Tämän tiedämme Manchesterin terroriteosta: Tekijä iski yksin – Poliisi selvittää verkostoja

Lapsiin ja nuoriin kohdistunut isku oli raakalaismainen hyökkäys, sanoi Britannian sisäministeri Amber Rudd.

Manchester
Teksti
Johanna Juupaluoma
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toimiko Manchester-areenan luona itsemurhaiskun tehnyt yksin vai ei? Tämä on päällimmäinen kysymys, johon Suur-Manchesterin poliisi on etsinyt vastausta yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Tutkinnan edetessä poliisilla on vahvistunut käsitys siitä, että teon takana on ollut muitakin kuin itsemurhaiskussa menehtynyt mies.

Poliisi ilmoitti tiistaina 23. toukokuuta illalla, että terrori-iskun tekijäksi epäillään 22-vuotiasta Manchesterissa syntynyttä Salman Abedia. Hänen vanhempansa pakenivat Libyasta Muammar Gaddafin hallintoa. 

Ensimmäiset pidätykset tehtiin heti iskun jälkeisenä päivänä. 

Poliisi ilmoitti, että se on pidättänyt 23-vuotiaan miehen Etelä-Manchesterissa terroritekoon liittyen. Keskiviikkona poliisi pidätti vielä kolme miestä lisää samalta alueelta.

Yhteensä poliisi on iskun jälkeisinä kahtena viikkona pidättänyt 19 ihmistä, joista kaksitoista on vapautettu ilman syytteitä.

Manchesterissa on aiemmin asunut myös suomalaissyntyinen jihadisti. Britannian viranomaiset tutkivat, liikkuiko Abedi samoissa piireissä suomalaissyntyisen miehen kanssa.

 

Manchester-areenan luona 22. toukokuuta tapahtuneessa iskussa kuoli 22 ihmistä ja loukkaantui ainakin 64. Poliisi sai tiedon räjähdyksestä  kello 22.33 paikallista aikaa.

Tapahtumahetkellä 21 000 katsojaa vetävällä areenalla oli käynnissä yhdysvaltalaisen poptähti Ariana Granden konsertti, jossa oli runsaasti nuorta yleisöä.

Grande palasi uudestaan Manchesteriin 2. kesäkuuta, kun kaupungissa järjestettiin jättimäinen “One Love Manchester” -muistokonsertti terrori-iskujen uhrien muistoksi.

Vain päivää aiemmin Britanniaa oli kohdannut kolmas terrori-isku tämän vuoden aikana. Seitsemän kuoli ja 48 loukkaantui, kun kolme hyökkääjää ajoi jalankulkijoiden päällä Lontoon London Bridella ja puukotti ihmisiä Borough Marketin alueella 1. kesäkuuta.

 

Manchesterin iskun jälkeisenä aamuna Suur-Manchesterin poliisipäällikkö Ian Hopkins vahvisti, että räjähdykseen suhtaudutaan terrori-iskuna. BBC:n mukaan terroristijärjestö Isis oli iskun takana.

”Uskomme, että viimeöinen isku on yhden miehen tekemä. Ensisijaisena tavoitteena on selvittää toimiko hän yksin vai osana suurempaa verkostoa”, Hopkins sanoi.

Poliisi uskoo, että räjähdyksessä kuollut tekijä käytti itse tehtyä räjähdettä. Tietoa siitä, kuka iskun tekijä on tai mistä räjähde on peräisin, ei poliisilla vielä tuolloin ollut.

Uhrien nimiä tihkui pian julkisuuteen. Lisäksi konsetin jälkeen useita henkilöitä oli kateissa. Läheiset etsivät heitä sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien ja tietojen avulla.

Iskussa menehtyneiden joukossa oli muun muassa 8-vuotias tyttö sekä kaksi Puolan kansalaista.

 

Terrori-iskun jälkeen yöllä poliisioperaatioon osallistui yli 400 poliisia. 

Muita iskuja ei Manchesterissa tapahtunut, vaikka pian areenan räjähdyksen jälkeen poliisi tiedotti löytäneensä epäilyttävän esineen myös Manchesterin katedraalin puutarhasta. Esine paljastui kuitenkin hylätyksi vaatteeksi.

Tiistaina poliisi evakuoi hetkellisesti Manchesterin Arndale-ostoskeskuksen, koska siellä olleet olivat kuulleet kovan pamauksen. Ostoskeskus avattiin pian uudelleen.

Poliisi pidätti myös yhden miehen ostoskeskuksessa, mutta hänen ei uskota liittyvän Manchester-areenan tapahtumiin.

Manchesterissa uhrien muistoa kunnioitettiin iskun jälkeisenä iltana yhteisessä muistotilaisuudessa Manchesterin Albert Square -aukiolla.

Yön ja aamun aikana eri valtiopäämiehet sekä julkisuuden henkilöt olivat jo esittäneet surunvalittelunsa Manchesterin iskun uhreille. Sen lisäksi eri puolilla Britanniaa suruliput on laskettu puolitankoon.

Britannian sisäministeri Amber Ruddin mukaan teon järkyttävyyttä lisää se, että se kohdistui nuoriin ja lapsiin.

”Tämä oli raakalaismainen hyökkäys. Tarkoitushakuisesti kohteina ovat olleet yhteiskunnan haavoittuvimmat – popkonsertista poistuvat nuoret ja lapset.”

Manchesterin kaupungintalon edessä puhunut Manchesterin kaupunginjohtaja Andy Burnham kiitti muistamisista. Suurimman kiitoksen hän lausui kaupunkilaisille heidän auttamishalustaan yön aikana.

”Olemme saaneet tukea ja viestejä eri puolilta Britanniaa ja ympäri maailmaa, ja me kiitämme heitä. Etenkin haluan kiittää manchesterilaisia. Vain minuutteja iskun jälkeen he olivat valmiita avaamaan kotinsa tuntemattomille, jotka olivat olleet vaaran keskellä.”

Manchesterin isku on Britannian tuhoisin terroriteko sitten vuoden 2005 Lontoon neljän metro- ja linja-autoiskun. Niissä menehtyi 56 ihmistä.

Manchesterissakaan terroriteko ei ole ensimmäinen.

Viimeisin tuhoisa terroriteko tapahtui kaupungissa kesäkuussa 1996, kun ostoskeskuksen ulkopuolella tapahtuneessa pommiräjähdyksessä loukkaantui lähes 200 ihmistä.

Iskun tekijänä oli tuolloin Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA.

 

Juttu julkaistu 23.5. klo 13.05, juttua päivitetty viimeksi 7.6. klo 11.23.