Thaimaan punaisten komentajaa ammuttiin: "Yhtäkkiä luoti osui hänen otsaansa"

korruptio
Teksti
Tuomo Paananen
Thaimaa
Punapaitojen johtajaa Khattiya Sawasdipholia kuljetetaan leikkaukseen. Lääkäreiden mukaan hänellä on vain pienet mahdollisuudet selvitä hengissä. Kuva Sakchai Lalit / AP / Lehtikuva

Punapaidoiksi kutsuttujen mielenosoittajien johtajaa Khattiya Sawasdipholia ammuttiin torstai-iltana Bangkokissa. Tarkka-ampujaa ei ole saatu kiinni.

”Tuntui kuin luoti olisi hipaissut päätäni, niin läheltä se meni”, kertoo New York Timesin toimittaja Thomas Fuller, joka haastatteli Sawasdipholia ampumahetkellä.

”Seisoin kasvotusten Sawasdipholin kanssa ja hän vastaili kysymyksiini. Yhtäkkiä luoti osui hänen otsaansa”, Fuller kertoo CNN:lle.

Armeija kiistää ampuneensa Sawasdipholia. Hallituksen mukaan on Sawasdiphol syyllinen neljän päivän takaisiin pommituksiin, joissa kuoli yhteensä 26 sotilasta ja siviiliä.

Mielenosoittajat taas syyttävät armeijaa väkivaltaisuuksista. He vaativat nykyistä demokraattisempaa hallintojärjestelmää, jossa useammat äänet pääsisivät esille. Punapaidat ovat myös väittäneet Bangkok Bankilla olevan epäilyttävän läheisiä siteitä hallitukseen.

Punapaidat hylkäsivät hallituksen tarjouksen pitää uudet vaalit marraskuussa. Pääministeri Abhisit Vejjajiva veti ehdotuksen takaisin viime keskiviikkona. Häntä syytetään epädemokraattisesta valtaannoususta, sillä hänet valittiin virkaan ilman vaaleja vuonna 2008. Samalla kaatui punapaitojen kannattama hallitus, jota sitäkin syytettiin vaalivilpeistä.

Mielenosoittajat ovat vaatineet entistä pääministeriä Thaksin Shinawatraa takaisin valtaan. Hänet savustettiin ulos virastaan vallankaappauksessa vuonna 2006. Shinawatra pakoilee tällä hetkellä korruptiotuomiota ulkomailla.

Protestijohtaja ei hyväksy kompromisseja

”Me emme lähde koteihimme, mielenosoitus ei lopu”, Khattiya Sawasdiphol sanoi viime sunnuntaina.

Ennen torstai-illan ampumistapausta hallitus oli ilmoittanut häätävänsä mielenosoittajat, jotka olivat leiriytyneet ostoskeskuksien ja luksushotellien ulkopuolelle.

”Armeija ei pääse tänne”, Sawatdiphol lausui juuri ennen kuin tarkka-ampujan luoti osui häneen.

Vain minuutteja ampumisen jälkeen Bangkokin keskustasta alkoi kuulua useita laukauksia. Mielenosoittajat ja armeijan joukot ottivat yhteen. Noin kahdenkymmenen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen ja yhden kuolleen torstai-iltana.

Armeijan joukot ja mielenosoittajat kohtasivat perjantaiaamuna uudelleen lähellä ampumapaikkaa. Viimeisimpien tietojen mukaan tulilinjalle on joutunut myös ulkomaalaisia toimittajia. Ranskalaisen televisiokanavan kirjeenvaihtaja Nelson Ranchia ja erästä thaimaalaista valokuvaajaa on ammuttu. Heidän tilansa vakavuudesta ei ole tietoa.

Lähteet: New York Times, CNN

Aiheesta lisää:
Päivän kuva: Bangkokin kauppakatu suljettiin punapaidoilta (Suomenkuvalehti.fi 19.4.2010)