ei haikaile Natoon – Itävalta pitää itseään yhä puolueettomana ja jakaa valikoivasti Ukraina-apua
Lännen mielestä Itävalta tekee liian vähän ja Venäjän mielestä liian paljon Ukrainan hyväksi.
Itävalta sai niskaansa arvosteluryöpyn, kun se päästi 18 EU:n pakotelistalla olevaa Venäjän duuman jäsentä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin kokoukseen. Järjestön parlamentaarinen talvikokous pidettiin Wienissä 23.–24. helmikuuta.
Ajankohta oli poikkeuksellisen herkkä. Tuolloin tuli vuosi täyteen Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainassa. Viime vuonna Puola ja Iso-Britannia eivät antaneet venäläisille viisumeja Etyjin tapaamisiin omissa maissaan. Yli 80 kokousedustajaa 20 Etyj-maata vaati Itävallalta yhtä tiukkaa asennetta.
Kohun keskellä Itävalta piiloutui puolueettomuutensa taakse. Ulkoministeriön mukaan Itävallalla on Etyjin isäntämaana ”lakisääteinen velvollisuus ”päästää kaikki osallistujat, myös venäläiset kokouspaikalle. Etyjin päämaja on Wienissä.
”Eikä pidä unohtaa sitä tosiseikkaa, että tarvitsemme alustoja (keskusteluille). Etyj ei ole koskaan ollut samanhenkisten ihmisten järjestö. Toivottavasti jossain vaiheessa löytyy tilaa myös diplomatialle”, Itävallan ulkoministeri Alexander Schallenberg perusteli päätöstä.
Venäjän sota Ukrainassa on järkyttänyt itävaltalaisia, mutta maan perustuslaissa yhä olevaa puolueettomuutta se ei ole horjuttanut. Itävalta on tuominnut Venäjän hyökkäyksen ja seisoo tiukasti EU-pakotteiden takana. Se kuitenkin yrittää pitää keskustelukanavat Moskovaan auki.
Itävalta liittyi EU:hun vuonna 1995 yhtä aikaa Suomen ja Ruotsin kanssa. EU-Suomessa on puhuttu puolueettomuuden sijaan sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, mutta Itävallassa puolueettomuus on terminä säilynyt ja se on yhä tärkeä osa itävaltalaisten identiteettiä.
Toisin kuin Suomi ja Ruotsi, Itävalta ei edes haikaile Natoon. Mielipidekyselyissä yli 70 prosenttia vastanneista pitää maansa puolueettomuutta ”erittäin tärkeänä”.
”Puolueettomuus on uskomattoman suosittua, ja joidenkin kyselyjen mukaan sota on jopa lujittanut tätä kantaa”, sanoo tutkija Christoph Schwarz Itävallan Eurooppa- ja turvallisuuspoliittisesta instituutista (AIES).
”Alusta lähtien Itävalta on pitänyt itseään ennen kaikkea sotilaallisesti eikä niinkään poliittisesti puolueettomana”, Schwarz painottaa.
Puolueettomuus oli ehto, johon Itävallan oli suostuttava toisen maailmansodan jälkeen, jotta se sai takaisin itsenäisyytensä. Itävallan ja Neuvostoliiton huhtikuussa 1955 allekirjoittamassa ”Moskovan muistiossa” Itävalta sitoutui ”ikuiseen puolueettomuuteen” Sveitsin mallin mukaisesti.
Liittoutuneet eli Neuvostoliitto, Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat vetivät miehitysjoukkonsa Itävallasta vasta toukokuussa 1955. Julistuksen puolueettomuudesta antoi Itävallan oma parlamentti, ja se kirjattiin maan uuteen perustuslakiin. Tämän takia Itävalta ei kuulu sotilasliittoihin, eikä se salli vieraita tukikohtia alueellaan.
Sveitsin malliin verrattuna ero on siinä, että Itävallan puolueettomuus määriteltiin sotilaalliseksi. YK:hon Itävalta liittyi joulukuussa 1955.
EU-jäsenyyden myötä Itävalta on mukana unionin yhteisessä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Tämän mahdollistaa maan perustuslakiin lisätty artikla 23.
”Nykyisellään puolueettomuus ei estäisi Itävaltaa antamasta sotilaallista tukea Ukrainalle, jos se tapahtuu EU:n puitteissa. Itävalta voisi auttaa enemmänkin”, tutkija Christoph Schwarz sanoo.
Itävalta on avustanut Ukrainaa humanitäärisesti ja toimittanut jonkin verran myös puolustustarvikkeita. Aseapua Itävalta ei kuitenkaan anna. Tutkija sanoo, että hallitus toimii tarkoituksella ”valikoivasti”, koska se pelkää suuren yleisön reaktioita ja oman kannatuksensa notkahdusta.
”Vaikka oikeudellisesti Itävallan puolueettomuus on muuttunut, ihmisten mielissä se on pysynyt samana. Itävaltalaiset pitävät valtion perinteestä kiinni, eivät halua säröä identiteettiinsä.”
Syy puolueettomuuden suurelle suosiolle Itävallassa löytyy Keski-Euroopan kartasta. Sveitsiä ja Lichtensteinia lukuun ottamatta Itävallan muut rajanaapurit ovat Nato-maita. Itävaltalaiset kokevat olevansa turvassa, ja vieläpä niin, ettei heidän tarvitse maksaa siitä erikseen.
”Voisi sanoa, että he ovat tavallaan tyytyväisiä vapaamatkustajia Naton turvallisuusarkkitehtuurissa. Itävallalla ei myöskään ole samanlaisia historiallisia kokemuksia Venäjästä kuin Suomella”, tutkija Christoph Schwarz sanoo.
”Uhkakuva on hyvin erilainen.”
Venäjän kanssa Itävalta on tullut hyvin toimeen, tosin sota on viilentänyt maiden välejä. Kremlin mielestä pakotteisiin osallistuminen ja esimerkiksi venäläisdiplomaattien karkotukset ovat ”heikentäneet” Itävallan puolueettomuutta.
Vielä toukokuussa 2018 presidentti Vladimir Putin tanssi silloisen Itävallan ulkoministerin Karin Kneisslin häissä. Kneissl sai myöhemmin pestin venäläisten Rosneftin hallituksessa, mutta hän jätti tehtävän toukokuussa 2022.
Liittokansleri Karl Nehammer on ensimmäinen läntisen Euroopan johtaja, joka tapasi presidentti Putinin kasvotusten sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Vuonna 1968 Itävallasta tuli ensimmäinen Länsi-Euroopan maa, joka toi kaasua Venäjältä. Alkuvuoden tilastojen mukaan Itävallan maakaasusta 70–80 prosenttia tulee yhä Venäjältä.
Myös Itävallan pankit ovat sidoksissa Venäjään. Maan toiseksi suurin pankki, Raiffeisenbank kolminkertaisti voittonsa viime vuonna ja yli puolet siitä tuli Venäjältä. Financial Times -lehden mukaan Raiffeisenin kautta liikkuu tätä nykyä puolet Venäjän ja muun maailman välisistä rahavirroista.
Pientä väreilyä Itävallan turvallisuuspolitiikassa on havaittavissa. Lähes sata poliitikkoa ja yhteiskunnallista vaikuttajaa lähetti hallitukselle avoimen kirjeen, jossa allekirjoittajat vaativat maan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan päivittämistä.
”Muuten meillä ei enää ole roolia maailmassa ja murskaudumme suurvaltojen väliin”, konservatiivista kansanpuoluetta (ÖVP) edustava meppi Othmar Karas kuvasi tilannetta Euractiv-sivuston haastattelussa.
Tutkija ei kuitenkaan usko, että Itävalta tekisi äkkikäännöksen turvallisuuspolitiikassaan.
”Keskustelua käydään mutta hyvin pienellä liekillä”, Christoph Schwarz sanoo.
”Jos sota laajenisi koko mantereelle, muutos olisi mahdollinen mutta silti epätodennäköinen.”