Terrorismintutkija: Breivik selittää tekonsa vasta-jihadilla - tästä on kyse
Vaikka Norjan iskujen takana ei ollut islamisti, kyse on terrorismista, sanoo tutkija Toby Archer.
Oslossa pidettiin tänään hiljainen hetki terrori-iskun uhrien muistoksi. Oikeus päätti vangita ja eristää Anders Behring Breivikin. Oikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin. Kuva Marit Hommedal / AFP / Lehtikuva.
Kun uhrit on laskettu, alkaa syiden pohdinta. Millaisella ajatusmaailmalla Anders Behring Breivik perusteli tekonsa itselleen ja yrittää tehdä niin myös muille?
Breivik julkaisi perjantaina noin 1500-sivuisen manifestin, jossa hän muun muassa kuvailee valmistautumista terrori-iskuun. Hän kertoo vastustavansa islamia ja marxismia.
Terrorismintutkija Toby Archer sanoo, että Breivik ei ole vain hullu. Hän on selvästi mielenvikainen, mutta hänellä on myös poliittinen viesti.
Breivik koki olevansa osa kansainvälistä poliittista liikettä, joka vastustaa muslimien maahanmuuttoa varsinkin Euroopassa. Äärimmillään kyse on liikkeestä, jota tutkija Archer kutsuu vasta-jihadiksi (counter-jihad). Kyse on nettikirjoittajien verkostosta, joka ei ole varsinainen järjestö – sillä ei ole johtajaa – mutta jolla on tunnusomaisia piirteitä ja joka on myös järjestänyt kokoontumisia.
Monet Breivikin siteeraamat kirjoittajat ovat irtisanoutuneet jyrkin sanoin tämän toiminnasta.
Breivikiä on luonnehdittu äärioikeistolaiseksi ja kristilliseksi fundamentalistiksi. Äärioikeisto-sanan alle mahtuu kuitenkin monenlaista.
“Breivik on äärioikeistolainen, mutta ei perinteinen skinhead tai uusnatsi”, Archer sanoo.
“Vasta-jihad on eri asia: he ovat fasismia ja uusnatseja vastaan. Heidän retoriikkaansa kuuluu selittää, kuinka natsit olivat itse asiassa sosialisteja ja kuinka he ovat todellisia konservatiiveja. Tässä ajatusmallissa eurooppalainen sosiaalidemokratia ja presidentti Barack Obaman hallinto ovat samaa jatkumoa Maon, Stalinin, Leninin ja Hitlerin kanssa.”
Vasta-jihad eroaa uusnatseista myös siten, että siihen kuuluu Israel-myönteisyys. Monet blogikirjoittajat tukevat varsinkin Israelin oikeistojuutalaisia. Varsinainen kristillinen ideologia vasta-jihad ei Archerin mukaan ole.
Halla-ahon rooli
Euroopassa on tehty useita iskuja moskeijoita vastaan. Nyt ei tapahtunut niin, vaan Breivikin kohteena oli hänen oman maansa johto.
Archerin mukaan vasta-jihadistit vihaavat eurooppalaista poliittista- ja kulttuurieliittiä, joka on päästänyt muslimit Eurooppaan ja joka edistää islamilaistumista.
“Siksi Breivik siteeraa manifestissaan myös kansanedustaja Jussi Halla-ahoa, joka on kirjoittanut blogissaan suomalaisesta ‘monikulttuurieliitistä’ eli esimerkiksi vihreistä”, Archer sanoo.
Archerin mukaan perussuomalaisten ja Timo Soinin vennamolainen perinne on alkanut muuttua Halla-ahon liityttyä puolueeseen. Tätä kautta perussuomalaiset on osaltaan mukana kansainvälisessä vasta-jihadissa – esimerkiksi retoriikka on hyvin samanlaista.
“Piti Soini siitä tai ei, maailmalla perussuomalaisten nähdään kuuluvan samaan joukkoon ruotsidemokraattien, Tanskan kansanpuoleen ja Norjan edistyspuolueen kanssa.”
Ei puhetta ilman iskuja
Toby Archerin mielestä vasta-jihadia ei oikeastaan pitäisi kutsua edes liikkeeksi. Se on ennemmin ideologia tai diskurssi eli puhetapa.
“Sillä ole johtajaa, kyseessä ei ole puolue. Mutta heillä on ollut kokouksia eri puolilla. Esimerkiksi hollantilaispoliitikko Geert Wilders ei välttämättä kuulu tuohon joukkoon, mutta on sankari bloggareiden keskuudessa ja käyttää samaa kieltä.”
“Vasta-jihad on luonut oman kielenkäyttönsä ja elää muslimien maahanmuuttoon liittyvästä pelosta. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka Ranskassa Kansallinen rintama -puolue on siirtymässä juutalaisvastaisuudesta muslimivastaisuuteen. Pohjoismaissa tämänkaltainen ideologia on läsnä populistipuolueissa.”
Vasta-jihadissa ei ole kyse siitä, että pieni ryhmä bloggareita olisi päättäväisellä toiminnalla onnistunut kymmenessä vuodessa muuttamaan poliittista keskustelua.
“Tätä kehitystä ei olisi tapahtunut, ellei islamistien tekemiä terrori-iskuja olisi ollut. Ei pidä kieltää, etteikö väkivaltaisen islamismin pelko olisi todellinen”, Archer sanoo.
Salaliittoja?
Onko EU vain osa suunnitelmaa, jossa Euroopan maat muutetaan islamilaisiksi? Tämäkin ajatusmalli kuuluu vasta-jihadiin.
“En ymmärrä, miksi moista ajattelua ei ohiteta salaliittoteoriana”, Archer sanoo.
“Monikulttuurisuus ei ole ideologia, se on todellisuutta. Suuri osa ihmisestä tulee hyvin toimeen keskenään.”
Norjan tapahtumien jälkeen vasta-jihad saa ainakin enemmän näkyvyyttä. Esimerkiksi New York Times julkaisi aiheesta jutun. Vielä on aikaista sanoa, onko julkisuudesta islaminvastaisuudelle enemmän hyötyä vai haittaa.
Jotkut vasta-jihadistit ovat jopa väittäneet, että Norjan veriteot olivat salajuoni, jotta heidät saataisiin huonoon valoon.
Kuka on terroristi?
Kun Norjan isku tapahtui, aluksi epäiltiin islamisteja. Yksi ryhmä ehtikin ottaa vastuun teoista.
“Viime vuosina suuret terrori-iskut ovat liittyneet al-Qaidaan. Ihmiset eivät ehkä silti ole pohtineet tarpeeksi sitä mahdollisuutta, että muutkin kuin islamistit voisivat olla terroristeja.”
Archerin mielestä on erikoista, kuinka Suomen kouluampumiset nähtiin vain erityistapauksina ilman poliittisia piirteitä. Silti esimerkiksi Pekka-Eric Auvinen jätti jälkeensä samankaltaisen manifestin kuin Anders Breivik.
Tämä johtunee siitä, että Auvisen ideologia oli epäselvempi eikä hän siteerannut nykykirjoittajia. Ehkä siksi häntä oli helpompi pitää “vain hulluna”.
“Tätä pitäisikin pohtia: mikä on palestiinalaisen itsemurhapommittajan tai taleban-taistelijan mielenterveyden tilanne – miksi he valitsevat tappamisen. Emme kysy, olivatko he hulluja, toteamme vain, että kyseessä oli al-Qaida. Omassa lähipiirissä on helpompi pitää hirmutekoihin syyllistynyttä hulluna kuin poliittisesti motivoituneena. Muutenhan joudumme kysymään, onko hänenkaltaisiaan enemmänkin.”
“Ei ole olemassa vain ääri-islamia. Äärimmäistä ajattelua syntyy myös islamismin vastareaktiossa, ja se voi olla yhtä tappavaa. Sen uhka on otettava vakavasti”, Archer sanoo.
Aiheesta lisää
Toby Archerin analyysi “Learning to love the Jews: the impact of the War on Terror and the counter-jihad blogosphere on European far right parties” (pdf-tiedosto)