Tiesitkö tämän harkeista: Joukkosurmia Algeriassa, "siirtoleirejä" Ranskassa

Algeria
Teksti
Marja Haapio

Algerian sodan pitkään vaiettuihin puoliin kuului myös harkien kohtelu.

Harkit historia

Harkit olivat syntyperäisiä algerialaisia, jotka liittyivät sodan aikana Ranskan armeijaan. Sodan jälkeen he kokivat hirvittävän kohtalon sekä Algeriassa että Ranskassa.

Ranskalainen neurotutkija Dalila Akkal, joka on syntyperältään Algerian berberejä, on ottanut asiakseen kertoa harkien kohtalosta julkisesti.

Akkal on puhunut heistä niin aiemmassa työpaikassaan Pittsburghin yliopistossa kuin nyt Helsingissäkin, jossa hän toimii Aalto-yliopiston vanhempana tutkijana. Hän on itse harkin tytär ja perehtynyt harkien historiaan.

Esitystensä havainnollistamiseksi hän näyttää valokuvia kidutetuista harkeista ja Jaco Bidermannin dokumenttifilmiä, jota Ranska ei ole suostunut esittämään.

Myös Cannesin filmifestivaaleilla viime toukokuussa esitetyn ranskalais-algerialaisen ohjaajan Rachid Boucharebin elokuvan Hors la loi (Lainsuojattomat) saama vastaanotto kertoo, etteivät sodan haavat ole vieläkään umpeutuneet Ranskassa. Esityspaikalle oli kokoontunut mielenosoittajia, ja teatteria vartioivat mellakka-asuiset poliisit.

Mielenosoituksen oli järjestänyt Ranskan äärioikeistolainen Kansallinen rintama, mutta siihen osallistui myös vastapuolen edustajia: paikalla olivat tavallaan sodan vanhat rintamalinjat. Elokuva herätti heti kiivaan väittelyn elokuvassa kuvattujen sotatapahtumien totuudellisuudesta.

Liikkeellä olevista pettureiksi

Arabian kielen sana harki tulee sanasta haraka, joka tarkoitti alun alkaen liikkeellä olevaa ihmistä ja käytännössä eri heimojen keskinäistä tai ulkopuolisten kanssa tapahtuvaa nahinointia tai riitelyä.

Algerian sodan aikana harki-sanaa käytettiin niistä syntyperäisistä algerialaisista, jotka liittyivät Ranskan Pohjois-Afrikan armeijaan ja toimivat siinä apujoukkoina. Sodan jälkeen sana sai Algeriassa merkityksen petturi tai kollaboraattori, ja tässä merkityksessä sitä käytetään Algeriassa yhä.

Ranskassa taas sanalla on etninen merkitys: sillä tarkoitetaan Algeriasta isänmaahansa palanneita ranskalaismuslimeja ja heidän jälkeläisiään.

Harkeilla oli monta syytä liittyä Ranskan armeijaan. Osa heistä oli palvellut armeijassa jo sukupolvien ajan eivätkä halunneet pettää asepukuaan, toiset taas eivät hyväksyneet Algerian vapautusrintaman FLN:n terroritoimia.

Joitakin harkeja uhkasi henkilökohtainen kosto, jota he pakenivat Ranskan armeijan suojiin. Monille armeijapalvelus turvasi leivän ja pelasti heidät äärimmäiseltä köyhyydeltä. Sodan aikana jopa 150 000 harkia kantoi ranskalaista asepukua.

Kahden tulen välissä

Algerian itsenäistyttyä vuonna 1962 harkit joutuivat kahden tulen väliin. Sodan jälkeisessä sekasorrossa vain pieni osa päästettiin Ranskaan, sillä Ranska sulki rajansa.

Harkit joutuivat jättämään taakseen perheensä, sukulaisensa ja kaiken omaisuutensa. Valtaosa heistä jäi Algeriaan ja koki hirvittävän kohtalon: seuraavien vuosien terrorismissa tapettiin pettureina jopa 100 000 harkia ja heidän perheenjäseniään.

Tappaminen tapahtui mitä julmimmalla tavalla kiduttaen.

Ranska ei tehnyt mitään joukkosurmien tukahduttamiseksi. Vain muutamat upseerit kieltäytyivät tottelemasta johdon määräyksiä ja pelastivat harkeja kuolemalta. Ranska unohti palvelukset, joita harkit olivat tehneet Ranskan hyväksi niin Algeriassa kuin Ranskan aiemmillakin sotatantereilla, muun muassa molemmissa maailmansodissa ja Indokiinan sodassa.

Harkit historia

Ne harkit, jotka ehtivät paeta Ranskaan, vietiin siirtoleireihin, joita oli varsinkin Etelä-Ranskassa. Jotkut leireistä olivat entisiä keskitysleirejä, joihin juutalaiset oli suljettu toisen maailmansodan aikana (esimerkiksi Rivesaltes).

Leirejä ympäröivät piikkilangat, eikä alueille päässyt sisään eikä niistä ulos ilman lupaa. Lapset eivät saaneet koulutusta, terveydenhuolto oli olematonta, ravinto heikkoa. Miehillä teetettiin vaarallisimmat ja raskaimmat työt, varsinkin metsätyömailla.

Leireissä harkien piti aloittaa päivän Ranskan lipun nostolla ja laulamalla Ranskan kunniaa ylistävän Marseljeesin ensimmäisen säkeistön.

Leirejä oli Ranskassa lopulta yhdeksän. Niissä syntyi levottomuuksia 1975 ja niistä luovuttiin käytännössä. Yksi leireistä oli kuitenkin auki 1980-luvulle asti. Monet harkit jäivät asumaan leirien lähitienoille. 1990-luvulla heitä arvioitiin olevan 400 000.

Ranskan vastuu harkeista

Ranska on myöntänyt vastuunsa harkeista hyvin myöhään.

Presidentti François Mitterand tunnusti harkit Ranskan liittolaisiksi 1994. Jacques Chirac myönsi Ranskan laiminlyönnit heitä kohtaan 2001, mutta hänen hallituksensa ei ottanut vastuuta heidän joukkosurmistaan. Hän määräsi kuitenkin 2005, että harkeille ja heidän perheilleen olisi maksettava korvauksia.

Ennen presidentinvaaleja Nicolas Sarkozy lupasi hallituksensa tunnustavan Ranskan vastuun harkien joukkomurhasta, mutta lupaus odottaa yhä toteuttamistaan.

Harkeja syrjitään Ranskassa yhä. Vielä muutama vuosi sitten eräs ranskalainen poliitikko nimitti Montpellierissä pitämässään puheessa harkeja ”ali-ihmisiksi”. Hänet tuomittiin 150 000 euron sakkoihin.

Harkit ovat itse alkaneet hakea oikeutta ja ymmärrystä itselleen vasta viime vuosina.

Dalila Akkalin Hän-henkilökuva Suomen Kuvalehden numerossa 41/2010 (ilm. 15.10.2010).

Aiheesta lisää

Suomi-konepistooleja ja jälleenrakennusta – lue suomalaisnuorten kertomus Algerian sodasta (Suomenkuvalehti.fi 15.10.2010)